Joulukalenteri 4.12.: Mikä on joulun merkitys minulle?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta – tänäkin vuonna on päätettävä, millainen joulu vietetään, miksi, ja miten se toteutetaan. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Lupa olla minän Facebook-sivulta. Tervetuloa mukaan. <3 

Joulukuun neljännen luukun kysymys on seuraava:

Mikä on minulle joulun syvä merkitys? Miten saan joulun merkitystä tuotua joulun odotukseen ja arkeen?

Monille meistä joululla on tärkeä merkitys. Vaan mikä se on? Liittyykö se kristilliseen perinteeseen? Ehkä perheen ja läheisten kanssa vietettyyn aikaan ja lasten riemuun? Omasta jakamiseen, toisista huolehtimiseen ja kiitollisuuteen? Herkutteluun ja hyvinvointiin Tai ehkä lapsuudenperinteiden ylläpitoon? Johonkin ihan muuhun? Merkityksiä voi olla monia, ne voivat liittyä toisiinsa ja risteillä välillä jännittävillä tavoilla toistensa lomassa.

Huomaan, että tästä asiasta on vaikea kirjoittaa, ja ehkä se on siksi tärkeää.

Toisaalta monelle ihmiselle on valtavan merkityksellistä, että joulua vietetään nimenomaan kristillisenä juhlana. Toisaalta on myös tärkeää, että joulua saavat – omalla tavallaan, halutessaan – viettää myös ne, joille kristillinen sanoma ei tunnu hyvältä tai omalta. Kaikille näille joulun viettämisen tavoille ja merkityksille löytyy tilaa tästä maailmasta, niin kauan kun niihin ei liity tuputtamista tai oman näkökulman pitämistä ainoana oikeana.

Että olisi tilaa

Meidän perheestä minä olen se, joka haluaa sytytellä adventtikynttilöitä ja lukea adventinaikana jouluevankeliumia. Puoliso ei kuulu kirkkoon. Lapset suhtautuvat joulun uskonnolliseen puoleen mutkattomasti, kiitos päiväkodin avaran asenteen eri uskontoja ja kulttuureja kohtaan (”Ai onks joulu niinku Jeesuksen syntymäpäiväjuhla?” ”Joo, kristityt viettää sitä sen takia.” ”Ai jaa. Muslimit ei vietä joulua, mutta viimeks id-juhlan aikaan jotkut meidän ryhmästä ei tullu eskariin kun se oli niiden tärkeä juhla.” Uskonnolliset näkökulmat -keskustelu kuusivuotiaan kanssa: done.)

Oli joulun viettämisen merkitys sitten mikä tahansa, niin tämän kysymyksen ydin on seuraava: miten saamme tästä joulun odotuksesta ja joulunvietosta sellaisen, että me kaikki voimme kokea sen merkitykselliseksi ja omanlaiseksi, ilman että kenenkään oma kokemus joko sysätään syrjään tai nostetaan ainoaksi hyväksyttäväksi?

Tuohon sanojen ”joulun odotus ja jouluvietto” kohdalle voi tietysti vaihtaa esimerkiksi yhteiskunnan tai planeetan, mutta joulu on hyvä mikrokonteksti harjoitella. Kenelläkään ei ole monopolia jouluun, eikä kenelläkään ole (minun mielestäni) oikeutta kohdella toista epäkunnioittavasti vain siksi, että tämä viettää tai on viettämättä joulua eri tavalla.

Ja sitten konkreettisesti arjessa

Niin miten sitä merkitystä sitten voisi tuoda sinne arkeen – näillä resursseilla, tämän joulukuun ja tämän elämäntilanteen puitteissa?

Jos joulussa on kyse perinteistä, niin mitä perinteitä haluaisin arjessa toteuttaa? Jos on kyse jakamisesta, anteliaisuudesta ja kiitollisuudesta, niin miten sitä voisi tehdä? Ja niin edespäin.

Pienet, viiden tai kymmenen minuutin hetket esimerkiksi iltaruoan yhteydessä tai ennen nukkumaanmenoa voivat olla uusi, ihana jouluperinne. Haluammeko jutella perheen kanssa kiitollisuuden aiheista? Kerätä hädänalaisille lahjoitettavia tavaroita? Laulaa joululauluja? Rakentaa seimikuvaelmaa? Pienistä, helpoista merkityksellisyyden pilkahduksista voi syntyä ihania muistoja vuosiksi eteenpäin.

Omassa joulussani on merkityksellistä kristillisen rakkauden ja toivon viestin lisäksi läheisten kanssa läsnäolo, rauhoittuminen ja läsnäolo, perinteiden kunnioittaminen (sekä lapsuudenperinteiden että uusien, oman perheen perinteiden) sekä toisista huolehtiminen. Tänä vuonna niiden asioiden arkeen tuominen tapahtuu todennäköisesti enemmän pienten pilkahdusten kuin massiivisten projektien kautta – joinain vuosina on ollut itsetehtyä joulukalenteria ja niitä adventtikynttilöitä, tänä vuonna jotain muuta. Ehkä tämä blogijoulukalenterikin on yhdenlainen lahja teille lukijoille. ❤️

Huomenna jatketaan sen miettimisellä, että mikä joulunvietossa on merkityksellistä ja tärkeää lasten näkökulmasta. Merkityksellistä joulunodotusta sinulle!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Odotukset ja pettymykset

20140114-095636.jpg

 

Pettymys.

Mikä siinä on niin kivuliasta?

Mikä siinä on niin kaikennielevää, että sitä täytyy välttää viimeiseen asti? Ja voiko sille pettymyksen vastenmielisyydelle tehdä mitään?

Tutkitaan. 🙂

Voi ei, kaikki on pilalla!

Kuinka usein sulle käy näin:

Huomaat, että asiat menevät ihan eri tavalla kuin mitä haluaisit. Lapsi käyttäytyy väärin, puoliso tai ystävä käyttäytyy kummallisesti, sataa kun pitäisi paistaa tai lunta ei kuulu vaikka on tammikuu. Ensin sen ”väärän” tilanteen sietämiseen menee vähän energiaa, sitten vähän enemmän. Kohta huomaat uponneesi sellaiseen ”miksi #&!@ssa kaikki menee aina päin §@∞£#&#???” -tilaan. Sitten tulee mahdollisesti huutoraivari tai itkuraivari, jonka jälkeen olo on kuin sodasta tulleella.

(Mulle käy näin vähintään kerran pari kuukaudessa. Meidän melkein neljävuotiaalla on välillä päiviä, jolloin kaikki on pilalla jo ennen lounasta.)

Kun vastustan sitä, että asiat ovat jollain tavalla, mä käytän siihen tahdonvoimaa. Mä fyysisesti vastustan sitä, että näin ei pitäisi olla.

Ja mä ajattelen, että usein mä vastustan osittain tai kokonaan juurikin sitä pettymyksen kokemusta. Mä vastustan sen kohtaamista, että mun odotukset ei täyttyneetkään. Jos mä myönnän, että asiat on nyt näin, niin mun täytyy samalla myöntää, että ne on eri tavalla kuin mitä mä halusin – on siis parempi vastustaa nykyhetkeä, niin mä voin pitää vielä kiinni niistä mun odotuksista.

Odotukset löytää nimittäin helpoiten pettymyksistä: jos petyin johonkin, odotin että tapahtuu jotain muuta kuin mitä lopulta tapahtui. Odotin, että lapsi käyttäytyisi tietyllä tavalla, tai että paistaisi aurinko mun tärkeänä päivänäni.

Ja tässä, mä arvelen, on syy siihen, että pettymykset on joskus niin vaikea sietää. Pettymys on sitä, kun todellisuus ilmoittaa mulle, että mun arvostelukykyni petti. Että mä en tiennyt tarpeeksi, en ymmärtänyt asioita oikein, olin väärässä.

Ah, nyt päästään asiaan.

Olin väärässä. Mitä se tarkoittaa?

Pettymys on kivulias tunne silloin, jos mä ajattelen, että se väärässä oleminen, ymmärtämättömyys ja arvostelukyvyn pettäminen on mun henkilökohtaisia, pysyviä ominaisuuksiani. Silloin jokainen väärässä olemisen hetki on muistutus siitä, että mä vaan olen pohjimmiltani tällainen väärässäolija ja epäonnistuja. En voi tehdä mitään asialle, eikä mikään auta.

Ei ihme, että sellaista ajatusta haluaa välttää. Eikä ihme, että tällä tavalla ajatteleva ihminen haluaa säästää myös omat lapsensa ja muut ihmiset pettymyksiltä parhaansa mukaan. Tällaisesta näkökulmasta pettymysten tuottaminen tai aiheuttaminen lapselle on aika lähellä kiusaamista tai henkistä väkivaltaa.

Sitävastoin silloin, jos mä ajattelen, että väärässä oleminen ja arvostelukyvyn pettäminen on väliaikaista ja oppimisella korjattavissa, niin pettymyskään ei vihlo niin kovasti. Ongelma ei ole enää se, että mä en osaa. Ongelma on, että mä en osannut. Sillä kerralla, niissä olosuhteissa, siinä päätöksentekotilanteessa.

Ja kunhan mä pääsen yli siitä, että asiat ovat nyt eri tavalla kuin olisin halunnut, niin mulla on myös loistava mahdollisuus oppia. Se pettymys on nimittäin kaivanut esiin mun odotuksista jotain sellaista, jossa on oppimisen varaa.

Jos mä petyin siihen, että lapsi ei pukenut vaatteita itse päälle, niin mitä mä silloin odotin?

Odotinko, että kun pyydän lapselta kerran, niin hän lopettaa leikkinsä ja alkaa pukea vaatteita järjestelmällisesti päälleen oikeassa järjestyksessä? Odotinko, että jos lapsi ei osaa, niin hän muistaa ja hoksaa pyytää apua? Oliko oikeasti realistista odottaa tätä kaikkea lapsen ikä, vireystila ja taidot huomioiden? Jos oli, niin mikä tässä tilanteessa mahdollisesti sai aikaan sen, että lapsi ei jostain syystä käyttäytynyt odotusten mukaisesti (kuten vaikka väliin jääneet päikkärit, nälkä tai vessahätä, uuden kehitysvaiheen kynnyksellä oleminen)?

Ja tärkein: Mitä mun olisi realistista odottaa lapseltani ja itseltäni seuraavan kerran tällaisessa tilanteessa?

Silloin, jos mä ajattelen tällä jälkimmäisellä tavalla, niin myös lasten ja läheisten pettymyksiin on helpompi suhtautua.

Mun on helpompi pitää omat rajani, vaikka lapsi pettyisikin. Sen pettymyksen tunteen kohtaamisen jälkeen me voidaan keskustella siitä, että missä kohtaa ne lapsen odotukset olivat vinksallaan tässä tilanteessa. Kumpikaan meistä ei tahallaan yritä tehdä toiselle pahaa mieltä, meillä on vain erilaiset odotukset tilanteesta. Mun on myös helpompi joustaa omista odotuksistani, jos huomaan, että itse asiassa lapsen odotukset tästä tilanteesta ovat nyt realistisemmat.

Mutku mä olisin halunnut

Toki vaikka mä osaisin suhtautua miten rakentavasti väärässä olemiseen ja odotusten toteutumattomuuteen, niin ei musta silti tule silmänräpäyksessä mitään ikityyntä zen-munkkia.

Mua voi edelleen surettaa se, että mä olisin tarvinnut jotain, mitä en saanut (tyyliin yöunia, kuuntelevaa korvaa, aikaansaamisen tuomaa tyytyväisyyttä ja niin edespäin). Mua voi edelleen suututtaa se, että joku käyttäytyi niin, että mä en saanut sitä, mitä tarvitsin.

Mutta ainakin mulle itselleni on helpompi hyväksyä ja käsitellä ne tunteet, kun siinä päällä ei ole sitä pettymyksen kirvelevää kerrosta. Mä huomaan myös omista lapsistani tämän saman: se suru ja kiukku ja ärsytys on helpompi kestää, kun ei tarvitse samalla hävetä sitä, että ei osannutkaan jo alusta alkaen ennustaa, miten asiat tulee menemään.

Ja mä uskon, että jo se yhden kerroksen hälveneminen säästää aika paljon tahdonvoimaa, sekä multa että lapsilta. Sen säästyneen tahdonvoiman voi sitten käyttää vaikka toisten huomioimiseen tai uusien juttujen oppimiseen, tai johonkin muuhun oikeasti rakentavaan ja mielekkääseen.

Kokeile tätä kotona!

Jos haluat itse tulevalla viikolla yrittää huomata ja tiedostaa omia odotuksiasi, niin voit käyttää vaikka tällaisia kysymyksiä:
– Mitä mä odotan tältä tilanteelta?
– Miten mä voisin edesauttaa niiden odotusten toteutumista?
– Jos X ei mennyt niinkuin odotin, niin mitä tekijöitä mä en huomioinut/aliarvioin/yliarvioin? Miten mä voisin huomioida ne paremmin ensi kerralla?

Kommenteissa saa mielellään jakaa yleisiä ajatuksia tai tuntemuksia aiheesta, tai sitten vaikka purkaa jotain omaa pettymystilannetta (vaikka koodinimellä, jos ei halua kertoa yksityiskohtia tilanteesta: ”Agentti Z ja Melkoinen Sekasotku”, anyone?) noiden yllämainittujen kysymysten avulla tai ihan vapaamuotoisesti. Tai muuten vaan pohtia jotain aiheeseen liittyvää. Kaikenlaiset (rakentavat) kommentit ja pohdinnat ovat tervetulleita!

 

Merkityksen antamisesta

Vaihtoehtoisia merkityksiä

Minkä merkityksen mä tälle annan?

Tuo on ollut mun kuluneen viikon kysymys.

Oon lukenut muun muassa Tony Robbinsin Awaken the Giant Within -klassikkoa, jossa puhutaan muun muassa siitä, että ihmisen kokemus maailmasta määrittyy sen perusteella, minkä merkityksen hän millekin tilanteelle tai olosuhteelle antaa.

Eli siis että tapahtumat itsessään eivät merkitse mitään, ennenkuin mä tulkitsen ne mielessäni jollain tavalla. Itse, aktiivisesti. Mä en ainoastaan havainnoi maailmaa ja sen merkityksiä, vaan mun aistien ja ymmärryksen välillä tapahtuu hyvinkin paljon.

Minä valitsen, tietoisesti tai tiedostamattani, mitä tämä kaikki tarkoittaa

Tämä tarkoittaa myös sitä, että samasta tapahtumasta voi oikeasti vetää useita ihan yhtä päteviä tulkintoja – kaikki riippuu niistä omista henkilökohtaisista merkityksistä.

Maatajärisyttävä yhteenotto läheisen kanssa voi merkitä sitä, että hän ei rakasta mua, koska väittää mulle vastaan. Tai että mä olen huono ihminen, joka ei osaa olla muille mieliksi. Tai että meillä on sen nimenomaisen asian suhteen erilaiset odotukset, joita me ei osata kommunikoida toisillemme. Tai että meillä on molemmilla tahdonvoima niin lopussa, ettei kumpikaan pysty katsomaan asiaa toisen näkökulmasta.

Onnellinen työtilanne voi merkitä, että mä olen vihdoin hyvä ja arvokas kun muutkin huomaa sen. Tai että työnantaja ei ole vielä huomannut, etten mä oikeasti osaakaan. Tai että kohta jotain menee pieleen, koska ei kaikki tässä maailmassa voi samaan aikaan mennä hyvin. Tai että tästä alkaa antoisa ura, kunhan teen työni hyvin.

Lähestyvä syntymäpäivä voi merkitä sitä, että mä oon kovaa vauhtia matkalla alamäkeen, ja tää ei tästä enää parane. Tai että mä oon taas yhden vuoden vanhempi ja viisaampi. Että parhaat vuodet on takana, tai että ne on edessä.

Tai ihan pienten asioiden kohdalla. Puolison jäljiltä tyhjentämättä jäänyt tiskikone voi merkitä, että häntä ei kiinnosta, miten paljon mulla on tekemistä. Tai se voi merkitä, että puolisolla itsellään on niin paljon tekemistä, ettei hänellä riitä kapasiteetti huomioida tiskikonetta. Tai että taas mä olen se, joka korjaa toisten jälkiä. Tai että aha, tiskikone on tyhjentämättä ja mulla onkin tässä hetki aikaa, teenpä sen nyt.

Merkitykset perustuu uskomuksiin, hyvässä ja pahassa

Ne mun omat merkitykset kumpuaa siitä, mitä mä uskon todeksi tästä maailmasta, toisista ihmisistä, itsestäni. Jos mä uskon, että toisiaan rakastavat ihmiset on aina kaikesta samaa mieltä, niin mun tulkinnat vaikkapa nyt perhe-elämän koukeroista on hyvin erilaiset kuin ihmisellä, joka uskoo, että toisiaan rakastavat ihmiset ovat toisilleen rehellisiä silloinkin, kun ovat asioista eri mieltä.

Tai jos mä uskon, että elämässä on aina jotain pielessä, niin mun kokemus maailmasta on hyvin erilainen kuin sellaisella ihmisellä, joka uskoo että kaikista olosuhteista voi löytää jotain hyvää tai hyödyllistä.

Eikä mikään uskomus sinänsä ole toistaan parempi tai huonompi, silloin jos ne uskomukset tuottavat elämään onnea, inspiraatiota, tasapainoa ja kasvua.

Usein on kuitenkin niin, että jotkut uskomukset rajoittavat elämää, petaavat konflikteja ja nakertavat itsetuntoa. Toiset taas tukevat ihmistä kohti monipuolisempaa, avoimempaa ja harmonisempaa elämää.

Erityisesti sellaiset uskomukset, joiden mukaan oma onnellisuus riippuu toisten ihmisten tekemisistä tai tekemättä jättämisistä, johtavat usein turhautumiseen. Silloin sen oman onnellisuuden eteen ei oikeastaan voi tehdä muuta kuin toivoa. Sitävastoin jos päätän ajatella, että onnellisuuteni, menestykseni tai omanarvontuntoni riippuu ainoastaan sellaisista asioista, joihin minulla on vaikutusvaltaa, pystyn antamaan ihan erilaisia merkityksiä jokapäiväisille tapahtumille.

Mistä päästään taas tuohon ajankohtaiseen kysymykseen.

Mitä kaikkia merkityksiä mulla on käytettävissäni?

Minkä merkityksen mä haluan antaa sille, että ihminen X käyttäytyy noin? Haluanko sen kertovan jotain minusta, vai siitä toisesta ihmisestä? Haluanko, että mun arvokkuus riippuu sen toisen ihmisen teoista tai mielipiteistä?

Ja silloin, kun mä olen jo selvästi antanut jonkun merkityksen tälle asialle – silloin kun mä olen tehnyt satavarman tulkinnan ja päätynyt sen kautta tunteiden mutavyöryn keskelle – se kysymys voisikin kuulua näin:

Mitä muuta tämä voi tarkoittaa?

Silloin mä en ohita sitä mun ensimmäistä tulkintaa, enkä sen aiheuttamia tunteita. Mulla on edelleen täysi lupa olla raivoissani siitä, että mua on kohdeltu kaltoin, jos on todella niin että mua on kohdeltu kaltoin.

Tää kysymys ainoastaan antaa mulle vaihtoehtoja:

Entäs jos onkin niin, että mä olen tulkinnut tän asian jonkin elämää rajoittavan uskomuksen kautta? Miten muuten mä voin tulkita tän?

Entäs jos mä olen tehnyt kärpäsestä härkäsen? Miten mä suhtautuisin, jos tämä olisikin vain yksittäinen sattuma?

Entä jos mulla ei olekaan tässä kohtaa mitään syytä tuntea häpeää?

Entä jos tämä tilanne oli oikeasti mun syytäni, ja mun olisi asiallista muuttaa käytöstäni jotenkin?

Entä jos tämä näennäinen vastoinkäyminen antaakin mulle jonkin sellaisen näkökulman, jonka kautta pystyn auttamaan muita saman kokeneita?

Kokeile. Katso, mitä tapahtuu. 🙂

Kommenteista:

Saa kommentoida! Milloin sulle on ollut hyötyä siitä, että tietoisesti etsit jostain tilanteesta uusia merkityksiä? Miltä tuntuu ajatus, että asiat eivät itsessään merkitse mitään, vaan me itse annamme niille merkityksen? Onko sun tämänhetkisessä elämäntilanteessa jotain, minkä suhteen voisi olla hyödyllistä kysyä ”mitä muuta tämä voi merkitä”?

Myös sillä on väliä, minkälaisia merkityksiä me annamme omille tunteillemme. Johtuuko tämä tunne pääasiassa tilanteesta, minun taidoistani, minun tämänhetkisestä kapasiteetistani, jostain sellaisesta tarpeesta joka on tällä hetkellä vajauksella? Tunteet ja tahdonvoima -iltapäivässä 21.9. pohditaan muun muassa sitä, millaisia merkityksiä tunteille voi antaa, ja miten tunteet voivat toimia johtolankoina sujuvampaan arkeen. Käy tsekkaamassa, kerro kaverille ja tule mukaan!