Terve itsekkyys vs. trolliarmeija: Joku Roti a.k.a. Älä Nyt Liikaa Itsestäsi Huolehdi

** Kevään Kohti tervettä itsekkyyttä -kurssien ilmoittautuminen on käynnissä juuri nyt! Verkkokurssi ja Helsingin iltakurssi ovat loistavia paikkoja harjoitella vaikkapa näistä trolleista eroon pääsyä. 🙂 **

Aloitin pari päivää sitten blogitekstisarjan päänsisäisistä trolleista*, jotka mulla itselläni haittaavat kaikkein pahimmin terveen itsekkyyden opettelua ja toteuttamista. Viimeksi kerroin ”Toisilla On Oikeitakin Ongelmia” -trollista. Tällä kertaa vuorossa on Joku Roti, eli Älä Nyt Liikaa Itsestäsi Huolehdi.

*Tylsemmin sanottuna nämä ovat siis tavaksi tulleita haitallisia ajatusmalleja, mutta jotenkin niihin on helpompi suhtautua ikäänkuin ne olisivat oikeasti persoonia.

”Älä Nyt Liikaa Itsestäsi Huolehdi” a.k.a. Joku Roti

Sun tarpeet on muutenkin ihan tyhmiä, kuka oikeasti hei tarvii noin paljon (asiaa X)?

Ja taasko sä tarviit muka tollaista, etkö sä jo eilen ottanut päikkärit/käynyt
suihkussa/soittanut kaverille? Pakkoko sitä on koko ajan.

Vähänkö oot nolo kun koko ajan vaan tarviit jotain, ei normaalit ihmiset oo noin pakkomielteisiä sen suhteen että mitä ne tarvitsee.

Tämän trollin perusajatus on se, että itsensä saa pitää juuri ja juuri toimintakuntoisena, mutta kaikki hyvinvointiin tähtäävä omien tarpeiden huomioiminen on liioittelua.

Levätä saa, kun meinaa pyörtyä väsymyksestä, mutta ei hyvänen aika ihan muuten vaan. Tai apua voi pyytää vain silloin, kun ei ole mitään vaihtoehtoa pärjätä ilman, mutta mitään ”olisi kiva jos joku vähän auttelisi” -apua ei todellakaan saa edes miettiä.

Tavallaan tämä tyyppi myöntää, että mulla on tarpeita ja että niitä pitää kohdata, mutta että joku roti nyt sentään. Että sitten kun on itsensä saanut hilattua sellaiselle toimintakuntoiselle tasolle, niin kaikki liikenevä energia pitää omistaa johonkin muuhun kuin itsestä huolehtimiseen.

Mihin? Pienten lasten vanhemmilla tietysti ainakin lapsiin, lisäksi ehkä kotiin, työhön, luottamustoimiin, harrastuksiin ja ylipäänsä kaikkeen hyödylliseen.

Eikä missään tapauksessa siitä näkökulmasta, että niiden lasten kanssa oleminen, työ tai harrastukset täyttäisivät mitään mun omia tarpeitani, koska se nyt olisi vain itsekästä. Ei, sen jälkeen kun olen saanut itseni kuvaannollisesti punaiselta vihreälle, edes nipin napin, niin minun velvollisuuteni on taas kohdata toisten ihmisten tarpeita.

Mikä on ihan käsittämättömän nurinkurista.

Ihan ensinnäkin siksi, että kaikki, mitä ihminen tekee, yrittää kohdata jotain sen ihmisen omaa tarvetta.

Jos mulla ei olisi mitään tarvetta pitää huolta omista lapsistani, niin enhän mä sitä tekisi. Se ei olisi mulle millään tasolla motivoivaa.

Mulla on tarve, jota kohtaan nousemalla yöllä lapsen kanssa, jos lapsella on kurja olla tai hän on nähnyt pahaa unta – jos sitä tarvetta ei olisi, antaisin lapsen itkeä omassa sängyssään täysin ilman mitään tunnontuskia. Ajatuskin kouraisee sydäntä, eli se tarve on niin voimakas että pelkkä mielikuva riittää herättämään tunnereaktion. Jos vastaan lapseni tarpeisiin, niin vastaan samalla omaan tarpeeseeni. Vaikka minua ottaisi se päähän, kun joudun heräämään.

Toisekseen tämä ”älä nyt liikaa itsestäsi huolehdi” -trolli on hakoteillä siinä, että kun mulla on itselläni tarpeet täynnä, niin mä olen kuitenkin hyödyllisempi kuin loppuunpalaneena tai vain hädin tuskin toimintakuntoisena.

Sellainen ”älä nyt liikaa itseesi keskity” -hokeminen itse asiassa haittaa sitä, että mä pystyisin olemaan maailmalle hyödyksi. Silloin, kun olen lähtökohtaisesti huolehtinut omista tarpeistani – vaikka nyt mennyt ajoissa nukkumaan – niin pystyn olemaan sen yöherätyksenkin keskellä piirun verran empaattisempi sitä säikähtänyttä lasta kohtaan. Kun olen levännyt, saan töissä aikaan enemmän. Kun olen tullut nähdyksi ja kuulluksi, niin minun on helpompi reagoida kärsivällisesti toisten ihmisen kriisiin, vaikka se minun mielestäni olisi kuinka vähäpätöinen.

Ja silloin kun osaan huolehtia itsestäni ja omista tarpeistani, pystyn näkemään ja hyväksymään ne samat tarpeet myös muissa. En ota henkilökohtaisesti, kun lapsi haluaa olla kiukunpuuskassaan yksin, tai hermostu kun hän kaipaa läheisyyttä ja nähdyksi tulemista. Sitävastoin muistan ehkä hetkiä, jolloin itsekin kaipasin yksinoloa tai läheisyyttä, ja osaan antaa lapsen tarpeille tilaa tuomitsematta.

Usein ne tarpeet, jotka ovat omassa itsessä vaikeita hyväksyä, ovat ärsyttäviä myös muissa. Jos en hyväksy läheisyyden tarvetta itsessäni, en hyväksy sitä myöskään lapsissani tai puolisossani.

Kaikeksi onneksi  sama pätee myös opetteluun. Mitä enemmän opettelee hyväksymään omia tarpeitaan (”aha, nyt näyttää olevan niin että tarvitsen yksinoloa/seuraa/liikettä/rauhaa, selvä homma”), niin sitä hyväksyvämmäksi kasvaa myös lapsiaan (ja muita ihmisiä) kohtaan.

Mitä tämä trolli yrittää saada aikaan?

Tämän trollin mielestä on siis hyväksyttäviä tarpeita ja ei-hyväksyttäviä tarpeita. Hyväksyttäviä aikoja ja tilanteita tarvita jotain, ja ei-hyväksyttäviä aikoja ja tilanteita tarvita jotain.

Positiivista tässä on se kyseenalaistamisen näkökulma: onko tämä nyt halu vai tarve?

Vastaako tämä asia nyt oikeasti johonkin aitoon tarpeeseen, vai olenko vain tottunut ajattelemaan, että tämä auttaisi, ja oikea tarve onkin jossain muualla? Sellainen automaattisesta tekemisestä pysähtyminen ja niiden omien tarpeiden äärellä läsnäolo.

Ääripäähän mennessään tämä ajattelu kuitenkin vinksahtaa sellaiseksi, että ”kyllä, tämä on ihan oikea tarve” -vastaus ei olekaan enää hyväksyttyjen listalla. Olen ehkä jonkun tarpeen kohdalla jo lapsena oppinut, että tätä jos yritän saada niin huonosti käy, eli ei kannata edes yrittää. Tai olen oppinut, että tästä kyseisestä tarpeesta kukaan ei puhu ääneen, joten todennäköisesti muilla maailman ihmisillä ei tällaista tarvetta edes ole, kyse on varmaan jostain muusta.

Toinen tämän trollin ääripääajatus on, että kaikille ei kuitenkaan riitä.

Siitä seuraa, että minä en saa viedä ylimääräisiä resursseja (aikaa, rahaa, tilaa, ruokaa, huomiota), jotta muillekin riittäisi. Sen vuoksi pitää rajoittaa se oma oleminen ihan minimiin, jottei vaan tulisi konflikteja kun tärkeät asiat loppuvat kesken. Tässä ääripäässä toisten ihmisten halut nousevat tärkeämmiksi kuin omat tarpeet.

Ja kuitenkin ajattelen (järkevinä, rauhallisina hetkinä), että silloin kun kaikki ovat omista tarpeistaan rehellisiä, niin kaikille riittää.

Strategioita niiden tarpeiden kohtaamiseen joutuu varmasti itse kukin matkan varrella muokkaamaan: turvallisuutta ja omanarvontuntoa löytyy todennäköisemmin muustakin kuin rahasta ja tavarasta, ravintoa ja hyvinvointia löytyy muustakin kuin eläinten syömisestä, kuulluksi ja nähdyksi voi tulla muutenkin kuin huutamalla ja räyhäämällä ja olemalla väkivaltainen. Ja niin edespäin. Se vaatii opettelua, mutta lopulta tuo lisää aitoa hyvinvointia, kun tämän trollin saa päästää eläkkeelle. 🙂

Viimeinen, ehkä näistä salakavalin, trolli pääsee lauteille maanantaina. Se kulkee nimellä ”Tottakai saat huolehtia itsestäsi, Kunhan Ensin…”. 🙂 Sitä odotellessa kerro vaikka kommenteissa, millaisia huuteluita omat trollisi harrastavat. Ja jos et ole vielä käynyt, niin tsekkaa Kohti tervettä itsekkyyttä -kurssit – sekä verkkokurssilla että Helsingin iltakurssilla on vielä ilmoittautuminen käynnissä!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3