Miten Lupa olla minä -valmennus toimii oppimisen työkaluna?

Valmennusta löytyy nykyään vaikka minkälaista. Eri suuntauksilla on yhtäläisyyksiä, ja niillä on eroja. Toivon, että tästä tekstistä on sinulle apua, jos pohdit, onko valmennus minun kanssani sinulle sopiva tapa etsiä ratkaisuja oman hyvinvoinnin ja vanhemmuuden kysymyksiin  ja ongelmiin.

Lupa olla minä -valmennus oppimisen työkaluna

Koska olen oppimisen asiantuntija, valmennus perustuu nimenomaan oppimisen näkökulmaan: ensin oivalluksiin siitä, miten asiat voisi tehdä paremmin, ja sitten niiden oivallusten käytännön harjoitteluun, jotta niistä tulee luontevia taitoja.

Teoriapohja, johon valmennusnäkemykseni perustuu, on näkemys kokemuksellisesta oppimisesta.

Erityisesti epämuodollisissa (eli koulun ulkopuolisissa) oppimistilanteissa oppiminen on hedelmällisintä silloin, kun se pohjautuu oppijan omaan konkreettiseen kokemukseen. Jokainen on oman tilanteensa asiantuntija, ja opettajan tai valmentajan tärkeä tehtävä on ohjata oppijaa tutkimaan sitä omaa tilannettaan kyseenalaistaen ja monesta näkökulmasta.

Sosiokulttuurinen oppimisnäkemys, jonka osa-alue kokemuksellinen oppiminen on, puolestaan perustuu siihen ajatukseen, että oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Itse ajattelen, että valmentajan tehtävä on olla se ”toinen”, jonka kanssa oppimista synnyttävä vuorovaikutus tapahtuu. Kun valmennettava selittää omaa tilannettaan minulle eri näkökulmista, hän tulee huomanneeksi asioita, jotka ovat aiemmin jääneet huomaamatta, ja se puolestaan avaa oivalluksia.

Valmentamisen keskeinen ajatus on se, että valmennettavalla on tavoite, jota kohti valmennuksessa edetään. Valmennuksen tehokkuutta voi arvioida tuon tavoitteen toteutumisen pohjalta. Valmennusnäkemykseeni on vaikuttanut esimerkiksi Appreciative Coaching -suuntaus, joka perustuu positiivisen psykologian tutkimukseen.

Appreciative Coaching -ajattelussa tavoitteenasettelu tehdään ongelmien sijaan ensisijaisesti siitä, mikä innostaa, inspiroi ja toimii jo hyvin. Niistä toimivista tilanteista etsitään toimintamalleja, ajatuksia ja systeemejä, ja niitä sovelletaan tilanteisiin, joihin halutaan ratkaisuja.

Kaikenlaiset tunteet, ajatukset ja kokemukset voivat olla läsnä valmennuskokemuksessa. Minun tehtäväni valmentajana on olla niille tunteille, ajatuksille ja kokemuksille läsnä – ja samalla pitää keskustelu valmennustavoitteen suuntaisena, jotta edistymistä voi tapahtua.

Sekä kokemuksellisen oppimisen että valmennuksen näkökulmissa keskeistä on se, että valmennettava eli oppija on itse vastuussa omasta oppimisestaan, tavoitteensa saavuttamisesta, ja valmennuksessa myös toimenpiteiden määrittelyistä. Valmennettava tuo valmennukseen sisällön, enkä minä valmentajana neuvo valmennettavaa tekemään, uskomaan tai ajattelemaan mitään. Minun vastuullani on ohjata valmennettavaa uusien näkökulmien äärelle niin, että hänen on mahdollista tehdä tehokkaita ja omiin voimavaroihinsa sopivia valintoja, joilla kulkea kohti tavoitetta.

Käytännössä prosessi etenee valmennuksissani seuraavalla tavalla

1. Valmennettavana valitset valmennuskeskustelun myötä itsellesi tavoitetilan eli teeman – miltä haluan, että tilanteeni näyttää tämän valmennuksen jälkeen?

2. Jokaiselle valmennussessiolle valitset keskustelumme myötä osatavoitteen, jota työstämme session aikana.

3. Kysymysten ja keskustelun kautta mietit itsellesi tavoitteen suuntaisia tehtäviä seuraavaan sessioon asti.

4. Ennen seuraavaa sessiota lähetät minulle pohdintojasi kuluneen jakson tehtävistä, ja seuraava sessio käynnistyy niiden purkamisella.

5. Jokaisessa sessiossa arvioit omaa etenemistään suhteessa aloitustilanteeseen ja tavoitteeseen. Jos eteneminen ei ole toivotunlaista, tai jos alussa määritelty tavoitetila tuntuukin muuttuvan, korjausliikkeitä voi tehdä pitkin valmennusjaksoa.

6. Lopuksi saat arvioida omaa edistymistäsi ja tilannettasi, ja miettiä vielä itsellesi jatkotehtäviä valmennuksen jälkeen harjoiteltavaksi.

Haluatko kokeilla, mitä Lupa olla minä -valmennus on käytännössä? Käy vastaamassa kolmeen kysymykseen ja jätä mukaan sähköpostiosoitteesi, niin saat kiitokseksi vastauksistasi ilmaisen puolen tunnin puhelinvalmennuksen. 🙂

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Tervettä itsekkyyttä etsimässä 1: Että elämä enemmän tukisi kuin sabotoisi

Tässä kuluneena syksynä sain tilaisuuden valmentaa ihanaa Anna Tammista kohti tervettä itsekkyyttä ja omien tarpeiden kunnioittamista. Anna on helsinkiläinen taiteilija, opettaja ja yrittäjä, ja sen lisäksi yksi mun pitkäaikaisimmista ystävistäni. Koko lailla huikea tyyppi, siis. Ja kuten kaikki tiedämme, myös koko lailla huikeilla tyypeillä on välillä teemoja, joiden kanssa tarvitsee apua.

Anna lupautui pukemaan kokemuksiaan ja oivalluksiaan vierasblogiteksteiksi, joita julkaisen seuraavan muutaman viikon ajan. Tämän päivän teksti valottaa sitä taustaa, josta lähdimme valmennuksen kanssa liikkeelle, sekä ensimmäisen valmennuskerran kokemuksia.

Että elämä enemmän tukisi kuin sabotoisi

Eka kerta coachattavana

Anna Marika Tamminen

Minut on kasvatettu kuten suomalaisia tyttöjä avataan kasvattaa: kiltiksi, perhekeskeiseksi, miellyttäväksi, miellyttäjäksi. Olen oppinut naisen olevan päävastuussa perheestä ja ympäristönsä hyvinvoinnista.

Tätä kirjoittaessani olen juuri viimeistelemässä toista tutkintoani. Valmistun pian ja pääsen panostamaan päätoimisesti muutama vuosi sitten perustamaani yritykseen. Alan elää unelmaa: tehdä työkseni asioita, joiden suhteen olen intohimoinen.

Tässä opitun ja tulevan välillä on ristiriita. Se haastaa naiskuvaa, jota en toivoisi edustavani, mutta joka huutaa pään sisällä niin lujaa, että ei sitä ihan olankohautuksella ohiteta.

Syksyllä heräsin yllättävään tarpeeseen. Kaipaan itsekkyyttä.

Sellaista tervettä ja positiivista, jota ehkä paremmin kuvaisi itsensä kuunteleminen, mutta jota kutsun itsekkyydeksi uhallakin. En ole ainoa asian kanssa kamppaileva.

Näen ympärilläni ystäviä, jotka ovat loppuunjoustaneita. Me teemme kaikkemme, jotta emme leimautuisi itsekkäiksi. Pelkäämme vaikuttavamme itsekkäiltä, jos pidämme huolta omista tarpeistamme. Väittäisin, että tällaisen ”itsekkyyden” oppiminen voisi tehdä meistä lopulta parempia ihmisiä.

Hymyilen ja annan muiden valita aikataulut puolestani. Joustan aina omista hommistani, koska se on helppoa. Tietenkin ymmärrän, kuinka tärkeitä muiden ihmisten työt ja muut menot ovat.

Ymmärrän loputtomiin kaikkia, paitsi itseäni.

Järjellä tiedostan, että toimintani on ristiriidassa sen kanssa, mitä haluan ja lopulta haitaksi paitsi minulle, myös ympärilläni oleville, jotka joutuvat elämään kiukkuisen, alisuorittavan ikuisuusjoustajan kanssa.

Mainitsin sisäisestä ristiriidasta Sarille. Sari ehdotti neljän kerran itsekkyys­coachingia. Tartuin heti mahdollisuuteen. Työkaluja siihen, että minusta tulee itsekkäämpi! Jes! Aloitetaan heti!

”Osaan huomioida omat voimavarani”

Ensimmäinen kerta jännitti. Turhaan tietenkin. Etsin rauhallisen sopen, otin mukaan muistikirjan ja kynän, koska kirjoittaminen tehostaa ajatteluani ja niin sitä mentiin: tunti puhelimessa kului nopeasti. Määrittelimme tavoitetilan, jota kohti jokaisessa sessiossa pyrkisimme.

Minun tavoitteeni määrittyi muotoon:

Osaan huomioida omat voimavarani ja suostun huomioimaan niitä myös konfliktin uhatessa.

Valitsen itse joka kerralle pienemmän tavoitteen, joka jollakin tavalla tukee tätä tavoitetilan saavuttamista. Ensimmäisellä kerralla halusin panostaa erityisesti työhön ja opintoihin, sillä ne ovat ikiomia juttujani, joista myös päädyn joustamaan aina ensin. Ensimmäisen kerran tavoitteeksi muotoutui oppia laittamaan opinnot ja työ ykköseksi silloin, kun niiden aika on.

Kun tavoitteet oli määritelty, ryhdyimme yhdessä kartoittamaan, millaisia asioita tarvitsisin elämääni, jotta onnistuisin tavoittessani. Sari kysyi nerokkaita kysymyksiä, tarkensi ja tiivisti.

Oli huojentavaa, ettei coachaus ollut täsmäohjeiden antoa vaan ennemminkin pehmoista tönimistä kohti omia vastauksia.

Huomasin, että ongelmani on itsenäisessä työskentelyssä, sillä silloin mikään tai kukaan ulkopuolinen ei rajaa ajankäyttöäni. Periaatteessa nautin tästä joustavuudesta, mutta käytännössä jätän helposti työt tekemättä silloin, kun ainoa kärsijä olen minä. Kun en ole opettamassa tai työskentelemässä muiden parissa, tuntuu… …no, tuntuu itsekkäältä tehdä näitä ihan omia töitä.

En ehkä saa esseetä valmiiksi ja se viivästyttää opintojani, mutta enpähän syötä lapselle eineksiä!

Muutaman kymmenen vuoden kokemus ei pelkällä toivomisella karise

Toivoisin kuitenkin osaavani joustaa ennemmin einesten suuntaan kuin pois päin esseestä. Muutaman kymmenen vuoden kokemus ei ihan pelkällä toivomisella karise. Siksi ryhdyimme etsimään konkreettisia työkaluja. Tulevan viikon työkalut muodostuivat kotitehtävistä, jotka sain keskustelumme perusteella määritellä itse itselleni.

Ensimmäinen ja tärkein tehtäväni oli rajata työaika.

Tipahdan töiden ohessa helposti pyörittämään pyykkiä tai hoitamaan jotain muuta asiaa, joka toki pitää hoitaa, mutta joka ei totisesti liity työhöni tai opiskeluihin millään tavalla. Toisaalta päädyn liian usein istumaan zombina koneen äärellä, kun perhe hiljenee illalla, että saan sen hemmetin esseen edes hieman eteenpäin.

Tein lupauksen määritellä tarkasti työaikani joka päivä ja tehdä työaikana ainoastaan sille ajalle valitsemiani tehtäviä ja pitää vapaa­aika todella vapaana.

Toinen kotitehtäväni oli tietää jo edellisenä iltana, mitä ryhdyn seuraavana aamuna tekemään. Tekemistä on aina, mutta sen tärkeysjärjestykseen laittaminen vie energiaa. Kun illalla jo tietää, mitä on tulossa, on aamulla virittäytynyt tekemään juuri sitä, eikä aamutokkuraisen mielen tarvitse alkaa tehdä päätöksiä, vaan se saa siirtyä suoraan hommiin.

Kolmanneksi annoin itselleni luvan olla puhumatta työasioistani ja kouluasioistani sellaisille ihmisille, joiden en koe tukevan sitä, mitä teen. Koska voisin tehdä paljon turvatumpaa ja konservatiivisempaa hommaa, on joidenkin ihmisten hankala sulattaa valintojani. Hyppään tuntemattomaan intohimojeni perässä. Se on innostavaa, mutta samaan aikaan todella pelottavaa. Yrittäjyys ei ole se turvatuin tapa hankkia elantoa.

Epävarmuutta kokee näissä asioissa kukin aloitteleva yrittäjä aivan riittämiin. Niinpä epäilevät äänet kannattaa pitää minimissä.

Sen sijaan voi ottaa vastaan apua ja kannustusta niiltä, jotka uskovat sinuun ja vahvistaa omaa uskoa kertomalla työnsä tuloksista ja niistä tunneista, joita yrityksen rakentamistyöhön käyttää.

Liimasin kotitehtävät työpisteeni seinälle niin, että näen ne joka päivä. Olen onnistunut noudattamaan niitä yllättävän hyvin. Konkretia ja pienet muutokset toimivat! Työtä ja totuttelua se vaatii, kuten kaikki oppiminen. Erityisen onnellinen olen huolettomista illoista. Siitä tunteesta, että päivän työt on tehty.

Anna Marika Tamminen on helsinkiläinen taiteilija, opettaja ja yrittäjä, jonka elämää rytmittävät teatteri, meditaatio, jooga sekä kehon ja mielen hyvinvointi.
Anna Marika pitää blogia osoitteessa tantraelamaa.blogspot.com
Kurssit, keikat ja muut työkuviot asuvat kotisivuilla annamarika.fi

* * *

Tuntuiko Annan kuvailema ristiriita tutulta? Heräsikö oivalluksia? Tai huomasitko, että tarvitsisit itsekin apua terveen itsekkyyden löytämisessä? Kerro kommenteissa! Jos haluat itsellesikin itsekkyysvalmennusta, voit laittaa minulle suoraan sähköpostia sari at lupaollamina.fi tai yhteydenottosivun kautta.