Lupa olla minä -valmennusten ja -kurssien teoreettinen viitekehys

0166-DSC_5599

 

Kaikki Lupa olla minä -valmennukset, koulutukset ja kurssit perustuvat samaan käsitteelliseen viitekehykseen ja ajatteluun ihmisestä, kasvusta ja oppimisesta. Seuraavassa valotan tätä viitekehystä tarkemmin. (Suluissa olevat linkit ohjaavat kuhunkin käsitteeseen liittyvän lisätiedon lähteille.)

Kasvu, kehitys ja integraalilinssit

Suuressa mittakaavassa valmennus lähtee siitä, että jokaisella ihmisellä on potentiaali kasvaa ja kehittyä jatkuvasti, koko elämänsä ajan. (Carol Dweck: ”growth mindset” vs.”fixed mindset”.) Kasvu, kehitys ja oppiminen tapahtuvat siten, että ihminen kohtaa tilanteita, joissa hän on tottunut toimimaan yhdellä tavalla, ja tietoisesti tai tilanteen pakottamana valitsee toimia tai ajatella uudella tavalla. Tämän uuden toiminta- tai ajattelutavan myötä hän oivaltaa jotain uutta ja harjoittelun myötä omaksuu tämän uuden toiminta- tai ajattelutavan osaksi olemassaolevaa käyttäytymisen repertuaariaan, niin että hän pystyy toimimaan tai ajattelemaan luontevasti tällä uudella tavalla aina silloin, kun se on tilanteen kannalta asianmukaista.

Lupa olla minä -valmennuksissa ja kursseilla vaikuttaa taustalla myös integraalinen ajattelu (johdanto integraaliteoriaan suomeksi). Integraalisen ajattelun ja integraaliteorian ajatus on se, että jokainen näkökulma, jonka maailmasta havaitsemme ja tilanteisiin tuomme, on osittain oikeassa, mutta epätäydellinen ja yksinään riittämätön ratkomaan mitään reaalimaailman ongelmaa. Siksi onkin hyödyllistä tarkastella tilanteita, ihmistä ja ilmiöitä mahdollisimman monen linssin kautta. Integraaliteorian AQAL-mallissa linssejä on viisi: näkökulmaneljännekset, kehityslinjat, kehitystasot, tietoisuuden/olemisen tilat sekä tyypit. Tällä hetkellä käytän osaa näistä linsseistä joustavasti valmennusprosessin tarpeista riippuen. (Lisätietoa englanniksi: Integral Basics)

Hyödynnän kurssien ja valmennusten rakentamisessa esimerkiksi näkökulmaneljänneksiä (yksilön sisäinen maailma, yksilön ulkoinen käytös ja biologia, yhteisön sisäinen kulttuuri ja yhteisön ulkoiset systeemit): perusteellisinta oppiminen ja kasvu on silloin, kun kaikki neljä näkökulmaa otetaan huomioon. Käytännössä se tarkoittaa oppijan sisäisten merkitysten ja arvojen kunnioittamista, konkreettisten toimintasovellusten ja harjoitusten etsimistä oivallusten perusteella, oppijan perheyhteisön ja muiden yhteisöjen kulttuurin ja arvojen huomioimista sekä oppijan toiminnan muutosten ekologian (= mitä vaikutusta näillä muutoksilla on oppijan tai hänen läheistensä muuhun elämään) huomioimista. Olemisen tiloista huomion kohteena voivat olla esimerkiksi tunnetilat sekä kehon verensokerin tila ja sen vaikutus tahdonvoimaan ja kärsivällisyyteen. Tyyppien suhteen käytän jonkin verran MBTI-tyypittelyn (linkki) eri akseleita, ja kehitystasoista puhutaan erityisesti lasten kanssa toimimisen ja kehityspsykologian näkökulmasta.

Oppimisen tavoitteellisuus

Lupa olla minä -valmennustilanteissa ja kursseilla oppiminen ja opettelu on tavoitteellista toimintaa.

Oppija tunnistaa, missä tilanteissa hän haluaisi opetella toimimaan tai ajattelemaan jollain uudella tavalla, ja millaisten kriteerien perusteella se ”jokin uusi tapa” on hyvä ja toimiva. (Esimerkki: jos haluan oppia olemaan kärsivällisempi vanhempi, niin pukemistilanteissa hyvä uusi tapa voi olla mikä tahansa, joka vaikkapa auttaa minua pysymään rauhallisena, tunnistamaan omat tarpeeni ja lasten tarpeet, ja toimimaan sen suuntaisesti, että lapsi saa vaatteet päällensä ja kaikilla on hyvä ja rakentava fiilis tilanteen jälkeen.)

Keskeisiä kysymyksiä ovat ”missä olen?” ja ”mitä kohti?”. Mitkä ovat tämänhetkisen tilanteeni realiteetit? Mikä tällä hetkellä jo toimii? Missä tilanteessa huomaan, että kaipaisin muutosta? Mitä siinä tilanteessa tapahtuu? Ja toisaalta – mitä haluaisin elämääni lisää? Mikä auttaisi minua olemaan yhä enemmän sellainen vanhempi, sellainen ihminen, jollainen haluaisin olla?

Valmennus- tai kurssiprosessin myötä oppija etsii aktiivisesti toiminnan ja ajattelun tapoja, jotka tukevat alussa asetettuja teemoja ja tavoitteita. Toiminnan ja ajattelun tavat voivat olla kokonaan uusia ja nousta valmennuskeskusteluista tai kurssisessioista.

Hyvin todennäköisesti ne ovat osittain tai kokonaan myös sellaisia tapoja, joilla oppija jo toimii tai ajattelee tietyissä tilanteissa tai tietyssä mielentilassa. (Esimerkki: kun olen levännyt, syönyt ja iloisella mielellä, minun on helppoa suhtautua lapseeni kärsivällisesti, koska näen hänen hyvät aikomuksensa ja ymmärrän, mihin hän pyrkii. Kun olen nälkäinen, uupunut ja jo valmiiksi ärsyyntynyt, en pysty samalla tavalla näkemään lapsen tavoitetta ja toiminnan tarkoitusta, joten käyttäydyn kärsimättömästi.)

Oivallus ja harjoitus – kokemuksellinen oppiminen

Lupa olla minä -valmennuksiin ja kursseihin kuuluu olennaisena osana sekä oivallusten että harjoitusten etsiminen. Oivaltaminen on hieno ilmiö, mutta se ei yksin kanna muutosta. Oivalluksen pitää myös muuttua käyttäytymiseksi – puheeksi, teoiksi, uusiksi ajattelun tavoiksi. Uudella tavalla käyttäytyminen on sitä helpompaa, mitä enemmän ympäristö ja läheiset ihmiset sitä tukevat. Valmennuksen keskeisiin kysymyksiin kuuluvatkin ”missä olen?” ja ”mitä kohti?” -kysymysten lisäksi sellaiset kysymykset kuin ”kuka minua voi tässä auttaa?” ja ”mitä sellaista voin tehdä, jotta minun olisi helpompaa ajatella tai toimia tavoitteen mukaisella tavalla?”

Vastaukset näihin kysymyksiin löytyvät oppijan omasta arjesta ja elämäntilanteesta, kokemuksellisen oppimisen prosessin myötä. Kokemuksellisen oppimisen prosessi yhdistää oppijan empiirisen kokemuksen, sisäisen merkityksen, käsitteellisen kontekstin sekä tavoitteellisen toiminnan suunnittelun.

Kurssiprosessiin kuuluu, ja valmennusprosessiinkin saattaa kuulua, uusien teoreettisten käsitteiden omaksumista. Nämä käsitteet on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää nivoa oppijan omaan arkeen ja peilata oppijan omia tavoitteita ja omaa toimintaa niiden käsitteiden kautta. Käsitteistä on hyötyä valmennuksen näkökulmasta vain silloin, kun ne auttavat oppijaa ymmärtämään omaa toimintaansa ja muokkaamaan sitä hänen oman tavoitteensa suuntaisesti.

Lähikehityksen vyöhyke

Lupa olla minä -valmennustilanteessa ja -kurssilla oppimisen kannalta vielä yksi keskeinen käsite on lähikehityksen vyöhyke. Lev Vygotskyn tunnetuksi tekemä ilmiö tarkoittaa sitä, että lähikehityksen vyöhykkeellä ihminen pystyy tekemään jonkin asian yhdessä toisen kanssa, vaikka hän ei itse pystykään tekemään sitä vielä yksin. Esimerkiksi kävelemään opetteleva lapsi on lähikehityksen vyöhykkeellä silloin, kun hän osaa kävellä aikuisen kädestä tai muusta tuesta kiinni pitäen, mutta kaatuu jos yrittää seistä yksin.

Valmennus- ja kurssitilanteessa oppija on lähikehityksen vyöhykkeellä, ja minä valmentajana tuen häntä sellaisten asioiden oivaltamisessa, harjoittelemisessa ja toteuttamisessa, joihin hän ei yksin omalla kapasiteetillaan siinä hetkessä pystyisi. Kun oppija on riittävästi oivaltanut ja harjoitellut, tai kun tavoitteeseen on päästy, niin valmentajan apu tulee tarpeettomaksi, ja niin pitää ollakin. Lupa olla minä -valmennusten ja -kurssien idea on se, että oppija kehittää prosessin aikana itselleen sellaiset kyvyt, taidot ja kapasiteetit, joilla hän pystyy jatkossa ratkomaan ja purkamaan vastaavanlaisia tilanteita itsenäisesti – sekä harjoittelemaan uusien tilanteiden purkamista itsenäisesti niillä taidoilla ja resursseilla, joita hän on valmennuksen tai kurssin aikana itselleen saanut. Valmennusprosessi voi sen jälkeen joko päättyä, tai jatkua uuden teeman ja tavoitteen puitteissa.

Heräsikö tästä käsitteellisestä viitekehyksestä kysymyksiä? Voit kysyä allaolevan yhteydenottolomakkeen kautta, tai sähköpostilla sari at lupaollamina piste fi!