Tee sitä, mikä toimii – ja oikeaan suuntaan

20140205-134332.jpg

Tee sitä mikä toimii.

Toisin sanoen selvitä, mikä toimii, ja tee sitä enemmän. Tämä on yksi coachingin perusajatuksista, joihin perehdyin viime syksynä. Tämä on myös ihan loistava ohjenuora vanhemmuuteen.

Paitsi että ensin pitää tietää, mitä tietää, että joku ”toimii”. Jos se tarkoittaa, että pääsen lähemmäksi sitä, mihin pyrin, niin pitää tietää, mihin pyrin.

Pitkä tähtäin, lyhyt tähtäin

Meillä vanhemmilla on usein kahden tason pyrkimyksiä.

Pitkän tähtäimen tavoitteenamme on kasvattaa lapsistamme hyvinvoivia, itseensä luottavia, onnellisia, ja toiset huomioon ottavia aikuisia (tai ainakin jotain sinnepäin). Lyhyen tähtäimen tavoitteet vaihtelevat päivän mittaan, mutta yleensä tavoitteena on ainakin saada lapset ruokittua, puettua, nukutettua päikkäreille ja pidettyä turvassa, samalla kun liikutaan paikasta toiseen ja puuhataan tärkeitä ja/tai mielenkiintoisia asioita. Plussaa on, jos kaikki pysyvät suunnilleen hyvällä tuulella ja välillä on kivaa.

Päivittäisen touhun tuoksinassa saattaa välillä unohtaa sen pitkän tähtäimen tavoitteen, erityisesti jos itsellä on verensokeri alhaalla, taustalla huonot yöunet, mielen päällä useampi huolenaihe tai muuten tahdonvoima vähissä. Tulee herkästi sellainen fiilis, että höpö höpö mitään tavoitteita, kunhan vaan lapsi tottelisi. Ettei lapsi kyseenalaistaisi tai esittäisi omia mielipiteitään tai mitään muutakaan vaivalloista.

Samaan aikaan on kuitenkin niin, että ne pitkän tähtäimen tavoitteet saavutetaan nimenomaan päivä kerrallaan. Jos sellaiset ”nyt mua ei kiinnosta, miltä tämä asia susta tuntuu, kun pitää vaan saada asiat sujumaan” -päivät ovat harvinaisia poikkeuksia, ne eivät kauheasti rapauta sitä kasvatusta, jota kohti oikeasti haluat pyrkiä. Mulla itselläni käy kuitenkin helposti niin, että mitä useammin alan vääntää lapsen kanssa ikäänkuin vastustajina, sitä enemmän multa kuluu energiaa, ja sitä väsyneempi mä olen. Ja väsyneenä on entistä vaikeampi muistaa huomioida lapsen tunteita ja tarpeita.

Siitä vastakkainasettelusta tulee itseään vahvistava kehä. Jos minä kohtelen lasta ikäänkuin hän lähtökohtaisesti haluaisi aina tehdä eri tavalla kuin mitä minä haluan, lapsen on vaikea kokea tulleensa kuulluksi ja kunnioitetuksi. Lapsi ei myöskään silloin näe esimerkkiä siitä, miten toisia kohdellaan kunnioittavasti. Lapsi ei saa multa apua niiden turhautumisen tunteiden käsittelyyn, joita tulee, kun hänen tarpeitaan ei kuunnella, ja mä tulkitsen ne hänen tunteenpurkauksensa uhmakkuudeksi tai yleiseksi vastahankaisuudeksi.

Sen sijaan jos mä harjoittelen pitämään arjenkin keskellä mielessä ne pitkän tähtäimen tavoitteet, mun on helpompi muistaa kysyä itseltäni: auttaako tämä mun lasta kasvamaan itseensä luottavaksi aikuiseksi? Auttaako tämä mun lasta kasvamaan toiset huomioon ottavaksi aikuiseksi?

Jokainen valinta on askel kohti jotain

Selkeyden vuoksi vielä tarkennus. Mä olen ehdottoman vahvasti sitä mieltä, että lyhyen tähtäimen tavoitteet on tärkeitä. Jos ollaan sovittu, että mennään kylään, tai leikkipuistoon, tai kaikkien pitää päästä töihin ja päivähoitoon tiettyyn kellonaikaan mennessä, niin ei niitä tavoitteita pidä hylätä sen takia, että lapsella on vähän sellainen kurja fiilis eikä me kyllä mihinkään päästä. Lapselta voi ihan hyvin odottaa ikätasoista yhteistyötä ja joustamista. Lapset myös usein sietävät pettymyksiä keskimäärin paljon paremmin kuin me aikuiset siedämme sitä fiilistä, joka meille tulee kun oma lapsi pettyy. Sellaiset erityislapset, joille rutiinien muuttuminen pistää koko pakan päiväksi tai useammaksi sekaisin, ovat tietysti asia erikseen.

Mutta. Jokaiseen lyhyen tähtäimen tavoitteeseen on useita reittejä. Lastenkasvatuksessa, kuten kaikessa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, on monia tapoja saavuttaa eri päämääriä. Jos ajatuksena on, että tehdään sitä mikä toimii, niin silloin niiden keinojen pitää toimia sekä pitkällä tähtäimellä että lyhyellä tähtäimellä.

Tässä kohtaa palaan niihin erityislapsiin. Erityislasten vanhemmat ovat ymmärtääkseni usein ihan loistavia tässä ”tee sitä, mikä toimii” -ajattelussa, koska usein erityislapsilla on vähemmän joustonvaraa sietokyvyssä kuin keskimääräisemmillä ikätovereillaan. Oli kyseessä sitten liikunta-, näkö- tai kuulovamma, tai sitten jonkinlainen neuroepätyypillisyys, erityislasten vanhemmat ovat joutuneet tietoisesti miettimään monessa kohtaa, mikä näistä kaikista keinoista on se, jolla asiat saa sujumaan ja lapset pidettyä hyväntuulisina. Jos omassa lapsuudessa opitut kikat tai neuvolan jos-et-tiedä-yhtään-mitään-lapsista-niin-aloita-näillä -yleisohjeet eivät toimi edes lyhyellä tähtäimellä, niin pitää alkaa käyttää luovuutta ja opetella uutta. Samalla tulee mietittyä, että mikä auttaisi myös siinä pitkällä tähtäimellä.

Historiallisesti sellainen lasten-tulee-näkyä-vaan-ei-kuulua -kasvatus on myöskin aika lyhyen tähtäimen ajattelua. Että ensin lapset pidetään kurissa ja nuhteessa ilman mitään oikeutta omiin mielipiteisiin, tunteisiin tai tarpeisiin, ja sitten pam, täytät viisitoista tai kahdeksantoista ja nyt pitäisi olla aikuinen ja ottaa vastuuta. Maalaisyhteiskunnassa toisaalta lapsille annettiin eri tavalla vastuuta, mikä sinänsä kasvatti tietynlaiseen kypsyyteen ja harkintaan. Kuitenkin sen perusteella, mitä nykyään ymmärretään ihmisen tunteista, tarpeista ja henkisestä kehityksestä, pelkkä asioiden tekemisen ja päättämisen vapaus ja vastuu ilman emotionaalista taustatukea on vain osittain aikuiseksi kasvamista.

Mieti näitä

Kysymykset, joita mä haluan tälle viikolle teissä herättää, on nämä:

Mikä on mulle itselleni kasvatuksessa tärkeää? Millaisia aikuisia mä haluan lapsistani kasvattaa?

Olen iloinen, jos jaat omat ajatuksesi aiheesta kommenteissa. Liity sen jälkeen Lupa olla minä -kirjeen listalla allaolevan laatikon kautta ja saat ladata ilmaisen Vanhemmuuden itseopiskeluoppaan. Tämä 16-sivuinen opas auttaa sinua soveltamaan juurikin noita itsellesi tärkeitä asioita käytäntöön omassa kasvatuksessasi ja löytämään sellaisia asioita, jotka toimivat sekä pitkällä että lyhyellä tähtäimellä. 🙂

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3