Ydinkaipuut ja miten navigoida niiden kanssa

Kontrolli, hyväksyntä, turva.

Sedona-metodissa ajatellaan, että kaikki sellaiset ajatukset, tunteet, uskomukset ja asenteet, jotka eivät helpota elämää, nousevat noiden kolmen asian kaipuusta. Siitä tunteesta, että noita asioita ei ole elämässä tarpeeksi, ja että minun pitää itse tehdä jotain, niin että tilanne korjaantuisi.

Vaikka nyt kontrollin tarve. Se, kun tuntuu, että asiat eivät mene yhtään niinkuin minä haluan, ja jos mä pinnistän vielä enemmän, niin mä saan kontrolloitua maailmaa. Muita ihmisiä. Sitä, miten muut ihmiset käyttäytyy, ajattelee, toimii ylipäänsä ihan väärin.

Tai hyväksynnän tarve. Tunne, että minun olemassaoloni oikeutus riippuu siitä, että muut hyväksyvät minut ja minun tekemiseni. Ja saadakseni luvan olla olemassa minun täytyy toimia jollain tavalla, tukahduttaa sellaiset ajatukset ja tunteet, joita muut eivät hyväksy.

Ja vielä se turvan tarve. Että maailma on lähtökohtaisesti vaarallinen ja uhkaava paikka, ja minun täytyy suojella itseäni ja läheisiäni siltä. Ja siinä suojelussa kaikki keinot ovat sallittuja – sulkeutuminen, oman itsen ja oman sisäisen maailman peittely, harhauttaminen, jopa suoraan toista vastaan hyökkääminen. Että voisi hetken olla turvassa.

Yksi Sedonan tekniikoista onkin se, että keskitytään tunteeseen, ajatukseen, tai muuhun sellaiseen subjektiiviseen ilmiöön, joka tuntuu olevan mielen päällä. Annetaan sille lupa olla, ja sitten tunnustellaan, mihin ydinkaipuuseen se liittyy: kontrollin, hyväksynnän, vai turvan kaipuuseen. Ja sitten kysytään, voisiko siitä kaipuusta päästää irti ja antaa sen mennä.

Se kaipuusta irti päästäminen ei tarkoita, että luopuisi siitä asiasta. Päinvastoin.

Kun luovun kontrollin kaipuusta, luovun siitä uskomuksesta, että minulla ei ole tarpeeksi kontrollia johonkin tilanteeseen. Silloin en enää katso tilannetta sillä perusolettamuksella, että kontrollia ei ole, ja minun on helpompi nähdä ne asiat, joita todella voin kontrolloida. Kuten vaikka omaa suhtautumistani tilanteeseen, tai jotain vaihtoehtoisia tapoja, joilla itse voisin toimia.

Tai kun luovun hyväksynnän kaipuusta, luovun itseasiassa siitä ajatuksesta, että pärjään vain jos minut ja toimintani hyväksytään. Jätän pois sen linssin, jonka läpi katsoen muiden ihmisten hyväksyntä näyttää elintärkeältä. Ilman tuota linssiä saatan huomata, että itseasiassa onkin vain muutama ihminen, jotka eivät toimintaani hyväksy, eikä niiden ihmisten mielipiteellä ole väliä. Tai huomaan, että jonkun ihmisen näennäinen paheksunta kumpuaakin heidän omasta epävarmuudestaan tai huonoista kokemuksista, eikä sillä ole mitään tekemistä minun kanssani.

Kun luovun turvan kaipuusta, luovun sellaisesta linssistä, jonka läpi katsottuna kaikki on vaarallista ja uhkaavaa. Luovun pelosta, en aidosta turvallisuudesta. Luovun tarpeesta suojautua muita ihmisiä ja uusia tilanteita vastaan automaattisesti ja ennakolta, ja pystyn toimimaan tilanteen mukaan joko avoimesti tai varovaisemmin. Pystyn olemaan aidosti läsnä tilanteissa ilman, että minun täytyy koko ajan varmistella selustaani tai miettiä, miten puolustaudun kun joku kuitenkin hyökkää.

Olen itse tehnyt aika paljon töitä näiden kolmen ydinkaipuun kanssa, ja nykyään huomaan aika helposti, jos jossain tilanteessa kaipaan kontrollia tai hyväksyntää ja olen sen takia jumissa. Turvan kaipuu on vähän vaikeampi tunnistaa, koska se on syvemmällä luissa ja ytimissä.

Viimeisen parin viikon aikana oon esimerkiksi pohtinut ja pyöritellyt kovasti sitä oman firman perustamista, coaching-kuvioita, ja niihin liittyviä päänsisäisiä lukkoja. Ja kaikki nämä kolme teemaa pyörivät jatkuvasti pinnalla.

Kontrollin kaipuu näkyy siinä, että mä haluan olla täydellisen valmistautunut kaikkeen mahdolliseen, ennenkuin edes harkitsen ensimmäisen asiakkaan tapaamista. Ajatus siitä, että en osaisikaan tai että jotain menisi pieleen mun valmistautumattomuuden takia, on suorastaan vaarallinen. Turvan kaipuuta siellä seassa myös. Ja tietysti jos mä mokaan jotenkin tosi raskaasti, niin asiakas pettyy muhun, suuttuu, huutaa keuhkonsa pihalle ja haukkuu mut pataluhaksi ensin päin naamaa ja sitten ympäri internettiä. Myös hyväksynnän kaipuuta, näköjään.

Tai turvan kaipuu siinä, että oon sitoutumassa omaan yritykseen noin niinkuin tulonlähteenä, ja entäs jos rahallisesti jäädäänkin tyhjän päälle? Mä kyllä osaisin, mutta jos kukaan ei oikeasti haluakaan sitä palvelua, joka mulla on tarjota? Hyväksynnän kaipuu kuuluu taustalla – jos mun palvelua ei hyväksytä, niin tarkoittaako se automaattisesti sitä, että myös minä olen arvoton ja kelvoton? Ja entä jos ei ole mitään, mitään mahdollisuutta kontrolloida sitä, saanko mä oikeasti asiakkaita vai en?

Ja niin kauan kuin noi kolme ydinkaipuuta on siellä tiedostamattomina taustalla, ne vie mun päätöksentekoa kuin pässiä narussa. Mä pelkään, ylianalysoin, mukaudun kuvitteellisiin mielipiteisiin, taivun henkisesti tuhannelle mutkalle ennenkuin olen saanut yhtään mitään konkreettista edes tehtyä.

Kun sen sijaan mä voisin pysähtyä niiden äärelle ja huomata.

Kas, mun kontrollinkaipuu on näköjään ihan tapissa, kun kuvittelen, että kaiken voisi oppia etukäteen. Tai ahaa, mun hyväksynnän tarve saa aikaan sen, että mä haluaisin tehdä tällaista työtä mutta kuvittelen, että kaikki pitää mua ihan kajahtaneena. Ja vai niin, turvan kaipuu näyttää kovasti vakuuttavan mulle, että kaikenlainen riskinotto ja yritteliäisyys on ihan mielipuolista hommaa ja mun pitäisi vaan suosiolla olla kotona muksujen kanssa ja sen jälkeen hankkia eläkevirka jostain kunn(i)allisesta oppilaitoksesta.

Jostain poliittisesta kolumnista luin loistavan ajatelman: Sunlight is the best disinfectant. Päivänvalo on paras puhdistusaine. Tämä on totta politiikan puolella – kun erilaiset poliittiset kähminnät tulevat yleiseen tietoon, niin vaaleilla valitut edustajat pääsevät selittämään, miksi ovat toimineet niinkuin ovat, ja kieroilua ei yhtäkkiä katsotakaan niin hyvällä kuin silloin hyväveli-verkoston metsästysnuotiolla.

Se on totta myös ihmisen subjektiivisen kokemuksen puolella. Kun tiedostaa kaipaavansa jossain tilanteessa kontrollia, se kaipuu joutuukin esille, pois kulisseista. Siitä voi päästää irti. Sama juttu hyväksynnän kaipuun ja turvan kaipuun kanssa. Se tiedostaminen ja irti päästäminen vaatii harjoittelua, välillä kirjallisia ohjeita, mutta kun sitä treenaa niin se alkaa tulla yhä luontevammin.

Ja kun ne eri kaipuut on tuuleteltu pois, moni tilanne tuntuukin aika selkeältä.

Kommenteista:
Saa kommentoida! Saa pohtia omaa suhdetta kontrollin, hyväksynnän, tai turvan kaipuuseen. Tuliko lukiessa ahaa-elämyksiä? Tunnistitko itseäsi? Oletko joskus kokeillut tällaista? Saa kertoilla asiaan liittyviä tarinoita tai vaikka vain huikata lukeneensa. Kuten tavallista, jokainen kertoo omasta tilanteestaan ja ottaa vastuun omien linssiensä puhtaudesta. 🙂

P.S. Facebook! Tykkää jos tykkäät!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3