Vanhemmuuden vastuusta

Vanhemmuus on vaikeaa monesta syystä. Yksi syy on se, että kun perheeseen tulee lapsi, niin vanhempi ei ole enää oman elämänsä ainoa keskipiste. Ensin on vuosikaudet, ehkä vuosikymmeniä, tottunut siihen, että omat tunteet ja tarpeet ovat keskiössä. Kun mulla on vaikeaa, niin tulee maailmanloppu ja romahdan sängyn pohjalle syömään suklaata. Mä kontrolloin omaa elämääni, teen siitä sellaista kuin haluan, siinä määrin kuin pystyn. Jos en halua viettää aikaa jonkun ihmisen kanssa, niin sitten en vietä. Jos en halua tehdä jotain, niin sitten en tee. Ja jos teen jotain tärkeää, niin odotan että ihmiset vähintäänkin huomaavat ja kiittelevät ja mielellään myös maksavat siitä hyvää palkkaa.

 Ja yhtäkkiä perheessä onkin lapsi, joka ei osaa mitään, ei ole vastuussa mistään, ja tarvitsee vanhempansa apua ja läsnäoloa kaikkeen. Kiittämätönkin se on, vaikka vaihtaa miljoona vaippaa, röyhtäyttää tuhansia kertoja ja lohduttaa lukemattomat itkut. Kun se kasvaa, niin se kehtaa haluta asioita vielä pitkään sen jälkeen kun aikuisen mielestä olisi soveliasta jo lopettaa se haluaminen. Lapsi on häpeämättömän kiinnostunut kaikesta siitä, mitä vanhempi on oppinut nolostelemaan. Lasta ei kiinnosta vanhemman väsymys, nälkä, kiire tai omat emotionaaliset traumat pätkääkään. Eikä pidäkään, koska lapsi ei ole niistä vastuussa. Vanhempi on.

Vanhemmuus tuo mukanaan vastuun. Tietysti vastuun lapsista, heidän turvallisuudestaan, terveydestään, hyvinvoinnistaan. Se alkaa äideillä jo raskausaikana, kun sikiön turvallisuuden takia pitää alkaa välttää yhtä ja harrastaa toista. Synnytyssairaalassa on muutaman päivän ajan kokeneita hoitajia osasto täynnä, mutta sitten ne päästävät tuoreet vanhemmat lähtemään sen hädin tuskin kauppakassin painoisen nyytin kanssa kotiin, ja siitä se alkaa. Ensimmäisestä kotona vaihdetusta vaipasta, ensimmäisestä kerrasta kun tajuaa, että nyt ei tulekaan nappia painamalla ketään neuvomaan. 

Ihan uudella tavalla tulee vastuu myös itsestä. Yhtäkkiä jokainen valinta pitää punnita myös lapsista huolehtimisen näkökulmasta. Vaikka olisi vapaus katsoa telkkaria kahteen asti yöllä, jaksan huomisen paremmin jos otan päikkärit ja menen nukkumaan ennen yhtätoista. Alkoholia en ota silloin kun olen vastuussa lapsista (enkä raskaus- ja imetysaikana itse muutenkaan). Vanhemman hyvinvointi ja vireystila on ihan todella keskeinen tekijä lapsen hyvinvoinnissa, sillä se vaikuttaa vahvasti siihen, miten vanhempi hoitaa ja kasvattaa lastaan. Kuinka nopeasti vanhempi vastaa lapsen tarpeisiin, osaako vanhempi lukea lapsen viestejä, pystyykö vanhempi kantamaan vastuun lapsesta silloinkin, kun lapsi on kaikkea muuta kuin helppo ja vaivaton.

Vanhemmalla on vastuu myös omasta emotionaalisesta hyvinvoinnistaan ja tasapainostaan. Pystynkö käsittelemään omat riittämättömyyden, raivon, pelon tai ahdistuksen tunteeni niin, etteivät ne varjosta lapsen kasvua? Näenkö lapseni tarpeet ja tunneilmaisut viesteinä lapsen tilasta vai otanko ne henkilökohtaisesti, manipulointina tai uhmana minua kohtaan? Annanko lapselleni vapauden kasvaa ja kehittyä omana yksilönään vai yritänkö kontrolloida lastani liikaa? Osaanko asettaa lapselleni terveet rajat ja pitää niistä kiinni, vaikka se tarkoittaisi lapselle pettymystä ja minulle menetettyä tilaisuutta ansaita lapsen hyväksyntä?

Näihin kysymyksiin ja moniin muihin pitää uskaltaa vastata rehellisesti. Lapsi ansaitsee kasvuympäristön, jossa hänellä on lupa ja mahdollisuus kasvaa omaksi itsekseen. Vanhempi on ehkä aikoinaan saanut sellaisen kasvuympäristön, tai sitten ei. Riippumatta siitä, mitä vanhempi on omassa lapsuudessaan ja nuoruudessaan kokenut, hänellä on vastuu korjata tilanne parhaan kykynsä mukaan seuraavalle sukupolvelle. Se vastuu alkaa sillä hetkellä, kun päättää tuoda maailmaan sen seuraavan sukupolven. Jos vanhempi ei osaa, on aika opetella.

Olisi helppo ajatella, että on oman kasvuympäristönsä uhri, oman lapsuutensa tuotos, ja mitään ei ole tehtävissä. Ja toisaalta, jos lapsen fyysisessä ympäristössä on vaaranpaikkoja, niin miten vanhempi niihin suhtautuu? ”No joo, tossa on toi lasipöydän terävä kulma ja veitset säilytetään alalaatikossa, mutta näin tää meidän koti nyt on vuosien saatossa tullut sisustettua, ei sille mitään enää voi.” Ei sentään. Kulmat suojataan tai lasipöytä vaihdetaan lapsiystävällisempään, veitset siirretään pienten käsien ulottumattomiin tai laatikoihin laitetaan salvat, lasta vahditaan ja opetetaan varomaan niitä kulmia. Vanhempi ottaa vastuun siitä, että lapsen ympäristö on turvallinen, niin että lapsi saa huolettomin mielin opetella elämää. Se ei ole helppoa tai vaivatonta, eikä sen kuulukaan olla.

Sama juttu henkisellä puolella.

Jos vanhemman on vaikea sietää vauvan itkua, niin silloin ratkaisu ei ole se, että vauvan saa opetettua itkemään vähemmän. Ratkaisu on se, että niihin itkua aiheuttaviin tarpeisiin vastataan, ja ennenkuin vastaus löytyy, vanhempi käsittelee omat traumansa aiheesta ja opettelee olemaan läsnä tilanteessa vaikka vauva itkeekin.

Jos vanhemmasta tuntuu ahdistavalta pitää lasta sylissä pitkiä aikoja, niin ratkaisu ei ole se, että lasta ei pidetä sylissä. Ratkaisu on se, että vanhempi käsittelee omat ahdistuksen tunteensa, jotta lapsi saa elintärkeää kosketusta.

Jos vanhempaa ärsyttää, että lapsi harjoittelee ilmaisemaan omaa tahtoaan, niin ratkaisu ei ole se, että lapsen oman tahdon ilmaukset tukahdutetaan. Ratkaisu on se, että vanhempi tunnistaa ja myöntää oman hyväksynnän kaipuunsa, kontrollin kaipuunsa, kunnioituksen kaipuunsa tai muut mahdolliset taustalla vaikuttavat tunteet, ja käsittelee ne.

Siinä mun mielestä on hyvän vanhemmuuden ydin. Ei välineissä tai tarvikkeissa, ei imetyksen pituudessa tai vaippojen materiaalissa, ei harrastuksissa tai vaatemerkeissä. Vaan siinä, että vanhempi suostuu ottamaan vastuun omista tunteistaan, omista kehityskohdistaan. Siinä, että vanhempi suostuu myöntämään oman rajallisuutensa ja vajavaisuutensa. Siinä, että vanhempi suostuu tekemään aktiivista ja tietoisen rakastavaa työtä antaakseen seuraavalle sukupolvelle emotionaalisesti tasapainoisemman lapsuuden kuin mitä hänellä itsellään on ollut.

Ja nimenomaan tietoisen rakastavaa työtä. Ei sitä, että pään sisäiset äänet nalkuttaa, miten huonosti ja miten kamalaa ja miten onneton ja miten kurja vanhempi sitä onkaan. Ei sitä, että uhrautuu ja uhrautuu yhä ohuemmaksi lastensa takia ja voi itse huonosti. Ei sitä, että käyttää jotain myyttistä hyvän vanhemmuuden vaatimuslistaa itsensä ruoskimiseen.

Vaan sitä, että antaa itselleen luvan olla kesken ja vaiheessa; antaa itselleen halauksen kaikesta siitä, mitä on jo sietänyt ja missä on toisaalta onnistunut; muistuttaa itseään siitä, että samalla hetkellä tuhannet muutkin vanhemmat painivat samanlaisten tuntemusten kanssa. Ja sitten etsii jostain pienen rauhallisen hetken, jolloin pystyy keskittymään sen tilanteen tietoisen rakastavaan käsittelyyn.

Sen takia mä kirjoitan tätä blogia. Osittain siksi, että tän kirjoittaminen pitää mut tietoisena siitä jatkuvasta työstämisen tarpeesta niin, että pysyn varpaillani omien heikkojen kohtieni suhteen. Osittain siksi, että haluan olla tän prosessini kanssa näkyvillä, ihan siltä varalta että muut asian kanssa painiskelevat vanhemmat löytäisivät kohtalotovereita. Ja osittain siksi, että haluan tuoda näkyville erilaisia käytännön tekniikoita ja työtapoja, joita muutkin voi käyttää omien kasvun paikkojen työstämiseen. Mä olen ollut pitkään kiinnostunut tietoisen henkisen kasvun työtavoista ja filosofioista, ja vuosien varrella oon myös oppinut etsimään ja käyttämään erilaisia tekniikoita. Mä toivon, että kun mä itse käytän niitä täällä julkisesti, niin niistä olisi apua ja hyötyä myös muille.

Kommenteista: 
Saa kommentoida! Saa kysellä, ihmetellä, kertoa omia ajatuksia tai tarinoita aiheeseen liittyen. Myös kommentoidessa jokainen ottaa vastuun omista tunteistaan ja ajatuksistaan. Kiitos!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3