Tervettä itsekkyyttä etsimässä 1: Että elämä enemmän tukisi kuin sabotoisi

Tässä kuluneena syksynä sain tilaisuuden valmentaa ihanaa Anna Tammista kohti tervettä itsekkyyttä ja omien tarpeiden kunnioittamista. Anna on helsinkiläinen taiteilija, opettaja ja yrittäjä, ja sen lisäksi yksi mun pitkäaikaisimmista ystävistäni. Koko lailla huikea tyyppi, siis. Ja kuten kaikki tiedämme, myös koko lailla huikeilla tyypeillä on välillä teemoja, joiden kanssa tarvitsee apua.

Anna lupautui pukemaan kokemuksiaan ja oivalluksiaan vierasblogiteksteiksi, joita julkaisen seuraavan muutaman viikon ajan. Tämän päivän teksti valottaa sitä taustaa, josta lähdimme valmennuksen kanssa liikkeelle, sekä ensimmäisen valmennuskerran kokemuksia.

Että elämä enemmän tukisi kuin sabotoisi

Eka kerta coachattavana

Anna Marika Tamminen

Minut on kasvatettu kuten suomalaisia tyttöjä avataan kasvattaa: kiltiksi, perhekeskeiseksi, miellyttäväksi, miellyttäjäksi. Olen oppinut naisen olevan päävastuussa perheestä ja ympäristönsä hyvinvoinnista.

Tätä kirjoittaessani olen juuri viimeistelemässä toista tutkintoani. Valmistun pian ja pääsen panostamaan päätoimisesti muutama vuosi sitten perustamaani yritykseen. Alan elää unelmaa: tehdä työkseni asioita, joiden suhteen olen intohimoinen.

Tässä opitun ja tulevan välillä on ristiriita. Se haastaa naiskuvaa, jota en toivoisi edustavani, mutta joka huutaa pään sisällä niin lujaa, että ei sitä ihan olankohautuksella ohiteta.

Syksyllä heräsin yllättävään tarpeeseen. Kaipaan itsekkyyttä.

Sellaista tervettä ja positiivista, jota ehkä paremmin kuvaisi itsensä kuunteleminen, mutta jota kutsun itsekkyydeksi uhallakin. En ole ainoa asian kanssa kamppaileva.

Näen ympärilläni ystäviä, jotka ovat loppuunjoustaneita. Me teemme kaikkemme, jotta emme leimautuisi itsekkäiksi. Pelkäämme vaikuttavamme itsekkäiltä, jos pidämme huolta omista tarpeistamme. Väittäisin, että tällaisen ”itsekkyyden” oppiminen voisi tehdä meistä lopulta parempia ihmisiä.

Hymyilen ja annan muiden valita aikataulut puolestani. Joustan aina omista hommistani, koska se on helppoa. Tietenkin ymmärrän, kuinka tärkeitä muiden ihmisten työt ja muut menot ovat.

Ymmärrän loputtomiin kaikkia, paitsi itseäni.

Järjellä tiedostan, että toimintani on ristiriidassa sen kanssa, mitä haluan ja lopulta haitaksi paitsi minulle, myös ympärilläni oleville, jotka joutuvat elämään kiukkuisen, alisuorittavan ikuisuusjoustajan kanssa.

Mainitsin sisäisestä ristiriidasta Sarille. Sari ehdotti neljän kerran itsekkyys­coachingia. Tartuin heti mahdollisuuteen. Työkaluja siihen, että minusta tulee itsekkäämpi! Jes! Aloitetaan heti!

”Osaan huomioida omat voimavarani”

Ensimmäinen kerta jännitti. Turhaan tietenkin. Etsin rauhallisen sopen, otin mukaan muistikirjan ja kynän, koska kirjoittaminen tehostaa ajatteluani ja niin sitä mentiin: tunti puhelimessa kului nopeasti. Määrittelimme tavoitetilan, jota kohti jokaisessa sessiossa pyrkisimme.

Minun tavoitteeni määrittyi muotoon:

Osaan huomioida omat voimavarani ja suostun huomioimaan niitä myös konfliktin uhatessa.

Valitsen itse joka kerralle pienemmän tavoitteen, joka jollakin tavalla tukee tätä tavoitetilan saavuttamista. Ensimmäisellä kerralla halusin panostaa erityisesti työhön ja opintoihin, sillä ne ovat ikiomia juttujani, joista myös päädyn joustamaan aina ensin. Ensimmäisen kerran tavoitteeksi muotoutui oppia laittamaan opinnot ja työ ykköseksi silloin, kun niiden aika on.

Kun tavoitteet oli määritelty, ryhdyimme yhdessä kartoittamaan, millaisia asioita tarvitsisin elämääni, jotta onnistuisin tavoittessani. Sari kysyi nerokkaita kysymyksiä, tarkensi ja tiivisti.

Oli huojentavaa, ettei coachaus ollut täsmäohjeiden antoa vaan ennemminkin pehmoista tönimistä kohti omia vastauksia.

Huomasin, että ongelmani on itsenäisessä työskentelyssä, sillä silloin mikään tai kukaan ulkopuolinen ei rajaa ajankäyttöäni. Periaatteessa nautin tästä joustavuudesta, mutta käytännössä jätän helposti työt tekemättä silloin, kun ainoa kärsijä olen minä. Kun en ole opettamassa tai työskentelemässä muiden parissa, tuntuu… …no, tuntuu itsekkäältä tehdä näitä ihan omia töitä.

En ehkä saa esseetä valmiiksi ja se viivästyttää opintojani, mutta enpähän syötä lapselle eineksiä!

Muutaman kymmenen vuoden kokemus ei pelkällä toivomisella karise

Toivoisin kuitenkin osaavani joustaa ennemmin einesten suuntaan kuin pois päin esseestä. Muutaman kymmenen vuoden kokemus ei ihan pelkällä toivomisella karise. Siksi ryhdyimme etsimään konkreettisia työkaluja. Tulevan viikon työkalut muodostuivat kotitehtävistä, jotka sain keskustelumme perusteella määritellä itse itselleni.

Ensimmäinen ja tärkein tehtäväni oli rajata työaika.

Tipahdan töiden ohessa helposti pyörittämään pyykkiä tai hoitamaan jotain muuta asiaa, joka toki pitää hoitaa, mutta joka ei totisesti liity työhöni tai opiskeluihin millään tavalla. Toisaalta päädyn liian usein istumaan zombina koneen äärellä, kun perhe hiljenee illalla, että saan sen hemmetin esseen edes hieman eteenpäin.

Tein lupauksen määritellä tarkasti työaikani joka päivä ja tehdä työaikana ainoastaan sille ajalle valitsemiani tehtäviä ja pitää vapaa­aika todella vapaana.

Toinen kotitehtäväni oli tietää jo edellisenä iltana, mitä ryhdyn seuraavana aamuna tekemään. Tekemistä on aina, mutta sen tärkeysjärjestykseen laittaminen vie energiaa. Kun illalla jo tietää, mitä on tulossa, on aamulla virittäytynyt tekemään juuri sitä, eikä aamutokkuraisen mielen tarvitse alkaa tehdä päätöksiä, vaan se saa siirtyä suoraan hommiin.

Kolmanneksi annoin itselleni luvan olla puhumatta työasioistani ja kouluasioistani sellaisille ihmisille, joiden en koe tukevan sitä, mitä teen. Koska voisin tehdä paljon turvatumpaa ja konservatiivisempaa hommaa, on joidenkin ihmisten hankala sulattaa valintojani. Hyppään tuntemattomaan intohimojeni perässä. Se on innostavaa, mutta samaan aikaan todella pelottavaa. Yrittäjyys ei ole se turvatuin tapa hankkia elantoa.

Epävarmuutta kokee näissä asioissa kukin aloitteleva yrittäjä aivan riittämiin. Niinpä epäilevät äänet kannattaa pitää minimissä.

Sen sijaan voi ottaa vastaan apua ja kannustusta niiltä, jotka uskovat sinuun ja vahvistaa omaa uskoa kertomalla työnsä tuloksista ja niistä tunneista, joita yrityksen rakentamistyöhön käyttää.

Liimasin kotitehtävät työpisteeni seinälle niin, että näen ne joka päivä. Olen onnistunut noudattamaan niitä yllättävän hyvin. Konkretia ja pienet muutokset toimivat! Työtä ja totuttelua se vaatii, kuten kaikki oppiminen. Erityisen onnellinen olen huolettomista illoista. Siitä tunteesta, että päivän työt on tehty.

Anna Marika Tamminen on helsinkiläinen taiteilija, opettaja ja yrittäjä, jonka elämää rytmittävät teatteri, meditaatio, jooga sekä kehon ja mielen hyvinvointi.
Anna Marika pitää blogia osoitteessa tantraelamaa.blogspot.com
Kurssit, keikat ja muut työkuviot asuvat kotisivuilla annamarika.fi

* * *

Tuntuiko Annan kuvailema ristiriita tutulta? Heräsikö oivalluksia? Tai huomasitko, että tarvitsisit itsekin apua terveen itsekkyyden löytämisessä? Kerro kommenteissa! Jos haluat itsellesikin itsekkyysvalmennusta, voit laittaa minulle suoraan sähköpostia sari at lupaollamina.fi tai yhteydenottosivun kautta.

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3