Tarve ja strategia

Mä kirjoitin viikko sitten autonomiasta noin yleisesti. Että mitä se on ja mitä se ehkä ei ole. Ja miten oma autonomia eli itsemääräämisen ja -tekemisen tarve joskus kolisee vastakkain muiden ihmisten autonomian kanssa. Mä sivusin myös strategioita, ja nyt mä viimein pääsen kirjoittamaan niistä tarkemmin.

Autonomia on tarve, kontrolloiminen on strategia

Autonomia on aito ja universaali tarve. Se on kaikilla ihmisillä, ja mun mielestä kaikkien autonomiaa on kunnioitettava.

Samaan aikaan on tärkeä muistaa, että tarve ja strategia on eri asioita.

Ryömiminen, konttaaminen, käveleminen ja juokseminen ovat kaikki strategioita, joilla pääsee eteenpäin. Kaikki on joissain tilanteissa asianmukaisia – jos on kiire bussiin, kannattaa juosta, kun taas palavasta talosta pelastautuessa on joskus syytä kontata lattianrajassa. 

Henkisen autonomian puolella nää menee helpommin sekaisin. Onko autonomia sitä, että saa aina päättää kaikesta? Että saa kontrolloida omia tekemisiään? Tai muiden tekemisiä? Että saa käyttäytyä niinkuin tykkää?

Mä ajattelen, että henkistä autonomiaa on se, että pystyy käsittelemään ajatuksiaan ja tunteitaan ja uskomuksiaan. Siihenkin on monia strategioita.

Kontrolloiminen voi olla yksi strategia. Että varaa itselleen oikeuden päättää mitä tahansa milloin tahansa muiden mielipidettä kuuntelematta.

On tilanteita, joissa se on todella toimiva strategia – jos ammattitaitoinen kirurgi huomaa jotain outoa kesken leikkauksen, niin nopea päätös voi pelastaa potilaan hengen. Ja on tilanteita, joissa tällaisella voi saada aikaan aikamoista vahinkoa – vaikkapa silloin, jos tärkeä päätös tehdään ei niinkään asiantuntemuksen, vaan pelon tai mukavuudenhalun perusteella.

Vastustaminen voi olla toinen strategia, jolla pyritään autonomiaan. Että jos joku muu ehdottaa jotain, niin sitä ei ainakaan tehdä eikä ainakaan ehdotetulla tavalla.

Tämä on toimiva strategia, jos se toisen ehdotus ei vastaa lainkaan omiin tarpeisiin. Silloin vastustamalla voi raivata tilaa kompromissille tai sen hehkeämmälle versiolle, yhteisymmärrykselle – jos muistaa jatkaa keskustelua ja kertoa, mitä oikeastaan tarvitsisi. Tai sitten vastustamalla voi torpedoida minkä tahansa hyvin alkaneen neuvottelun, jos kuvittelee että kaikenlaiset myönnytykset tarkoittavat periaatteiden myymistä ja takinkääntöä.

Ei näin, mutta mites sitte?

Mä ajattelen, että liian usein nähdään vain strategia, kun on tarkoitus kunnioittaa tarvetta – vaikka se strategia olisi vahingollinenkin.

Että kun haluan tukea ihmisten autonomiaa (tarve) niin annan heidän käyttäytyä epäkunnioittavasti mua tai muita kohtaan (strategia) tai vastaan kaikkiin pyyntöihin aina joo (strategia) tai tingin omasta tai toisten turvallisuudesta, koska joku haluaa revitellä (strategia).

Tai jos tarvitsen itse autonomiaa, niin yritän haalia paljon rahaa (strategia) tai vaikutusvaltaa (strategia) tai tehdä päätöksiä kaikesta elämääni liittyvästä (strategia) tai tehdä kaiken itse mahdollisimman täydellisesti (strategia) sen sijaan, että miettisin, mihin tarpeeseen ne strategiat oikeasti vastaa.

Meillä kaikilla on muutama strategia, jotka on joskus toimineet mutta aiheuttaa nykyään lähinnä riitoja ja päänvaivaa. Itselläni viimeisen parin viikon ajalla on pintaan nousseet esimerkiksi se, etten osaa vastata pyyntöihin kieltävästi ja joustan oman hyvinvointini ylläpidosta jos tulee ”jotain kiireellistä” (hahahaha, ikäänkuin joskus tulisi aika kun vaikka kahteen päivään ei tulisi mitään kiireellistä). Ja sitten ei enää kapasiteetti riitä siihen, että kohtelisi kanssaihmisiä ystävällisesti.

Niiden toimimattomien strategioiden taustalla on kuitenkin joku tarve. Mä ajattelen (samalla kun harjoittelen tätä kovasti), että jos pystyy katsomaan sen strategian ohi ja näkee siellä taustalla olevan tarpeen, niin on helpompi muuttaa sitä ei-toivottua käytöstä. Silloin nimittäin pystyy tietoisesti miettimään jonkun uuden strategian, joka voisi vastata tähän tarpeeseen ja välttää muiden tarpeiden polkemista.

Toimivamman strategian etsintää

  • Jos mä vastaan aina pyyntöihin myöntävästi, niin mitä tarvetta mä yritän sillä täyttää? 

Mä yritän auttaa jotakuta, olla hyödyksi ja vahvistaa meidän välistä suhdetta.

  • Mitä mun tarpeita tää strategia ohittaa? 

No sen autonomian – mä en pysty aidosti päättämään, haluanko tehdä jotain vai en, jos kieltäytyminen ei oo vaihtoehto. Ja tilanteesta riippuen ohitan myös esimerkiksi turvallisuuden, mukavuuden, levon tai yksinolon tarpeen jos sanon ”joo” vaikka haluaisin sanoa ”ei”.

Lisäksi jos mä sitten teen jotain pitkin hampain ja itsekseni harmitellen, niin ei se oikeastaan edes vahvista mun ja sen pyytäjän välistä suhdetta, kun mua ottaa päähän ja se toinen varmasti aistii mun mielialan.

  • Millainen strategia voisi vastata paitsi hyödyllisyyden tarpeeseen niin myös noihin muihin? 

Mä olen joskus työkuvioiden suhteen opetellut tekemään niin, että mä pyydän kaiken mahdollisen tiedon siitä, mitä tää homma vaatisi, ja sitten lupaan palata asiaan huomenna. Jos asia on kiireellinen, niin pelkkä epäilys omien rahkeiden riittämisestä tarkoittaa mulle samaa kuin ”ei kiitos, nyt en kykene”. Perheen ja ystävien suhteen tää opettelu on vielä työn alla.

Ehkä mä voisin lisätä sinne mukaan sellaisen elementin, että yritän sanoa ääneen, että mitä tarpeita siinä tilanteessa on läsnä. Että jos joku pyytää multa jotain, niin sanon, että mä toisaalta haluaisin kovasti auttaa sua, ja toisaalta en uskalla luvata koska mulla on tilanne X. Ja vaikka kysyä, että voinko mä auttaa sua jollain sellaisella tavalla, ettei mun tartte pistää tilannetta X vaakalaudalle.

Ja sit jos en pysty auttamaan mitenkään muuten, niin sitten oon ainakin yrittänyt.

  • Mistä mä tiedän, toimiiko tää strategia vai ei?

Mä tiedän sen ensinnäkin omasta olostani. Onko mulla jyrän alle jäänyt olo, tunnenko mä arvottomuutta ja katkeruutta, vai onko se tilanne mun puoleltani käsitelty.

Mä tunnistan mun ja sen toisen vuorovaikutuksesta, että onko jotain vielä hampaankolossa vai voidaanko katsoa toisiamme silmiin ongelmitta.

Ja mä tunnistan sen siitä, että mihin mä käytän aikaani ja energiaani arjessa. Teenkö mä juttuja, joista luulin jo kieltäytyneeni, koska se nyt vaan meni niin? Vai onko mulla oikeasti mahdollisuus valita, sanonko joo vai ei, kun multa pyydetään jotain.

Uudestaan, sanoi Teletappi

Tällaista samanlaista prosessia voi periaatteessa käyttää vaikka minkä strategian tutkimiseen. Voi olla, että tää täytyy tehdä monta kertaa, jos huomaa että homma ei toimi. Sitä uutta hienoa strategiaa ei ehkä kuitenkaan uskalla käyttää, tai se ei tuotakaan sellaisia reaktioita kuin etukäteen ajatteli.

Mun kokemus on se, että parhaiten strategioita saa muutettua, jos oikeasti yrittää huomioida kaikki siinä tilanteessa läsnäolevat tarpeet. Jos mä harkitsen jotain strategiaa, joka perustuu mulle epämukaviin asioihin, niin mun pitää myös varata aikaa siihen, että mä työstän niitä epämukavia asioita.

Mulle on itselleni tosi vaikeaa soittaa puheluita, tutuille ja tuntemattomille. Jos mä haluaisin jostain syystä vaikka yrityksen markkinointistrategiana soittaa tietylle ihmisjoukolle, niin mun tarttis ensin päästä siihen pisteeseen, että puhelut olis mulle joko miellyttävä tai neutraali tapa ottaa yhteyttä muihin. Riippumatta siitä, kuinka älytön mun tunnereaktio on omasta tai muiden mielestä, niin mun on huomioitava se jos haluan toimivan strategian.

Tai perhepiirissä vastaava tilanne. Jos ja kun me halutaan edelleen kestovaipattaa kuopus vaikka mä en hänelle pystykään vaippaa pukemaan tän rikkinäisen käden kanssa, niin meidän täytyy huomioida aika monia uusia tarpeita.

Vaikka se, että miten meitä auttamaan tulevien ihmisten taidot riittää vaipan pukemiseen ja minkä verran kukin tarvitsee neuvoja. Tai se, että jonkun täytyy kasata ne vaipat käyttökuntoon pesun jäljiltä, ja jos se en oo minä tai puoliso niin minkä verran kukin auttaja siinä tarttee ohjeistusta.

Tavallaan on onni, että tarpeet on universaaleja ja jatkuvia. Se tarkoittaa nimittäin sitä, että koko ajan voi kehittää niitä omia strategioita, jos haluaa.

Ahaa, mä tarvitsen turvallisuutta. Miten mä tänään sitä yritin saada? Toimiko se? Miten mä voisin huomenna tehdä vähän erilailla? Oho, tein taas näin, vaikka ei ollut tarkoitus. Mikäköhän tarve sen turvallisuuden lisäksi siellä hiertää?

Ja niin edelleen.

Tollainen itsensä pohtiminen vie jonkin verran energiaa, joten sitä ei kannata edes yrittää väsyneenä, nälkäisenä ja sarvi otsassa kesken kaiken härdellin. Mutta siinä kohtaa kun muksut on nukkumassa tai se viimeinen sähköposti on lähetetty, niin voi olla ihan hyödyllistä uhrata ajatus tai kaksi myös tällaiselle.

Kommenteista:
Saa mielellään kommentoida! Omia kokemuksia ja oivalluksia aiheeseen liittyen voi jakaa, tai pohtia ääneen jotain, mitä tekstistä heräsi mieleen. Täällä meillä kommentoidaan omia ja toisten tarpeita kunnioittaen.

Mitä ajatuksia heräsi tarpeisiin ja strategioihin liittyen? Huomaatko itselläsi sellaisia strategioita, joita voisi olla aika päivittää? Oletko viime aikoina tietoisesti kehittänyt uusia strategioita jollain elämänalueella? Mikä muuttui, ja mihin tarpeisiin ne strategiat vastaavat nyt?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3