Tämä toimi tällä kertaa 8: Huomatkaa-olo

Yksi meidän huushollin toimivista sanoittamisista on ”huomatkaa-olo”. Se toimii näin.

Huomatkaa-olo käytännössä

Aikuinen: *keskittyy tietokoneeseen tai lukemiseen tai johonkin muuhun kuin lapseen*
Lapsi: *riek riek touhu touhu närp närp tekee juuri niitä juttuja, joista on monta kertaa puhuttu, että näin ei tehdä*
Aikuinen: Hei ääää, miksi pitää tehdä just kaikki ne kielletyt jutut? Onko sulla sellainen huomatkaa-olo?
Lapsi: On.
Aikuinen: Hei muistatko, että mitä silloin voi tehdä? Ei ruveta höntsäämään, vaan voi sanoa, että ”huomatkaa”.

Lapsi: Huomatkaa!
Aikuinen: *ottaa lapseen katsekontaktin sekä kosketuskontaktin* Nyt mä huomaan sut. Mitä sä haluaisit, että tehtäis?
Lapsi: Tule tänne, mennään rakentamaan legoilla!
Aikuinen: *seuraa lasta ja touhuaa yhdessä*

Ja niin edespäin.

Mitä mä siis tein?

Tämä perustuu siihen ajatukseen, että nähdyksi ja huomatuksi tuleminen on yhtä validi tarve ihmisessä kuin vaikka unen, ruoan ja vessa-asioiden hoitamisen tarve. Kun härväävästä tai tuiskahtelevasta lapsesta sanotaan vähättelevästi, että ”se vain kerjää huomiota”, niin se on mun mielestäni vähän verrattavissa siihen, jos lapsen väsymys tai nälkä ohitettaisiin sanomalla, että ”se vain kerjää ruokaa/se vain haluaa päikkäreille”. (Tätä samaa tarvetta käsittelee Janna Rantalan loistava artikkeli Meidän Perhe-palstalla.)

Useimmille meistä (ainakaan tämän blogin lukijoista) ei varmaankaan tulisi mieleenkään sanoa noita kahta viimeistä. Uskoisin, että teoriassa sen huomiontarpeenkin tärkeyden moni meistä tietää. Ja silti se on toisinaan tosi vaikea pukea käytäntöön: tällä lapsella on välillä tällainen tarve – miten mä itse noteeraan sen ja miten mä autan lastani noteeraamaan sen itse?

Tällä lapsella on välillä tällainen tarve – miten mä itse noteeraan sen ja miten mä autan lastani noteeraamaan sen itse?

Usein me vanhempina huomataan lapsesta, kun se on tosi nälkäinen, väsynyt, tai on kova pissahätä. Ainakin meidän huushollissa (sekä lapsista että aikuisista) tämän huomaa siitä, että itsesäätelykyky on aika vähissä. Käytös on itsekkäämpää kuin tavallisesti, koska on vaikeampi suunnata huomio siihen, mitä muut voisivat tarvita. Käytös on myös holtittomampaa ja harkitsemattomampaa, sovitut säännöt unohtuvat ja jopa koordinaation taso laskee.

Nämä kaikki merkit voivat viitata myös huomatkaa-oloon. Siinäkin lapsi (tai aikuinen) käyttää suhteettoman suuren osan itsesäätelykapasiteetistaan sen täyttymättömän tarpeen sietämiseen, joten jäljelle jää vain vähän kykyä esimerkiksi huomioida toisia ja muistaa, mitkä olivatkaan sovitut säännöt.

Useimmiten silloin, kun mä huomaan lapsen höntsäävän jotain, mikä ei minusta tunnu mukavalta tai turvalliselta, mä käyn mielessäni läpi useammankin näitä vaihtoehtoja. Paljonko kello on, kuinka kauan on kulunut edellisestä ruoasta/levosta/vessareissusta/ulkoilusta? Olenko mä huomioinut lapsia, ollaanko menty rutiinin mukaan vai onko siinä ollut muutoksia? Yleensä ainakin joku näistä on sellainen, mistä voi sitten kysyä lapselta.

Joskus tarvitaan ihan oma sana

Ja tässä kohtaa tulee sen Huomatkaa-olon hienous. Tai siis sen käsitteen. Kun meillä on perheen kesken olemassa käsite, että jollakulla voi olla Huomatkaa-olo, niin mun on helpompi muistaa sisällyttää se omaan listaani. Kun mä kysyn lapselta, että onko sulla Huomatkaa-olo, niin lapsi oppii tunnistamaan, millainen olo tarkoittaa sitä, että kaipaa huomiota.

Ja ehkä kaikkein tärkein: kun lapsi kertoo, että hänellä on Huomatkaa-olo, niin se on siinä tilanteessa Jokin Olemassa Oleva Asia, joka Tulee Ottaa Vakavasti. Lapsi oppii, että Huomatkaa-oloon auttaa se, että aikuinen tekee hänen kanssaan jotain täydellä läsnäololla. Ja mä aikuisena opin, että lapsen Huomatkaa-oloon todella auttaa se läsnäolo.

Kun lapsi kertoo, että hänellä on Huomatkaa-olo, niin se on siinä tilanteessa Jokin Olemassa Oleva Asia, joka Tulee Ottaa Vakavasti.

Meidän huushollissa sen nimi on Huomatkaa-olo, mutta sillä itse nimellä ei ole mitään väliä. Kunhan se nimi on jatkuvasti käytössä siihen tarpeeseen liittyen, niin koko perhe oppii yhdistämään olon, tarpeen ja tilannetta auttavat toimenpiteet.

Mä arvelen, että jos lapsi saa itse keksiä sen nimen, vaikkapa jotain ”huomatkaa mut nyt” -tilannetta käsitellessä, niin se voi auttaa lasta saamaan sellaista kokemusta, että juuri hänen tarpeillaan ja fiiliksillään on merkitystä. Niinkuin niillä onkin.

Miten teidän perheessä sanoitetaan ja huomioidaan lasten, tai aikuisten, huomion tarvetta? Kerro omat vinkkisi kommenteissa!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Comments

  1. Eveliina says

    Meidän 5-vuotias on ihana, kun se osaa sanoa jo ihan selvällä suomen kielellä: ”Äiti, äiti, katso mua!”.

    Ennen yritin olla muka tehokas ja touhuta muuta (viikata pyykkiä, palauttaa tavaroita paikoilleen jne.) samalla kun hän pesi hampaitaan iltaisin. Kun kerran keksin istua paikallani, hiljaa, silmät kiinni ja sanoin kuuntelevani kun hän harjaa niitä hampaita, niin kas kummaa – hommaan ei mennyt kuin se kaksi minuuttia ja kaikki muut asiat ehti tehdä sen jälkeen. Samalla sain pienen breikin omasta touhuamisestani. Läsnäolo toimii 🙂

    • says

      Ihana juttu toi ”kuuntelen kun harjaat hampaat”! Pitää testata seuraavan kerran. Ja kyllä, useimmiten kaikki muut asiat ehtii tehdä kyllä myöhemminkin, silloin kun lapsella on akuutti huomiontarve.

  2. PLM says

    Tänään iltapalapöydässä esikoinen huudahti ”Äiti ja iskä, minä olen täällä!” Pikkusisko (jolle kauhoin puuroa suuhun) oli juuri kiinnittänyt kaikkien huomion kiljahtelemalla, ja tällaisissa tilanteissa esikoiselta on tavallisesti lentänyt lattialle maitomuki tai vähintäänkin lusikka. Luin tämän tekstin joskus Jyrin jakamana, ja siitä lähtien olen yrittänyt opettaa pojalle tätä huomiolausetta sopivissa tilanteissa. Oppi on näköjään mennyt pari ja puoli -vuotiaalle perille muutamassa kuukaudessa. Poikakin oli silminnähden iloinen, kun keksi käyttää tätä temppua ja huomasi sen toimivan.

    Kiitos!