Vuosi vaihtuu taas, hurraa!

20131230-145127.jpg

 

Vanha vuosi loppuu, uusi vuosi alkaa. On taas ajankohtaista tehdä katsausta taaksepäin ja eteenpäin. Kaivelin esiin viime vuoden vuodenvaihdereflektion , ja siellä olikin ihan kiinnostavia kysymyksiä ja juttuja. Tähänkään uuteenvuoteen ei kuulu paljettitoppia, vaan enemmänkin niitä naamiaisia. (Toki naamiaisissa voisi hyvinkin vetää paljetteja niskaan, hmm… )

Siellä viime vuoden puolella oli useampiakin tällä hetkellä kiinnostavia kysymyksiä, mutta aloitetaan ihan lainaamalla viime vuoden toivetta.

(Viime vuodelta:)

”Mitä ominaisuuksia toivon tältä vuodelta?

Rauhaa. Selkeyttä. Vakautta. Kasvua. Iloa. Tyytyväisyyttä. Kärsivällisyyttä. Luottamusta. Innostusta.”

Jollain tavalla nämä kaikki olivat läsnä viime vuodessa. Siis sillä tavalla, että jos niitä ei alkuvuodesta kauheasti ollutkaan, niin siinä vuoden mittaan tuli opittua.

Alkuvuotta leimasi aika vahvasti se kyynärpääkeikka. Hämmentävällä tavalla sen myötä tuli tosi monta näistä mun toivomista ominaisuuksista, vaikka noin lähtökohtaisesti ei ollutkaan maailman siisteintä, että käsi murtui.

Kasvua tuli ihan valtavasti. Siinä mielessä, että mä löysin keinoja päästä kiinni näihin ominaisuuksiin sisäkautta, ulkoisista puitteista riippumatta. (Kolme päivää sairaalassa kelpo lääkityksellä = rauhaa, kärsivällisyyttä, luottamusta. Pakko pyytää läheisiltä ja tuttavilta apua arjen pyörittämiseen = kasvua, selkeyttä, luottamusta, iloa. Ja niin edelleen.)

Mun mielestä on eri asia paeta ongelmia tulkitsemalla ne päälleliimatun optimistisesti kuin luottaa siihen, että asioissa on kaksi puolta (sekä että) ja että mä voin tietoisesti valita, milloin mä mihinkin keskityn.

Mun opittu taipumus on tehdä sitä ensinmainittua – että joo, onhan tässä käsi hajalla ja elämä telakalla, mutta ei se mitään, ainakin sain hyvät yöunet sairaalassa, ei tässä oikeasti mitään ongelmaa ole. Tän vuoden aikana mä oon yrittänyt opetella sitä jälkimmäistä: nyt on näin. *syvä huokaus* Surettaa ja pelottaa ja hävettää. *syvä huokaus* Saa olla näin. Ai kas, olen myös helpottunut ja kiitollinen. *syvä huokaus* Saa olla näinkin.

Mitkä olivat vuoden 2013 mieleenpainuvimmat tapahtumat?

Keväällä se kyynärpään murtuminen, leikkauksesta toipuminen ja siihen liittynyt valtava hyväntahdon tulva läheisiltä ja tuttavilta. Se teki muhun lähtemättömän vaikutuksen ja pisti kokonaan uusiksi mun ajattelun siitä, milloin voi pyytää apua.

Kesällä – mitäköhän kesällä tapahtui? Se jäi mieleen, kun ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen uskalsin sitoa lapsen kantoliinalla selkään. Siitä tuli sellainen fiilis, että kyllä tämä tästä suttaantuu. Vietettiin myös juhannusta sairaalan sijaan tanssilavan juhannusjuhlilla koko perheen kesken. Pääsin kesällä myös viimein takaisin bänditreeneihin.

Kesällä kuopuksen allergiat hellittivät sen verran, että pystyin jättämään imetysdieettaamisen pois. Samoin kuopuksen perussairauden lääkitys saatiin purettua. Toisin sanoen syksyn alkaessa oltiin taas melkein kuin normaali perhe.

Ai niin, sitten mä täytin kolmekymmentä. Kävin syksyllä muutaman kurssin. Muuten syksy oli ihanan rauhallinen, siis sillai ennustettava, vaikka hommaa riittikin. Syksyä leimasi eniten se, että mä pääsin oikeasti taas kouluttamaan, coachaamaan, opiskelemaan ja soveltamaan oppimaani. Huomasin, miten se on just sitä, mikä mut sytyttää. Sitä lisää ensi vuodelle.

(Viime vuodelta:)

”Mitä kuvittelisit, että vuotta 2013 päättävä sinä haluaisi sanoa sinulle?

Rohkeasti vaan.

Pidä huolta siitä, että jaksat.

Karsi turhaa, karsi merkityksetöntä. Satsaa tärkeään ja olennaiseen, sekä aikaa että rahaa että tilaa.

Lapset on pieniä vain hetken, ja lähes kaikki muu voi odottaa.”

Joo, nää on olleet aika lailla tän vuoden oppeja. On jännittävää, miten nämä samat lauseet on olleet vuosi sitten enemmän ajatuksen tasolla, ja nyt kaikkiin niihin liittyy vahva kokemuksen juuristo. Että näitä asioita mun pitikin tänä vuonna oppia.

Musta tuntuu, että nämä kaikki on sellaisia asioita, joita pitää oppia koko elämän ajan, yksi kokemuskerros kerrallaan. Pitää saada uudelleen ja uudelleen se fiilis, että ai tätä tarkoitetaan, kun sanotaan että pidä ensin huolta itsestäsi, tai että lapset on pieniä vain hetken. Ilman sitä syvää kehollis-kokemuksellista ymmärtämistä, ilman muistoja niistä konkreettisista tilanteista joissa tämä on totta, tällaiset lauseet jää ärsyttäviksi latteuksiksi.

Mitä kuvittelisit, että vuotta 2014 päättävä sinä haluaisi sanoa sinulle?

Mene kohti sitä, mikä sytyttää ja inspiroi ja vahvistaa ja hoitaa. Syvennä sitä, mikä on hyvää ja mikä toimii.

Luota itseesi, luota toisiin. Luota siihen että jos asiat näyttävät olevan päin persettä niin se on näköharhaa eikä todellisuutta.

Etsi win-win -ratkaisuja. Yritä olla samalla puolella etsimässä ratkaisua, älä vastapuolella etsimässä voittomahdollisuutta.

Asiat saa tehdä myös helposti, ei välttämättä aina vaikeimman kautta.

Mitä ominaisuuksia toivon vuodelta 2014?

Rauhaa. Iloa. Flow’ta. Yhteyttä. (Nää on olleet mun Core Desired Feelings, ja niillä jatketaan.) Helppoutta. Nostetta. Avautumista, syventymistä. Saavuttamisesta riemuitsemista.

Näiden myötä mä toivon myös sulle hyvää ja innostavaa ja avartavaa ja rakkaudentäyteistä vuotta 2014. Ja kiitos, kun olet täällä lukemassa. Se merkitsee ihan valtavasti.

Jos haluat itse pohtia samoja kysymyksiä kommenteissa, niin se on enemmän kuin tervetullutta. Myös oman pään sisällä pohtiminen lasketaan. 😉

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3