Tulehdus

Kevyt esiflunssa rapsuttaa kurkussa. Sellainen, että tänään on vielä ihan ok, mutta huomenna ja ylihuomenna – dön dön döö – tuomiopäivä. Viehättävää tässä on se, että tämä samanlainen kohta-alkaa-flunssa -olo on jatkunut viime viikon maanantaista asti. Viime viikolla oli vaan sen verran paljon ohjelmaa ja tekemistä ja vastuuta, että sellainen kevyt stressi on pitänyt flunssan poissa ja mut toimintakuntoisena.

Toisin sanoen kävi ihan klassisesti: heti kun alkoi vastuu keventyä, flunssa iskee päälle. Sama juttu aina lomalle jäädessä, gradun palautuksen jälkeen, mitä näitä nyt on. Kroppa on sillai viisas, että se ei kesken taistelun ala sairastaa, vaan vasta sitten kun se kuvaannollinen sapelihammastiikeri on hävinnyt näköpiiristä.

Mieli tekee ihan samaa.

Mä kuuntelin tossa viime viikolla kaiken hulinan keskellä myös sellaista audiokurssia, jossa puhuttiin tästä asiasta. Joku harmitteli, että haluaisi kovasti päästä elämässään parempaan jamaan, irti ylensyömisestä tai shoppailusta tai pelaamisesta tai mikä hänen harhautuskeinonsa nyt siinä olikaan. Mutta sitten aina jos hän yrittää meditoida tai jotain muuta niin ne samat ikävät tunteet nousee pintaan. Ja sitten ne tuntuu niin pahalta, että hän ei kestä, ja taas lähtee shoppailemaan tai pelaamaan tai muuten harhauttamaan itseään.

Ja tää kyseisen kurssin opettaja siinä selitti, että niin no, tavalla tai toisella ne tunteet pitää päästää pois sieltä häiritsemästä. Että ne on jääneet ilmaisematta joskus aikaisemmin, kun on ollut joku kuvaannollinen sapelihammastiikeritilanne päällä, eikä silloin ole ollut mahdollisuutta käydä purkamaan niitä asioita. Ja että kun mieli huomaa sen meditaation tai muun turvallisen tilanteen, niin se alkaa puskea sitä kesken jäänyttä tunnetta esiin, niin että sen tunteen viesti tulisi kuulluksi ja sen tilanteen saisi korjattua. Siinä kohtaa sitten ylensyöminen, shoppailu, pelaaminen tai muut sijaistoiminnot lykkää sen tunteen käsittelyä.

Mäkin voisin tähän orastavaan flunssaan kiskaista vaikka pari särkylääkettä, jos ihan välttämättä pitäis vielä lykätä sitä sairastamista. Mutta se itse tulehdus ei häviäis silloin vielä mihinkään. Enkä mä olis sen puoleen mitenkään erityisen hyvässä vireessäkään, jos jotain tarvitsisi tehdä tai ajatella. Puolikuntoisena työnteko on yleisesti ottaen hukkaan heitettyä aikaa, koska immuunipuolustus vie niin paljon energiaa että aivoille tai lihaksille ei jää juuri mitään jäljelle.

Samaan tapaan henkisen tulehduksen kanssa sen asian patoaminen, piilottaminen, sammuttaminen vie ihan todella paljon voimavaroja. Ja silti sitä itsekin välillä tekee asioita henkisesti ja tunnetasolla puolikuntoisena, kun ei muka ole aikaa tai välineitä käsitellä sitä tunnetta ilmoille.

Ehkä mä nyt vaan annan itselleni luvan siihen, että kohta sairastetaan. Että syystä tai toisesta se taudinaiheuttaja on mun kroppaan päässyt, ja ainoa tapa saada se sieltä pois on se että mä lepään, annan immuunipuolustuksen tehdä tehtävänsä ja tietoisesti kärsin vähän aikaa. Ja luon sille sairastamiselle mahdollisimman otolliset puitteet. Suostun siihen, että väliaikaisesti telkkarista katsotaan aika paljon Teletappeja ja ruoaksi syödään pakastimen jemma-aarteita. Annan itselleni luvan sairastaa.

Sama lähestymistapa toimii myös siihen henkiseen tulehdukseen. Että antaa sille luvan nousta pintaan, vaikka tuntuisi kuinka kurjalta. Varautuu siihen, että jonkin aikaa ajatukset pyörii pelkästään sen ikävän asian ympärillä. Huomaa ja hyväksyy kaikki ne tunteet ja ajatukset, jotka pintaan nousee, ja sitten antaa niiden mennä menojaan. Itkee jos itkettää, hengittää syvään, ei yritä pärjätä tai sietää tai tsempata vaan antaa sen kaiken virrata vaan. Jossain vaiheessa pohja tulee vastaan ja kaikki työ, mitä se tulehdus vaati, on tehty.

Eikä se tunnekriisi kuitenkaan ihmistä määritä, jos ei halua. Samaan tapaan kuin flunssa ei määritä sitä, millainen ihminen minä olen. Sitten kun valkosolut on saaneet kaikki taudinaiheuttajat nitistettyä, se tauti menee ohi ja mä voin taas käyttää energiaa kaikkeen siihen, mikä piti jättää hetkeksi telakalle.

Nyt juon siis vielä yhden kupin teetä ja valmistaudun sairastamaan.

Kommenteista:
Saa kommentoida! Mulla on aivot niin jumissa, että ihan kamalasti mitään inspiroivia kysymyksiä ei irtoa, joten lähdetään perusasioista. 🙂 Mitä tuli mieleen? Jokainen vastuussa omista ajatuksistaan ja tunteistaan.

P.S. Facebook! Käy tykkäämässä!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3