Viisi lausetta, joilla lapsen pyyntöihin kannattaa oikeasti vastata

Tulipa vastaan somessa linkki juttuun, jossa kerrottiin (muka) viisi lausetta, joilla lapsen anelun saa katkaistua.

Paitsi että ne ohjeet olivat vähän samaa sarjaa kuin jos kodin turvallisuudesta neuvottaisiin näin:
”Huutaako palohälytin? Ei hätää, ota siitä patterit pois, ja saat nauttia hiljaisuudesta ja rauhasta.”

Toisin sanoen aivan sama, mistä syystä lapsi pyytää jotain, niin hänet kannattaa (muka) hiljentää sillä, ettei kuuntele, ei vastaa, tai rankaisee jos lapsi jatkaa keskustelua.

Mun oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että tuollaiset ohjeet ovat parhaimmillaankin tehottomia ja pahimmillaan aikamoista henkistä väkivaltaa. Lapsen hiljentäminen tylyttämällä on hyödyllistä vain silloin, jos aikuista kiinnostaa ainoastaan aikuisen oma hyvinvointi. Lapsella on aina joku syy käytökseensä, riippumatta siitä, näkeekö aikuinen sitä vai ei.

Niin senpä takia ajattelin ehdottaa viisi vaihtoehtoista lausetta, joilla saat aidosti lapsen aneluraivaria kohti keskustelua – ilman tylyttämistä, henkistä väkivaltaa tai hatusta vedettyjä rangaistuksia.

Viisi lausetta, joilla lapsen ”anelun” saa oikeasti katkaistua

1. Sua taitaa suututtaa ihan kamalasti.

Jos lapsi huutaa ja raivoaa, niin silloin hänellä on käynnissä joku tunne. Tämä voi tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta joskus se silti unohtuu.

Tunnekuohun keskellä lasta voi auttaa jo se, että hänen tunteensa tulee näkyväksi. Nimeämällä tunteen aikuinen antaa tunteelle luvan olla olemassa. Tämä lause ei vielä kerro mitään siitä, miten aikuinen suhtautuu lapsen käytökseen, sen aika on myöhemmin.

Tässä kohtaa on myös hyvä pysähtyä kuuntelemaan, mitä lapsi vastaa aikuisen arvaukseen hänen tunteestaan. Ehkä lasta ei suututa, ehkä häntä surettaa? Tai turhauttaa? Tai pelottaa? Tai ärsyttää? Tai hän on pettynyt? Lapsi saattaa vastata ”joo”, tai ”eiii!”, ja molemmat vastaukset vievät keskustelua eteenpäin.

Jos aikuisella loppuu tunnesanat kesken, eikä tule mitään fiksua arvausta mieleen, niin ihan hyvin voi sanoa myös ”mä huomaan, että susta tuntuu nyt tosi pahalta”. Yleissanat kuten ”hyvä” ja ”paha” eivät ole ideaaleimpia tunteiden sanoittamiseen, mutta ne ovat kuitenkin sata kertaa parempia kuin ”nyt suu poikki tai et saa jälkiruokaa”.

2. Mä huomaan, että se on sulle tosi tärkeää.

Jos lapsen raivari liittyy johonkin sellaiseen, mitä lapsi haluaisi (niinkuin tuossa valitettavassa nettiartikkelissa), niin tunteen sanoittamisen lisäksi on usein hyödyllistä sanoa ääneen, että se haluamisen kohde on lapselle tosi tärkeää.

Meistä aikuisista voi tuntua ihan typerältä se, että lapsi haluaa tietynvärisen mukin, tai suostuu pukemaan päälleen vain tietyt sukat ja nekin nurinpäin, tai hän haluaa juuri ne kaikkein kalleimmat kengät, tai kaverin yökylään juuri kun on selvitty stressaavasta viikosta. Ja sitten kun lapsi vetää vielä ihme raivarit siitä, että hän ei saa haluamaansa, niin aikuisellakin helposti nousee v-käyrä yli sivistyneen käytöksen rajan. Ilman muuta.

Ja kuitenkin. Jos lapsi haluaa jotain, niin silloin se haluamisen kohde on hänelle tärkeä, syystä tai toisesta. Lapsi kokee, että se vastaa hänen johonkin tarpeeseensa. Ja siellä taustalla oleva tarve on aina validi ja oikea, vaikka lapsen keksimä ”mä haluan näin” -strategia olisikin epäkäytännöllinen, hankala, tai suorastaan vaarallinen.

Kun sanon lapselle ”huomaan, että se on sulle tosi tärkeää”, mä en edelleenkään ota kantaa siihen, että voidaanko niin tehdä. Mä vain kerron lapselle, että mä kunnioitan hänen tarpeitaan, halujaan ja ajatuksiaan.

3. Samaan aikaan…

Kolmas erittäin hyödyllinen lause, tai lauseen alku, on ”samaan aikaan…”. Nyt on se hetki, kun mä perustelen lapselle, miksi mä en halua, että tehdään lapsen ehdottamalla tavalla.

Sulle on rakas tosi tärkeää, että sä saat päästä varpaisiin harmaat sisävaatteet. Ja samaan aikaan kaikki sun harmaat sukat on pyykissä, eikä me ehditä pestä niitä tähän hätään.

Sä haluaisit tosi kovasti noi ihanat kengät, ja sulle olisi tärkeää että ne olis just noi. Samaan aikaan meillä ei ole tähän kenkäostokseen varattuna niin paljon rahaa, että voitais ostaa ne.

Sä toivoisit, että *kaveri* tulisi yöksi tänään, ja sulle on tosi tärkeää, että sulla olisi oman ikäistä seuraa leikkikaveriksi. Samaan aikaan mulla on ollut tosi rankka viikko, ja mä en millään jaksaisi järjestää sitä yökyläilyä ja paimentaa myös *kaveria* just tänä viikonloppuna.

”Samaan aikaan” kertoo siitä, että meillä molemmilla on ihan yhtä tärkeät tarpeet ja toiveet. Mä en ohita omaa tarvettani, mutta en myöskään ohita lapsen tarvetta vain siksi, että minä olen aikuinen ja minulla on valta ja etuajo-oikeus.

4. Mitäs me keksittäis?

Tämä lause on mun oma henkilökohtainen suosikkini. Kun mä kysyn lapselta ”mitäs me keksittäis”, niin me ollaankin yhtäkkiä samalla puolella ratkomassa yhteistä ongelmaa. Me ei olla enää vastustajia, jotka yrittävät erilaisilla vallankäytön ja manipulaation tekniikoilla pakottaa tai huijata toisiaan.

Lisäksi mä luovun siitä ajatuksesta, että kaikki tämän perheen päätökset pitää olla minun tekemiäni. Mä päästän irti kontrollista ja silti pidän huolta siitä, että mun omat tarpeet tulee kuulluksi.

Mä myös osoitan lapselle, että mä luotan hänen ongelmanratkaisukykyynsä. Mä myös annan hänelle tilaisuuden harkita asiaa myös minun tarpeideni kannalta. Mitä isommasta lapsesta on kyse, niin sitä oivaltavampia ratkaisuja tällaisesta keskustelusta voi tulla.

Ja jos keskustelu uhkaa lähteä sivupoluille, niin voidaan palata takaisin aikaisempiin kohtiin. Ai sä oikeastaan haluaisitkin violetit kengät, ja nämä on ainoat violetit tässä kaupassa. Käviskö sulle jotkut muut kengät, jos ne on violetit? Mentäiskö katsomaan toiseen kauppaan?

Hyvän ratkaisun tunnistaa siitä, että se käy molemmille. Joskus mä joudun joustamaan omasta ”tämän kuuluu mennä näin” -ajatuksestani, jotta molemmat saavat mitä tarvitsevat. On kuitenkin tärkeää, etten mä joudu ihan kauheasti joustamaan omista tarpeistani.

5. Rakastan sinua, ja mulle on tärkeää, että sulla on hyvä olla.

Tämä on sellainen lause, jota voi ripotella sinne keskusteluun ihan niin paljon kuin haluaa.

Toisaalta tällä mä kerron lapselle sanoin sen, mitä mä ilmaisen kaikella tällä muulla keskustelulla. Kuunteleminen on rakkautta. Kunnioitus ja toisen huomioiminen on rakkautta. Rehellisyys omista tarpeista on rakkautta.

Ja oikeastaan vielä tärkeämpää mulle itselleni on se, että kun mä sanon tämän ääneen, niin mä muistan sen itse.

Mä palautan itseni takaisin siihen ajatukseen, että kaikkein tärkeintä on mun ja lapsen rakastava ja läheinen suhde. Mä muistutan itselleni, että mun tehtäväni on auttaa lasta pääsemään siitä huutoraivarikriisistä lähemmäs omaa rauhallista perustilaansa. Mä muistan, että mä olen tässä se aikuinen, eli mulla on enemmän välineitä hallita omia tunteitani kuin lapsella.

Tietysti näiden viiden lauseen lisäksi pitää sanoa paljon muutakin, jotta lapsen pyynnöt saa käännettyä kunnioittavaksi keskusteluksi silloinkin, kun vaihtoehtona ei ole ”joo, ilman muuta nuppuseni”. Lapsen iästä riippuen nämäkin lauseet pitää muotoilla eri tavoilla.

Nämä viisi lausetta ovat kuitenkin valtavan paljon parempi tapa opettaa lapselle omien tunteiden hallintaa, kunnioitusta ja fiksua käytöstä kuin robottimainen ”minä sanoin jo ei” -tyyppisten lauseiden toistelu. Pitkällä tähtäimellä tämä lähestymistapa maksaa myös itsensä monin verroin takaisin.

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Comments

  1. says

    Hei, toi ”samaan aikaan” on nerokasta. Tarkoittaa samaa kuin ”mutta”, ja kokonaan ilman sitä ”mutan” ikävää sivumakua.

    • says

      Joo, eikö?! Mulla on ihan kaikessa puheessa pudonnut ”mutta” -sanan käyttö varmaan neljäsosaan, koska niin monet muutkin asiat voi ilmaista tuolla tavalla, eikä tule vesittäneeksi toisen pointtia siinä samalla. 🙂

  2. argh says

    Asiaa oli paljon, mutta o-p-e-t-t-e-l-e kirjoittamaan. On todella rasittavaa lukea puhekieltä tämänkaltaisessa asiatekstissä, jopa lainauksissa (tuli tunne, että luen teini-ikäisten keskustelua). Yhden lukijan kyllä menetit heti alkumetreillä.

    • says

      Kiitos kommentistasi, näin meitä ihmisiä on erilaisia. Toisten mielestä on luontevaa lukea puhekieltä, toisia se ärsyttää. Samanlaisia ajatuksia ihan kirjakielellä kirjoitettuna löytää esimerkiksi Thomas Gordonin Toimiva Perhe -kirjoista, jos aihe kiinnostaa enemmänkin. 🙂

    • Ihanat ohjeet says

      Onpa kyllä jännä, että itseäni ei häirinnyt lainkaan tuo ”mä” sanan tai puhekielen käyttö muutenkaan, vaikka noin muuten olen kyllä tarkka kieliasusta (tosin asiayhteys, jossa kieliasu on valittu, on tärkeämpi kuin itse kielioppisääntö). Ehkäpä tällä kertaa se, ettei puhekielen käyttö särähtänyt silmään, johtui siitä, että tekstin asiayhteydestä pystyi täysin lukemaan, että kommentit olivat tarkoitetut lapselle sellaisenaan sanottaviksi ja siten ne sopivat täysin kirjoitetuksi juuri tuolla tavalla, kuin ne nyt oli kirjoitettu. Hassua, että yhä näyttää olevan ihmisiä, jotka ”ajattelevat”, että ”koska on sääntö”, ja kiinnittävät noihin keksittyihin sääntöihin enemmän huomiota, kuin itse asiaan ja asiayhteyteen, ja siten missaavat koko pointin. Voiko todella jollekin olle pelkkä ”mä” sanan käyttö niin punainen vaate, että kaikki järkevä ajattelu ja sen huomioiminen, että kommentti on tarkoitettu sellaisenaan lapselle sanottavaksi, katoaa? 😀 Tekstistä havaitsi mielestäni lempeällä ja opastavalla tavalla tuon, että aikuinen sanoo kyseessä olevan kommentin lapselle.
      Sen sijaan, sinun (argh) kommenttisi vaikuttaa lähinnä teini-ikäisen kynästä tulleelta..

      Kokeillaas heti käytännössä: sua taitaa suututtaa ihan kamalasti? Mä huomaan, että sulle on tärkeää, että ihmiset myös intternettissä kirjoittelisivat kuivaa kirjakieltä asiayhteydestä riippumatta. Samaan aikaan, kun sinä kiinnität huomiosi tyyliseikkoihin ja kihiset kiukusta niistä johtuen, moni muu lukija viisastuu lisää keskittymällä itse asiaan. Mitäs me keksittäis?

      • says

        Kiitos kommentistasi, menipä tehokkaasti heti teoria kokeiluun ja käytäntöön. 😀 Kiva kuulla, että tyylikeino toimi sinulle positiivisella tavalla.

        Voin toisaalta kyllä myös kuvitella sen tilanteen, jossa muutama ”mä” -sana asiatekstin seassa on juuri se korsi, joka katkaisee kamelin selän. (Ja toisaalta on onni, että siitä saa tulla avautumaan turvallisesti tänne blogikommentteihin, eikä tarvitse mennä sekoittamaan jonkun herkkänahkaisemman keskusteluja.) Mutta kuten sanottua, makunsa kullakin.

  3. Maija says

    Puhekieli toimii tässä minusta oikein luontevasti. Ja hyvänkuuloisia neuvoja, harmi etten saanut lukea tätä 12 vuotta sitten – mutta ehkä näitä neuvoja tarvitaan vielä teininkin kanssa! Kiitos! Terveisin toinen kielipoliisi

    • says

      Kiitos kielipoliisille. 😀 Ja mä uskon vahvasti, että nämä toimivat iästä riippumatta – meidän huushollissa aikuistenkin väliset erimielisyydet saa sujuvammin setvittyä näiden kautta. Tervetuloa lukemaan toistekin!

  4. Hope says

    Huomasin, että olen ihan vahingossa käyttänyt tuon ”samaan aikaan” sijasta mun suuhun ja puhetyylin paremmin sopivaa ”just nyt”, joka käytännössä tarkoittaa samaa. Ja se on toiminut.

    Kohtia 1, 2 ja 5 käytän luontevasti ja jatkuvasti. Neloskohtaa pitää alkaa käyttämään useammin, uskon sen osuvan hyvin yksiin lasteni iän kanssa, eli tykkäävät takuulla pohtia yhdessä, että mitäs nyt jos tää ei onnistu, niin jos löydettäis yhdessä ratkaisu.

    Kiitos näistä!

    • says

      Kiitos kommentistasi! Parasta näissä on just se, että kunhan ajatus välittyy, niin saman asian voi ilmaista aika monella eri tavalla, ja toi ”just nyt” on myös hyvä. 🙂 Nelonen toimii erityisesti isompien kanssa, mutta yllättävän pienetkin osaavat (hyvänä päivänä) miettiä erilaisia ratkaisuja, vaikka eivät aina osaisikaan pukea niitä sanoiksi.

  5. Päivi says

    Olen myös tarkka äidinkielen jutuissa, mutta hei, tässä puhekieli toimii erinomaisesti!!! Ei kait kukaan puhu lapsilleen kirjakieltä? Nyt kun idea on puhekielellä esitetty, on se helpompi ottaa heti käyttöön ja alkaa opettelemaan sanomaan ensin täsmälleen ja sanasta sanaan juuri näin ja kun sen osaa, muotoutuu se varmasti myös omaan suuhun sopivaksi.
    Työssäni kohtaan paljon lapsia äitiensä kanssa ja suurimmat ongelmat ovat juuri siinä, että vanhemmat EIVÄT kuuntele lapsiaan. Lapset eivät kiukuttele turhaan, vaan ovat turhautuneita, JANOISSAAN (mitä eivät osaa sanoa) tai väsyneitä. Tiedän kyllä, että silloin kiukuttelevat aikuisetkin! ?

    • says

      Kiitos kommentistasi! Ja allekirjoitan kyllä tuon, että lapsella on aina joku syy siihen ”kiukutteluunsa”, ja mitä nopeammin se syy löytyy ja siihen tarpeeseen saa vastattua, sitä nopeammin se kiukkuaminenkin loppuu. Ihan sama juttu myös itsellä. Se ei tietenkään vähennä sen tunnereaktion ja tarpeen olemassaoloa, että se tulee pintaan kiukkuamalla, päinvastoin. Jos siihen osaa suhtautua empaattisesti ja kuunnellen, niin sitä kiukkua ei tule otettua myöskään niin henkilökohtaisesti.

  6. Hep says

    ”Samaan aikaan” ??? Tarinan kerrontaa?
    Entäpä ”Tällä hetkellä” tai ”Just nyt” tai ”Meni jo” tai ”Meillä ei ole rahaa” ?

    Ihmeellistä vääntämistähän tästä tulee. Sanoo niin kuin asiat on rehellisesti, onko se niin vaikeaa?

    • says

      Moikka!

      Kiitos kommentistasi! Kyllä, usko tai älä, ainakin meidän lapsille on joskus todella niin vaikeaa ymmärtää, jos sanoo että ”meni jo” tai ”meillä ei ole rahaa”. Jos se teidän perheessänne toimii niin loistavaa, sittenhän tällaisia neuvoja ei välttämättä edes tarvitse. Toisissa perheissä voi olla, että se ”samaan aikaan” säästää puolen tunnin räkä-poskella-huutoraivarit juuri sillä hetkellä kun aikuinen ei niitä mitenkäänpäin jaksaisi. 🙂 Toisinaan se tarkoittaa ihmeellistä vääntämistä, mutta mikäli sulla on omia lapsia, niin tiedät, että aika monet muutkin asiat pienten lasten kanssa ovat juuri sitä ihmeellistä vääntämistä.

  7. Äikänmaikka says

    Tämä vaikuttaa huonolta käännökseltä. ”Samaan aikaan” ei tässä asiayhteydessä ole suomea. Kyllä tästä jutusta pikemminkin nousee pieni kurttu kulmakarvojen väliin. Olisikin sitten puhdasta puhekieltä, mutta samaan lauseeseen on sekoitettu sekä ”sua” että ”sinulla”. En lähtisi näillä eväillä tosia opettamaan, mutta jos jollekulle kelpaa, niin mikäs siinä. Huonosti suomennettua kyökkipsykologiaa, josta kenenkään ei – herra paratkoon – ainakaan pitäisi maksaa mitään!

    • says

      Kiitos kommentistasi! Ymmärrän huolesi oikeakielisyydestä. Samalla itse ajattelen, että toisille on tärkeämpää, että viestin saa välitettyä. Jos huonosti suomennettu kyökkipsykologiani ei sinulle kolahda, niin onneksi internetistä löytyy myös muita, täsmällisempiä ja akateemisempia blogeja samasta aiheesta. 🙂

      • Barbro says

        Tässähän käytit näppärästi nyt ilmaisua”samalla” ilmaisun ”saman aikaan” sijaan, kun vastasit kommentoijalle niin kuin äkäiselle lapselle; kuulen mitä sanot, ja samaan aikaan / samalla ajattelen itse asiasta näin. Eli huomioit sekä toisen, että omat tarpeesi. Samalla. ♡

  8. David says

    Ei toimi mulla se alkuperäisen artikkelin linkki? Mielelläni olisin lukenut myös virheelliset toimintsmallit.

    • says

      Joo, voi mälsä ettei tuo linkki enää toimi, en keksi sille mitään fiksua selitystä. :/ Käytännössä ne toimintamallit oli tyyliä ”sano kerran ’ei’ ja jos lapsi pyytää uudestaan niin toista jotain fraasia, kuten ’tästä nyt ei enää puhuta’ tai ’sanottu ja tehty'” tms.