Tämä toimi tällä kertaa 1: Vanha kunnon sanoittaminen

20130629-113314.jpg

 

Mä ajattelin aloittaa tällaisen ”tällainenkin on meillä toiminut lähiaikoina” -tyyppisen sarjan. Lähinnä siltä näkökannalta, että kun tässä lapsiperheen arjessa välillä tulee navigoineeksi jos jonkinlaisia karikoita, niin jos näistä meidän ratkaisuista olisi inspiraatiota muillekin. Yleensä ne karikot meillä on muotoa ”miten löydämme yhteistyön sävelen kolmevuotiaan kanssa silloin, kun joko äidillä tai lapsella meinaa kosahtaa pää”, mutta katotaan, että mitä kaikkea muuta tässä matkan varrella saadaan toimimaan. 😉

Ja sitten noin yleisenä disclaimerina:

Mä yritän artikuloida suht tarkasti, että minkälaisessa tilanteessa ja minkälaisessa kontekstissa mikäkin lähestymistapa on toiminut. Mä en lupaa enkä takaa, että samat jutut toimisivat aina ja kaikilla lapsilla ja kaikissa tilanteissa. Sen sijaan mä yritän tarjota inspiraatiota niin, että jos sulle itsellesi tulee vastaavanlainen tilanne niin on ainakin jotain, mitä ehkä muistaa kokeilla.

Tilanne:

Kolmevuotias heräsi päikkäreiltä, unipöhnässä ja muutenkin ehkä vähän väärällä jalalla. Mä huomautin, että olis aika käydä vessassa ennen välipalaa – ainakin tolla meidän lapsella nimittäin yhteistyökyky vähenee radikaalisti, jos kaikki tahdonvoima kuluu vessahädän pidättämiseen. Seuraus: huutoraivari. EIII! EIII POTALLE!!

Minä: Pääsetkö itse potalle vai autanko minä?

Lapsi: Eiii! Ei potalle!

Minä: Sä et haluais yhtään mennä potalle. Eikö olis ihanaa, jos ei ikinä tarttis käydä potalla?

Lapsi: En halua ikinä potalle! (kävelee ulvoen vessaan päin)

Minä: Sua suututtaa ihan hurjasti, kun pitää aina mennä potalle just kun on kivat jutut kesken.

Lapsi: Joo.

Siihen se huuto sitten rauhoittui. Sai ihan omatoimisesti koko prosessin hoidettua ja tuli käsipesun jälkeen ihan tyytyväisenä välipalapöytään.

Mitä mä siis tein?

Mä kuuntelin, että mitä lapsi sanoi. Peilasin hänen sanansa takaisin. Lisäksi käytin How to Talk So Kids Will Listen & Listen So Kids Will Talk -kirjasta oppimaani tekniikkaa: anna lapselle periksi leikisti. ”Jos vain millään pystyisin, niin saisit just sitä minkä haluaisit! Eikös olis ihanaa, jos vois vaan tehdä X koko ajan!” Se selvästi jo rauhoitti tota lasta vähäsen, niin että hän alkoi harmituksestaan huolimatta toimimaan pyytämälläni tavalla.

Seuraavaksi mä yritin vielä sanoittaa sitä lapsen varsinaista tunnetta ja sen takana ehkä olevaa logiikkaa. Sillä ei oikeastaan ole väliä, että arvaanko mä sanoittaessani oikein sen tunteen – toi lapsi on joskus johonkin mun ”sä oot hurjan X” -sanoitukseen vastannut ”no en nyt sentään” – mutta mä osoitan, että mä edes yritän ymmärtää hänen näkökulmaansa.

Se, mikä tässä on mun mielestäni tosi tärkeää, on äänensävy. Ton kaiken vois myös nimittäin sanoa sellaisella ”joo joo hei, kyl mä tiiän että sua suututtaa hurjasti, MUTTA – ” -äänensävyllä. Sellaisella, että mä tiedän mitä sä ajattelet ja silti mun mielestä mun näkökulmani on tärkeämpi. Se tulee ihan superhelposti ja siitä pois opetteleminen kannattaa.

Mua itseänikin nimittäin ärsyttää ihan kamalasti, jos joku kuuntelee mun avautumista jostain aiheesta ja vastailee ”joo… joo… niin…” ikäänkuin odottaisi, että mä kerron tarpeeksi hyvän perustelun jotta voittaisin sen kyseisen väittelyn. Ikään kuin se, että mulla on tällainen tunne ja tällaiset ajatukset aiheesta, ei painaisi vaakakupissa mitään. Tyyliin jos puoliso sanoisi, että ”joo, mä tajuan että sua suututtaa kun mun tarttee tehdä joka päivä tällä viikolla ylitöitä, mutta meillä on vaan niin iso projekti päällä että mä en voi tälle mitään” – helpottaisiko vai suututtaisiko lisää?

Ja vaikka mä en edes tietäisi, että mikä sitä lasta riepoo, niin mä näen, että nyt sitä riepoo ja tosi pahasti. Ei se lämpimikseen raivoa. Mä voin osoittaa hänelle, että mä näen sen riepomisen, ja antaa sille tunteelle luvan olla olemassa. Silloin sen itse tunteen käsittelyyn ja sietämiseen ei mene sitä lapsen tahdonvoimaa, niin sitä riittää muihin juttuihin, kuten toiminnanohjaukseen ja yhteistyöhön.

Kommenteista:

Saa mielellään kommentoida! Jos tulee mieleen jotain hyviä kirjoja tai teorioita, joissa puhutaan samantyyppisistä ratkaisuista, niin niitä voi mielellään jakaa kommenteissa muillekin lukijoille. Tai jos sulla itselläsi on ollut samanhenkinen onnistuminen joskus, niin antaa palaa niitäkin kommenteissa! Ja tietysti kysymyksiä ja muita aiheesta tai vähän vierestäkin -tyyppisiä heittoja. Ja tietysti sillai kaikkia kirjoittajia ja kommentoijia kunnioittaen, niinkuin täällä on tapana. 🙂

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Comments

  1. Helene says

    Tää toimii meilläkin usein tosi hienosti. Kiitos jakamisesta ja näitä lisää.
    Elän itse nyt kolmen lapsen, joistanuorin on 6-viikkoinen haastavan arjen keskellä. Joskus oma pinna ei vaan meinaa riittää 2,5-vuotiaan kanssa. Luulen, että nyt just mulle on hiemn haastavaa saavuttaa se oikeasti ymmärtävä äänensävy joskus väsyneinä hetkinä. Varsinkin kun olen hieman herkästi syttyvää sorttia.
    Tämäkin kirjoituksesi auttoi taas minua. Kiitos.

    • says

      Kiitos itsellesi, mahtava kuulla että tästä oli apua. 🙂 Ja mä tunnistan myös erittäin hyvin tuon, että sitä äänensävyä (ja niitä rakentavia sanojakin) on välillä ihan supervaikea löytää kaiken härdellin keskellä. Tsemppiä kolmen lapsen arkeen!