Tapaus Joulupukki eli periaatteita ja käytäntöä

Aikaisemmin en ole tainnut joulupukista kirjoittaakaan. Tarkoitus on ollut kyllä, aina kun näihin aikoihin vuodesta aktivoituu Se Keskustelu eri puolilla internettiä ja livemaailmaa. Että miten missäkin perheessä toimitaan joulupukki-myytin suhteen.

On tätä pohdittukin

Mä oon itse ollut esikoisen vauva-ajasta lähtien vahvasti sitä koulukuntaa, että joulupukki on leikki, jota voidaan yhdessä leikkiä, jos kaikki niin haluavat. Lapsille on kerrottu, että lahjat tulevat läheisiltä, ja jossain saattaa nähdä joulupukiksi pukeutuneita näyttelijöitä. Voidaan laulaa joulupukista, kertoa joulupukkisatuja, ja niin edespäin.

Isovanhempien kanssa on juteltu, että mitään ”tontut-kurkkivat-ikkunoista-oletkos-kilttinä” -juttuja ei ruveta pelottelemaan. Lahjoja ei yhdistetä siihen, onko kilttinä vai ei. Jos halutaan antaa lahjoja, niin sitten annetaan, tai jos ei halua niin ei anneta. Vallankäyttöä lahjojen suhteen mä en henkilökohtaisesti siedä missään tilanteessa, myöskään jouluna.

Kaikki tämä on ollut muksuille ihan ok. Mielikuvitusta ja leikkiä on riittänyt yllin kyllin ilman aikuisilta tulevaa ”kyllä vaan onkin se joulupukki, mites joulupukki, oletkos jo joulupukille kirjoittanut” -vakuuttelua.

Meidän joulukalenteri on sellainen, että kaksi lelutonttua piiloutuvat joka päivä johonkin jännään paikkaan ja tuovat mukanaan kuusenkoristeita, ja lasten mielestä on maailman hauskinta etsiä niitä. Toiseksi maailman hauskinta on piilottaa niitä aikuisen avustuksella, niin että joku toinen aikuinen saa ne etsiä. Silti koko ajan leikitään, että ”tontut” menevät piiloon. Mystiikka ei häviä mihinkään, vaikka lapset tietävätkin asian oikean laidan.

Ja aina ei voi itse päättää

Tossa pari viikkoa sitten muksut kävivät isin kanssa läheisessä kauppakeskuksessa, ja näkivät siellä Joulupukin. Isompi kävi pukin sylissä istumassa ja kertomassa lahjatoiveet, pienempi piiloutui isin taakse ja oli kuulemma aika jännittynyt, että mikä homma tuo oikeastaan on.

Sen reissun jälkeen esikoinen mietti vähän aikaa, että näinköhän se joulupukki oli ihan oikea vai ehkä näyttelijä. Hän päätyi siihen lopputulokseen, että on se ollut kyllä ihan oikea. Kun mä vielä mainitsin, että ”muistathan, että lahjat tulee mummeilta ja kummeilta ja joulupukki on sellainen kiva satu”, niin hän ilmoitti topakasti, että ”Minä haluan uskoa, että se oli ihan oikea Joulupukki eikä mikään näyttelijä.”

Asia selvä.

Tänä vuonna esikoinen siis uskoo, että Joulupukki on olemassa. Kuopus, kohta 3v, ei kauheasti vielä siitä pukki-tarinasta perusta mihinkään suuntaan, kunhan pukki ei vain tule liian lähelle.

Mun tehtävä vanhempana ja aikuisena on kunnioittaa näitä molempia suhtautumistapoja. Silloinkin, kun mä toivoisin, että meillä olisi yhteinen, rationaalinen tapa ajatella tätä asiaa.

Jokin siinä joulupukki-myytissä kiehtoo meidän esikoista niin paljon, että hän valitsee uskoa siihen, vaikka tietää periaatteessa, että toisinkin voisi ajatella. Mun ei tarvitse ymmärtää sitä, jotta voin kunnioittaa sitä. Eikä mun tarvitse myöskään oman rationaalisuuteni nimissä vesittää hänen kokemustaan siitä pukkiin uskomisesta.

Päinvastoin, jos siitä pukkiin uskomisesta ei ole lapselle itselleen tai muille mitään haittaa, niin aikamoista henkistä väkivaltaahan se olisi, jos vähättelisin kokemusta, joka on hänelle selkeästi tärkeä.

Samaan aikaan mun on tärkeä myös pitää huoli siitä, että isomman joulupukkiusko ei näyttäydy tavoilla, joista pienemmälle tulisi pelkoja tai ahdistusta. Joku tuntematon parrakas tyyppi tulee ihan pyytämättä mörisemään, kuvittele nyt omalle kohdalle.

Kunnioitusta suuntaan ja toiseen

Kolmevuotiaan ymmärrys yltää eri asioihin kuin neljä-ja-puolivuotiaan, tai kolmekymppisen, tai kuusikymppisen. Mä en voi vaikuttaa siihen, että miten mun lapset lähtökohtaisesti asiat ymmärtää tai miten he eri asioita pitävät totena. Sitä mä sen sijaan voin havainnoida, että millaisia tunteita ne ajatukset ja uskomukset mun lapsissani herättävät.

Jos isompi reagoi mun rationaalisiin selityksiin kiihkeästi uskoaan puolustaen, niin silloin se on selkeästi lapselle tärkeä kokemus. Silloin se on niin, vaikka mä en sitä ymmärtäisi. Mun tehtävä on kunnioittaa sitä tunnetta ja tarvetta, vaikka se perustuisi erilaiseen ajatteluun kuin mulla itselläni.

Jos pienempi menee piiloon pukin nähdessään, niin se on selkeästi hänelle pelottava tilanne. Silloin se on niin, vaikka mä en sitä ymmärtäisi. Mun tehtävä on kunnioittaa sitäkin tunnetta ja tarvetta, vaikka se perustuisi erilaiseen ajatteluun kuin mulla itselläni.

Ja toisaalta mä en myöskään halua tinkiä omista periaatteistani.

Siis siitä, että vaikka lapsi uskoisikin joulupukkiin (tai varsinkaan silloin) niin sitä ei käytetä kiristyksen tai uhkailun tai lahjonnan välineenä. Ei mitään ”jos X, niin joulupukki tulee/ei tule/tuo ihania lahjoja/ei tuo mitään” -meininkiä.

Isompi on jo miettinyt, että mitä se tarkoittaa että joulupukki tuo kilteille lapsille lahjoja (kiitos joka ikinen TV-ohjelma, jossa on joulujakso…). Ollaan puhuttu, että meidän kotona lahjat ei liity siihen, että onko kiltti, ja kilttikin voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Se on ollut lapsen mielestä ihan ok.

Ei se helppoa ole, tietenkään. Erilaisten uskomusten ja ajatusten kunnioittaminen konkreettisesti arjen tasolla. Vaan sitten kun se onnistuu omassa kodissa, niin ehkä se onnistuu noin laajemminkin, ja muunkinlaisten uskonkappaleiden kohdalla kuin vain joulupukin. 🙂

Jos teidän perheessä toimii joulupukki-kuviot sellaisella tavalla, että kaikilla on hyvä ja turvallinen olla, niin hyvä. Kaikilla ei tarvitse mennä samalla tavalla kuin meillä, tietenkään. 🙂 Jos taas tuntuu, että se pukki-kuvio on jollekulle ahdistava, lapselle tai aikuiselle, niin sitäkin fiilistä kannattaa kunnioittaa ja tutkailla. Ehkä tästä tekstistä tulee jotain oivalluksia, joista sitä tilannetta voi alkaa työstää.

Jätän tämän tekstin myötä blogin joululomalle, Perjantain pysähtymisiä lukuunottamatta, joten artikkelityyppisiä tekstejä tulee lisää vuodenvaihteen jälkeen. (Jos tulee kova lukemisen tarve, niin blogin arkistosta löytyy vaikka mitä. 😉 )

Käy myös tsekkaamassa valmennuspaketit Lupa olla minä -verkkokaupassa! Ennen joulua (23.12.2014 mennessä) ostettuihin Kohti tervettä itsekkyyttä -paketteihin saat viidennen session kaupan päälle.

Lempeää ja sydämellistä joulua. <3

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3