Voiko ihminen muuttua?

Voiko ihminen muuttua?

(Nyt tuli heti kärkeen niin tuju kysymys, että en osaa itsekään jatkaa tuosta mitenkään. Maalasin itseni heti aluksi nurkkaan. Joskus käy näin.)

Kun ihminen muuttuu, niin mikä muuttuu?

Olet varmasti nähnyt elämäsi aikana, miten ihmiset muuttuvat. Varsinkin vanhempana näkee koko ajan, miten lapsi kasvaa, kehittyy, oppii uutta ja ymmärtää asioita ihan eri tavalla kuin pienempänä. Tottakai ihminen voi muuttua.

Ja toisaalta.

Varsinkin vanhempana näkee koko ajan, miten lapsi kasvaa, kehittyy, oppii uutta ja ymmärtää asioita ihan eri tavalla kuin pienempänä.

Luin pari viikkoa sitten läpi vanhoja rippikouluvihkojani isos- ja ohjaaja-ajoiltani. Kymmenen vuoden aikana niitä ehti kertyä parisenkymmentä. Meillä systeemi oli siis se, että joka leirin aluksi jokainen sai tyhjän, valkokantisen vihkon, johon leirin aikana tehtiin muistiinpanot, kirjoitettiin päiväkirjaa ja lopuksi jokainen sai vihkoonsa jonkin ystävällisen ajatuksen toisilta leiriläisiltä.

Kun luin 16-vuotiaana tai 18-vuotiaana kirjoittamiani päiväkirjamerkintöjä, rupesi välillä itkettämään ja välillä naurattamaan, kun luin sieltä samoja ongelmia ja ahdistuksia, joiden kanssa painin edelleen. Mitä jos mä en osaa, kyllähän mun pitäisi pystyä, vitsi kun väsyttää kun ei malta mennä nukkumaan.

Jollain pohjimmaisella tasolla mä en ole siitä muuttunut. Mua edelleen kuohuttaa samanlaiset asiat, mulle on tärkeitä samanlaiset asiat, mä koen ristiriitaa jos mä käyttäydyn tietyllä tavalla tunteitani vastaan.

Mua edelleen kuohuttaa samanlaiset asiat, mulle on tärkeitä samanlaiset asiat, mä koen ristiriitaa jos mä käyttäydyn tietyllä tavalla tunteitani vastaan.

Ja tottakai mä olen kasvanut vuosien myötä. (Olisipa karmeaa, jos 15 vuotta ei näkyisi missään.) Mulla on ihan erilaiset keinot käsitellä niitä kuohahduksia, mun aivot on kehittyneet pois teini-ikäisten maailman-napa -kehitysvaiheesta, ja noin ylipäänsä mulla on enemmän vertailukohtaa elämässäni sen suhteen, mikä on Oikeasti Kauheeta Hei ja mikä vain tuntuu siltä.

Enkä mä siltikään osaa oikein yksiselitteisesti vastata tuohon alun kysymykseen. Niin jos mä vastaan monimutkaisesti.

Kun ihminen muuttuu, niin mistä se muutos kumpuaa?

Mä uskon, että aika moni sellainen asia, jota pidetään ihmisen ”piirteenä”, varsinkin negatiivisena (itsekkyys, röyhkeys, vaatimattomuus, mutta myös rauhallisuus, valovoimaisuus, tai empaattisuus), liittyy enemmän siihen, ovatko kyseisen ihmisen tarpeet täynnä vai eivät.

Itsekäs ja kärsimätön käytös kumpuaa mun nähdäkseni ensisijaisesti siitä, että ihminen ei pysty luottamaan siihen, että jos hän odottaa niin hänellekin jää jotain. Ihan pienten lasten kanssa aivojen kehitys ei ole vielä edennyt sille tasolle, että jos odotan niin tilaisuus ei mene ohi. Silloinkin kärsivällisyyden opetteluvaiheessa on tärkeää, että tilanteessa oleva aikuinen on osoittanut lapselle olevansa luotettava.

Moni sellainen asia, jota pidetään ihmisen ”piirteenä”, liittyy enemmän siihen, ovatko kyseisen ihmisen tarpeet täynnä vai eivät.

Muistatteko sen vanhan ”syötkö yhden vaahtokarkin heti vai kaksi karkkia myöhemmin” -kokeen, jossa yritettiin mitata tahdonvoiman ja myöhemmän menestyksen yhteyttä? Täällä on kiinnostava artikkeli siitä, miten aikuisen luotettavuudella oli jo 3-5 -vuotiaiden kohdalla valtava vaikutus siihen, miten pitkään lapsi jaksoi odottaa toista vaahtokarkkia.

Vaatimattomuus, sellainen joitakuita ärsyttävä ”emmää mitään tarvii enkä oikein mitään osaakaan” -tyyppinen itsensä vähättely, voi kummuta ihan vain siitä, että ihminen ei koe saavansa huomiota ja arvostusta omana itsenään. On vaikea hyväksyä, että oma panos voisi olla merkittävä, jos kukaan ei ole koskaan sanonut, että hei sun panos on muuten tosi tärkeä.

Vastaavasti monien myönteisinä pitämät piirteet, kuten rauhallisuus tai empaattisuus, kumpuavat usein siitä, että ihmisellä on omat tarpeet täynnä. Silloin jaksaa kuunnella toista, kun voi luottaa siihen, että joku joskus kuuntelee minuakin. Osaa iloita toisten menestyksestä, kun joku on iloinnut minun menestyksestäni. Osaa nauraa itselleen, kun tietää, että naurettavanakin on hyvä ja tärkeä ja arvokas.

Silloin jaksaa kuunnella toista, kun voi luottaa siihen, että joku joskus kuuntelee minuakin.

Sellaisissa ympäristöissä, joissa ihmisten tarpeet huomioidaan, ihmiset kukoistavat. Kun saa tarpeeksi lepoa ja inspiroivaa tekemistä, tulee kuulluksi ja nähdyksi, saa tehdä päätöksiä ja voi luottaa toisten päätöksiin. Sellaisessa ympäristössä ihminen, joka käyttäytyy tyhjän tarvetankin vuoksi kurjilla tavoilla, voi löytää uusia tapoja käyttäytyä, kun koko ajan ei tarvitse käyttää energiaa selviytymiseen tai puolustautumiseen.

Mä ajattelen, että silloin kun ihmisen tarpeet ovat täynnä, hän tulee tietyllä lailla täydemmin omaksi itsekseen. Tulee helpommaksi hyväksyä, että mä nyt olen tällainen – introvertti tai ekstrovertti, järjestystä tai vapautta kaipaava, logiikan tai arvojen pohjalta etenevä. Ja vaikka en koskaan muuksi muuttuisi, niin olen ihan hyvä tällaisena.

Niin että voiko ihminen muuttua?

Saanko mä tähän vieläkään vastausta?

Jos kyse on siitä, voiko vanha koira oppia uusia temppuja, niin vastaus on ehdottomasti kyllä.

Ihminen voi kasvaa, kehittyä, kypsyä. Ihminen voi oppia reagoimaan uusilla tavoilla, tai pidentämään aikaa reaktion ja käytöksen välillä, niin että käytös muuttuu. Ihminen voi oppia uusia taitoja, myös tunteiden ja ajattelun havainnointiin ja käsittelyyn liittyviä.

Toisaalta nälkiintyminen jonkin tarpeen suhteen voi aiheuttaa muutosta toiseen suuntaan: ennen avoin ja iloinen ihminen sulkeutuu, jos hänen avoimuuttaan ei yhtäkkiä arvostetakaan. Älykäs lapsi alkaa alisuoriutua, jos ympäristö viestii tarpeeksi voimakkaasti, että tässä porukassa ei muuten tuollaista neropattia suvaita. Sekin on tietyllä tavalla opittu taito, joka auttaa selviämään siinä nälkiinnyttävässä ympäristössä.

Ihminen voi oppia reagoimaan uusilla tavoilla, tai pidentämään aikaa reaktion ja käytöksen välillä, niin että käytös muuttuu.

Kaikki tämä voi ulospäin näyttää siltä, että ihminen muuttuu, radikaalistikin. Törpöstä tulee tunnetaitava, tai ilopilleristä irvailija.

Ja kuitenkin… niin.

Mä uskon, että meidän jokaisen sisin on lähtökohtaisesti ystävällinen, avoin ja luottavainen. Katsokaa vaikka vauvoja. Se ei muutu, se vain menee piiloon silloin, kun olosuhteet eivät ole riittävän turvalliset ja tarpeet eivät täyty.

Mä uskon, että meidän jokaisen sisin on lähtökohtaisesti ystävällinen, avoin ja luottavainen.

Kaikki eivät myöskään tarvitse samoja asioita samassa määrin tai samassa järjestyksessä. Ekstrovertti kuihtuu yksinäisyyteen, introvertti yksinäisyyden puutteeseen. Vaihtoehtojen puute tukahduttaa yhden, kun taas toinen tukahtuu liikaan valinnanvapauteen. Ja niin edespäin. Mä en usko, että sekään muuttuu elämän myötä, ainakaan radikaalisti.

Ehkä ihminen ”muuttuu” eniten siinä kohtaa, kun hän hyväksyy, että välttämättä ei tarvitse muuttua?

Missä asioissa sun mielestäsi ihminen muuttuu, ja missä asioissa ei muutu? Tulkaa mun kanssa pohtimaan kommenteissa!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3