Vanhan ja uuden taitteessa

Ja yhtäkkiä on taas vuoden viimeinen päivä. Whooosh, siinä se hujahti. Onneksi on perinteet – vuodenvaihdereflektio (viime vuoden ja toissavuoden jälkeen kolmatta vuotta putkeen) ja naamiaiset illalla perheen parissa. Ensin kuitenkin tämä.

Mitkä olivat vuoden 2014 mieleenpainuvimmat tapahtumat?

Mitähän tänä vuonna tapahtui?

Kävin talvella ja keväällä yrittäjyyskurssin loppuun ja valmensin ihania tyyppejä. Kirjoitin kirjan. Kypsyttelin ajatusta yrityksen perustamisesta, tein aika syvää sisäistä työtä, jotta sanan ”starttiraha” sanominen ei saanut aikaan hyperventilaatiokohtausta. Capoeirasin. Angstasin kaikenlaisia asioita, koska oli kevät. Lopetin kuopuksen imetyksen. Osallistuin filosofisen tiedekunnan promootioon.

Haettiin lapsille päivähoitopaikka. Lähetin muutaman työhakemuksen, ihan noin viimeisenä oljenkortena, kun tuli yrityksen hautomisessa se ”ei tästä tule mitään” -vaihe. Se tulee aina synnytyksessäkin, niin miksei sitten yritystä perustaessa. En onneksi saanut yhtäkään niistä hakemistani paikoista. Kirjoitin liiketoimintasuunnitelmaa, angstasin äitiyrittäjäkollegoille. Kävin itkemässä YritysHelsingin neuvojan pakeilla, ihan konkreettisesti. Sain kaikesta angstaamisesta ja itkemisestä huolimatta – vai sen ansiosta? – myönteisen starttirahapäätöksen.

Syyskuussa vein lapset päivähoitoon, paperit PRH:hon, ja rupesin yrittäjäksi. Syksyn kiersin leikkipuistoja keskustelemassa vanhemmuudesta, tapasin kymmenittäin ihania vanhempia ja suloisia lapsia, ja opin taas lisää itsekin. Kirjoitin, koulutin, opetin, valmensin. Skippasin capoeiratreenejä yksi toisensa jälkeen, kun oli jatkuvasti flunssa. Aloitin Naisten Linjan päivystäjäkoulutuksen.

Keskityin aika vahvasti siihen, etten palaisi loppuun, vaikka siihen olisikin ollut aika lupaavat lähtökohdat. Selvisin jouluun asti pääasiassa hyvillä fiiliksillä ja luottavaisesti. Sain laadittua Hyvän vanhemmuuden minikurssiin 10-osaisen sähköpostiosion vielä juuri ennen joulua.

(Viime vuodelta.)

Mitä ominaisuuksia toivon vuodelta 2014?

Rauhaa. Iloa. Flow’ta. Yhteyttä. (Nää on olleet mun Core Desired Feelings, ja niillä jatketaan.) Helppoutta. Nostetta. Avautumista, syventymistä. Saavuttamisesta riemuitsemista.

Rauhaa.

Kaiken tämän keskelläkin, kyllä. Mä aloitin Perjantain pysähtymiset ihan alkuvuodesta, ja ne on jotenkin olleet sellaisia rauhoittumisen keitaita aina kerran viikossa. Toisessa mittakaavassa se mun alkuvuoden angstaaminen ja liiketoimintasuunnitemien kanssa itkeminen toi tietyssä mielessä myös rauhaa sen suhteen, että kyllä, tämä on sitä mitä haluan tehdä. Jos ei olisi, niin mä olisin lähtenyt aika paljon aiemmin toiseen suuntaan. Yhä enemmän kaikki releasing- ja mindfulness-tekniikat on myös tuoneet rauhaa, koska mä tiedän, että vaikka olisi kuinka iso jumi tai kriisi, niin mulla on keinot käsitellä se.

Iloa.

Joo! Mä olen tämän vuoden aikana nauranut ääneen enemmän kuin varmaan yhtenäkään aiempana vuonna elämässäni. Eikä edes sillai ”no hei lol”, vaan ihan aidosti vatsanpohjasta asti. Tilanteissa, joita en enää tietenkään edes muista. Bänditreeneissä, kavereiden kanssa, lasten kanssa, tapaamisissa. Mä olen koko syksyn saanut tehdä lempipuuhaani, eli keskustella ihmisten kanssa heille tärkeistä asioista.

Flow’ta.

Joo, oikeastaan sitäkin. Lähinnä työtilanteissa ja bänditreeneissä, keväällä myös muutamaan kertaan capoeiratreeneissä. Sellaisella ”arjen flow” -tasolla, eli päivittäisten haasteiden ja voimavarojen tasapainon puolesta… niin no. Toisinaan sitäkin. Apua on pitänyt pyytää, ja onneksi sitä on myös tullut.

Vielä toistaiseksi tämä yrittäjä-äitiyden, lasten hoitorytmien ja omien tarpeiden tasapainottaminen on ollut aikamoista jonglööraamista, enkä mä ole vielä kovin hyvä jonglööraaja. Palloja on pitänyt laskea käsistä pois, jotta jaksaa. Ja toisaalta, syksyn tavoite oli etten pala loppuun, ja siinä mä onnistuin. Että ehkä tässä on ollutkin enemmän flow’ta kuin miltä ensialkuun tuntuu.

Yhteyttä.

Tän suhteen tämä vuosi on ollut todella hyvä. Mä olen oppinut yhä enemmän luottamaan siihen, että ihmiset oikeasti haluavat olla mun kanssa tekemisissä ja hengailla mun kanssa. (Pitkään tunsin olevani näkymätön ja yhdentekevä, vaikka olenkin aina ollut ns. sosiaalinen.) Osaltaan se on sen ansiota, että tajusin olevani sitten kuitenkin introvertti, ja että mä nautin ihmisten seurasta eniten silloin, kun olen levännyt ja saanut olla riittävästi myös yksin.

Näitä neljää olen tietoisesti myös etsinyt vuoden aikana kaikessa toiminnassani, pysähtymisten myötä ja muuten. Tämä lista on ollut mun puhelimen taustakuvana, joten ne on olleet läsnä myös silloin, kun en ole varsinaisesti niihin keskittynytkään. Siinä mielessä ei ole yllättävää, että ne ovat värittäneet mun vuotta niin vahvasti.

Helppous ja noste ovat sellaisia, joita en ole yhtä tiiviisti etsinyt, mutta niitäkin on jonkin verran löytynyt. Lähinnä sitä, että suostun tekemään asioita helpomman kautta (ja sitä opettelen edelleen). Noste on sellainen, jota en kauhean selkeästi itselleni määritellyt, muuten kuin että saisin tämän mun yrityksen useamman ihmisen tietoisuuteen. Sitä on tapahtunut, mutta ei sillä tavalla ”itsestään” kuin ehkä toivoin, vaan pikemminkin jatkuvan vaivannäön seurauksena. Ehkä se noste vaatisi myös sitä, että tekisin asioita vielä enemmän helpomman kautta? Hmmm.

Saavuttamisesta riemuitsemista puolestaan olen löytänyt, ehkä siksi, että se on ollut sukua ilolle, ja siihen olen keskittynyt aika paljon. Avautumista ja syventymistäkin on tapahtunut, lähinnä mun omassa olemisessani. Tai ehkä mä vertaan pitemmälle kuin vuoden takaiseen, koska on tosi vaikea muistaa, että miten ”avoin” tai ”syvällinen” sitä onkaan ollut. Konkreettisia esimerkkejä on vaikeampi löytää.

Selkeästi vuoden ajalle se noin neljä ominaisuutta on sellainen määrä, joihin keskittyminen on kaikkein hyödyllisintä.

(Viime vuodelta.)

Mitä kuvittelisit, että vuotta 2014 päättävä sinä haluaisi sanoa sinulle?

Mene kohti sitä, mikä sytyttää ja inspiroi ja vahvistaa ja hoitaa. Syvennä sitä, mikä on hyvää ja mikä toimii.

Luota itseesi, luota toisiin. Luota siihen että jos asiat näyttävät olevan päin persettä niin se on näköharhaa eikä todellisuutta.

Etsi win-win -ratkaisuja. Yritä olla samalla puolella etsimässä ratkaisua, älä vastapuolella etsimässä voittomahdollisuutta.

Asiat saa tehdä myös helposti, ei välttämättä aina vaikeimman kautta.

Aahhh, syvä huokaus. Joo, kyllä. Mä en osaa sanoa näihin mitään, muuta kuin että nyt on aika monta konkreettista esimerkkiä siitä, milloin mä olen tehnyt noin, ja se on ollut just niin. Tai olen taistellut noita vastaan, ja lopulta tajunnut, että eikun sehän menikin just näin.

Tekisi mieli sanoa jokaiseen kohtaan, että ”varsinkin tämä on just näin”, mutta ei mikään ole toisia enemmän varsinkin. Kaikki noista on olleet useampaan kertaan pitkin tätä vuotta todella oikeita ajatuksia siihen tilanteeseen.

Mitä kuvittelisit, että vuotta 2015 päättävä sinä haluaisi sanoa sinulle?

Hyvä fiilis ja hyvinvointi saa olla ensisijaisia. Saa keskittyä tekemään asiat sen kautta, mikä tuntuu hyvältä ja oikealta. Inspiraatiokin saa olla alisteinen sille, että on hyvä ja turvallinen ja mukava olla.

Ole lasten kanssa silloin kun olet. Ne on aika ihania, ja sä kuitenkin haluat olla niiden kanssa. Niillä on oikeus siihen, että sä jaksat olla niille läsnä ja hyvä tyyppi, joten senkin takia huolehdi omasta hyvinvoinnistasi.

Sun intuitio kertoo aika hyvin, että miten mihinkin juttuihin kannattaa suhtautua. Luota siihen. Tee päätöksiä sillä intuitiolla ja avoimesti, koska sä osaat kuitenkin huomioida myös toisten ihmisten tarpeet.

Sä saat myös nauttia siitä, että on hyvä meininki. Saa iloita, saa olla kiitollinen, ja saa olla luihin ja ytimiin asti onnellinen. Sitä ei tarvitse peitellä tai suojella, koska sen hetken tunnekokemusta ei kukaan voi ottaa pois, vaikka olosuhteet joskus muuttuisivatkin.

Mitä ominaisuuksia toivoisin vuodelle 2015?

Mä halusin tehdä Core Desired Feelings -työskentelyn ennen vuodenvaihdetta, mutta se ei mennytkään niin. Olen siis kypsytellyt tässä muuten vaan ajatusta siitä, että mitä haluaisin ensi vuodelle.

Comfort. Se on ensisijainen. Se ei oikein suomennu yhdellä sanalla, koska se voi olla sekä ”mukavuus” että ”lohtu”. Siis niinkuin comfort food on lohturuokaa ja comfortable on mukava.

Sitä mä haluan. Mä olen ollut tosi pitkään epämukavuusalueella, ja mä olen oppinut sietämään epämukavuusaluetta aika hyvin. Se on ihan hanurista, koska mä en edes usko siihen, että epämukavuudessa on mitään sinänsä hyödyllistä. Joskus epämukavuusalueella tapahtuu kasvua, ja joskus siellä tapahtuu vain stressiä. Piirsin siitä kuvankin. 🙂

20141231-140017.jpg

Välillä tulee tilanteita, jotka ei osu sinne turkoosille mukavuusalueelle. Lähikehitysvyöhyke on se vaihe, kun osaa tehdä jonkun jutun toisten avulla, mutta ei vielä yksin.

Lähikehitysvyöhykkeen leveys riippuu jonkin verran käytettävissä olevasta ulkopuolisesta avusta. Jos siellä ei ole tarpeeksi apua, niin ei tapahdu mitään kehitystä, vaan pelkkää stressiä. Kehityshaasteen pitää kohdata oppijan resurssit, jotta se haaste ei muodostu ylivoimaisen stressaavaksi.

Mukavuusalueelta poistumisen sijaan mä itse liputan mukavuusalueen laajentamisen puolesta.

Kun ne haasteet pysyy lähikehitysvyöhykkeellä, niin harjoittelu on oikeasti kasvattavaa, ja pikkuhiljaa mukavuusalue laajenee. Se vaatii sitä, että apua on tarpeeksi, että sitä osaa pyytää, ja että ei ole jatkuvasti ja/tai kaikilla elämänalueilla mukavuusalueen ulkopuolella.

Kuten sanottu, olen elänyt aika monella elämän sektorilla aika pitkään tuolla stressialueella. Silloin tarpeettoman suuri osa kapasiteetista menee siihen, että sinnittelee, eikä siihen oppimiseen kauheasti jää energiaa. Mä haluan oppia tunnistamaan ne hetket, jolloin olen mukavuusalueella (niinkuin nyt tässä kirjoittaessa) tai sen rajoilla, niin että on asiallista pyytää apua. Mä haluan myös oppia tunnistamaan ne jutut, joissa mä olen tarpeettomasti epämukavuusalueella, vaikka oikeasti voisin ihan hyvin tehdä toisinkin.

Esimerkki: mulla on talvitakin taskussa reikä, jonka kautta avaimet sujahtavat jatkuvasti takin vuorin sisään. Mä voisin korjata sen reiän ja palata takaisin mukavuusalueelle, mutta sen sijaan mä sinnittelen siellä stressivyöhykkeellä, koska se ei ikäänkuin ole niin tärkeä juttu. Paitsi että se ärsyttää mua monta kertaa viikossa ja aiheuttaa tarpeetonta stressiä. Ja niistä ei-niin-tärkeistä jutuista oikeasti kerääntyy päivän mittaan aika iso satsi tarpeetonta stressiä.

Mitä ominaisuuksia tähän liittyy?

Mukavuus – että mä tunnistaisin, milloin asiat on mukavasti ja milloin ei ole. (Sekin on välillä tosi vaikeaa.)

Inspiraatio – että mä keksisin, miten pääsen takaisin sinne mukavuusalueelle, tai keneltä voisin pyytää apua, jotta saisin laajennettua lähikehitysvyöhykettä.

Rohkeus – että mä oikeasti tekisin niitä juttuja, enkä vain alistuisi siihen, että ei mulla kuulukaan olla asiat mukavasti. (Tämä erityisesti vähän jänskättää, koska mulla on tapana sekoittaa ”hyväksyminen” ja ”olosuhteisiin sopeutuminen”.)

Hyväksyminen – se liittyy kaikkeen. Sen hyväksyminen, että nyt on näin. Sen, että mä voin tehdä asioille jotain. Sen, että nyt on aika tehdä juttuja. Sen, että mun kapasiteetti on rajallinen. Sen, että kaikkia ideoita ei voi toteuttaa, mutta jotkut voi.

Siinä voisi olla ensi vuoden näitä kohti -ominaisuudet. Katsotaan vuoden päästä, miltä ne on konkreettisesti näyttäneet.

Kiitos kun olet ollut tässä vuoden mittaan mukana. <3 Toivon sinulle maailman ihaninta vuotta 2015 – olkoon se kaikkea sitä, mitä toivotkin. Tervetuloa miettimään omaa mennyttä ja tulevaa kommentteihin! (Mitä mieleenpainuvaa tapahtui vuonna 2014? Mitä toivoit vuodelle 2014? Mitä kuvittelisit, että vuotta 2015 päättävä sinä haluaisi sanoa sinulle? Mitä toivot vuodelle 2015?)

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3