Viisi asiaa, jotka helpottaa meidän perheen arkea

Ruuhkavuosien keskellä kaikki mahdolliset arkea helpottavat asiat on kullanarvoisia. Ohessa muutama juttu, jotka helpottaa mun omaa arkea.

Rutiinit.

Niistä mä olen jo kirjoittanutkin. Mitä useampi asia toimii autopilotilla, niin sitä enemmän energiaa säästyy. Lapsilla on rutiinit aamua ja iltaa varten (ja meidän aikuisten tehtävä on auttaa heitä niiden seuraamisessa), mulla on rutiini aamuun, iltaan, vaikeiden työjuttujen tekemiseen ja muutamaan muuhun asiaan.

Useimmilla meillä on joku rutiini olemassa sellaisiin hommiin, jotka toistuvat päivästä toiseen. Jos se rutiini on tiedostamaton, niin aamurutiiniin saattaa kuulua esim 20 minuuttia sosiaalisen median selaamista, turhautunutta pyörimistä ympäri kämppää kun ei tiedä mitä laittaisi päälle, kellon vilkuilua ja hermostunutta ”ettekö te vieläkään” -hokemista. (Puhun mm. omasta henkkoht kokemuksesta. 😉 )

Mitä tietoisemmin rutiinin rakentaa, sitä enemmän se tukee arjen helppoutta. Siitä olemassaolevasta rutiinista voi poimia ne asiat, jotka toimivat (”herään, pesen hampaat, laitan vaatteet päälle, vien lapset”) ja miettiä, millä tavalla sitä rutiinia voisi muokata tai täydentää.

Esimerkiksi: 1) Herätys ja hampaiden pesu, 2) juo lasi vettä ja ota vitamiinit, 3) laita eilisiltana valitut vaatteet päälle (eli iltarutiiniin voisi laittaa kohdan ’valitse huomisen vaatteet’), 4) sulje silmät ja hengitä minuutin verran syvään sisään ja ulos jne.

Olemassaolevaa rutiinia on nimittäin valtavan paljon helpompi viilata kuin yrittää opetella kokonaan uutta rutiinia. Joka tapauksessa rutiinin opettelu on hidasta puuhaa, myös silloin kun rutiini on kirjoitettu johonkin muistiin (koska silloin sitä pitää opetella katsomaan joka välissä), mutta pitkällä tähtäimellä hyvä rutiini säästää aikaa ja hermoja.

Ennakointi

Joojoo, ennakointi on valtavan tärkeää, olisi tosi kiva jos vaikka etukäteen tietäisi kaiken mahdollisen, ei tässä arjen seassa ehdi mitään ennakoida. Mulla ennakoiminen menee vaiheittain, ja tuo edeltävä lause kertoo yleensä sellaisesta vaiheesta, jolloin en ole minkäänlaista ennakointia saanut mukaan arkeen.

Ennakointia voi olla esimerkiksi se, että valitsee päivän vaatteet edellisenä iltana (tai jopa iltapäivällä, kun vaihtaa työmoodista kotimoodiin). Tai se, että miettii etukäteen viikon ruokalistan, tai tekee viikonloppuna muutaman ison satsin ruokaa, joista sitten syödään viikon mittaan. Tai ylipäänsä tietää viikonloppuna, missä kukakin perheenjäsen viikon mittaan milloinkin on.

Me ollaan pidetty puolison kanssa nyt vuoden alusta lähtien viikonloppuisin aina pieni kalenteripalaveri, yleensä siinä vaiheessa kun olen saanut Bullet Journaliini ( joka voisi olla oma kohtansa koska se auttaa sekä rutiineissa että ennakoinnissa että monessa muussa ❤️ ) viikkoaukeaman tehtyä. Katsotaan seuraavan viikon kalenterimerkinnät läpi, sovitaan kumpi minäkin päivänä vie ja hakee lapset hoidosta, tsekataan iltamenojen suhteen mahdolliset päällekkäisyydet, katsotaan mahdollisesti seuraavan viikon ruokalistaa, sovitaan että minä päivänä tehdään jotain kivaa perheen kanssa (mulla on Bullet Journalissa ”Fun with Family” -lista josta katsotaan inspiraatiota) ja niin edespäin.

Siinä pohdinnassa menee ehkä puoli tuntia, koska meillä on yhteinen Google-kalenteri käytössä, joten jonkin verran ennakointia tapaamisten jne suhteen tulee jo asioita sopiessa. Jos mietitään ruokalistat ja kaupassakäynnit samalla, niin ehkä tunti. Viikon varrelta se säästää useamman tunnin, kun ei tarvitse kaiken härdellin keskellä päättää, kuka nyt hakikaan lapset ja mitähän me tänään syötäisiin.

Tokikaan kaikkea ei voi ennakoida, ja sitten muokataan suunnitelmia jos jotain sellaista tapahtuu. Mutta on ihanaa, kun on joku pohjasuunnitelma, jonka mukaan voidaan mennä, jos mitään yllättävää ei tule. Erityisesti silloin, kun aikaa ja/tai rahaa on vähän, ennakoiminen on valtavan hyödyllistä – jos tiedän jo tiistaina, että torstaina tarttee keksiä ruokaa jääkaapin ja kuivakaapin antimista, niin ehdin miettiä ja etsiä reseptejä ja mahdollisesti preppailla esimerkiksi keskiviikkona. Ja niin edespäin.

Yksinkertaistaminen


Tässä on aika kattava läpileikkaus mun lempparivaatteista. Muutama lempivaate on pesussa, joten ne ei päässeet kuvaan, mutta suunnilleen noista mä valitsen yleensä itselleni päällepantavaa. Mustaa, valkoista, harmaata ja yhdet farkut. Mulla on yksittäisiä värillisiäkin vaatteita, mutta aika harvoin ne päätyy päälle, tai ainakin niillä on joku ton kuvan vaate kaverina. Tämä on ollut tietoinen valinta, ja karsimisprosessi (ja sopivanväristen vaatteiden hankkiminen) on kestänyt aika pitkään, koska sen prosessin aikana ei ole ollut sellaista ”pistänpä useampia satoja euroja vaatekaapin uusimiseen” -budjettia.

Olen yksinkertaistanut sitä, miten ostan vaatteita (värin lisäksi nirsoilen niin, että jos vaate ei sovi ainakin kolmen olemassaolevan vaatekappaleen kaveriksi, niin no can do – ennakointia tavallaan sekin), ja se on puolestaan yksinkertaistanut sekä pukeutumista että pyykkirumbaa.

Lasten vaatteista karsittiin joulun välipäivinä pois kaikki sellaiset, joita lapset ei halunneet pitää. Kuopuksen kanssa aamuisin kitkaa aiheutti se, että hän ei ikinä löytänyt kivoja sukkia tai sukkiksia, joten kun laatikossa on vain mieleisiä, niin valinta on helpompi. (Lisäksi kun hän valitsee ne nykyään edellisenä iltana, niin sekin helpottaa aamuja. Ennakointi ja rutiini. ❤️ )

Mulla on Bullet Journalissa kirjoitettu lista erilaisista ruokalajeista, joita koko perhe syö. Niitä ei ole viittäkymmentä, mutta ehkä pari tusinaa kuitenkin. Jos tulee inspiraatio keksiä jotain listan ulkopuolelta, niin se on täysin mahdollista – ja jos joku viikko syödään joka toinen ilta bataattikeittoa ja joka toinen ilta härkisbolognesea ja spagettia/riisiä/kvinoaa niin ainakin on joka illaksi jotain ruokaa.

Bullet journaliakin voisi hifistellä. Itse käytän lyijykynää, paitsi jos inspiroi.

Asioiden kirjoittaminen muistiin

Kun pystyn delegoimaan asioita muistikirjan tai älypuhelimen kautta Tulevaisuuden Minälle, niin on helpompaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Kalenterin käyttö on taito, itselle sopivan todo-listan formaatti voi olla etsimisen ja löytämisen takana, päivän fiilisten reflektointikin on tapa joka täytyy opetella.

Ja vaikka kaikki tämä vie sinänsä aikaa ja energiaa, niin on ihan sanoinkuvaamattoman ihanaa, kun tietää, että voin vain dumpata tämän aivoissa kiertävän jutun paperille/sovellukseen ja sitten se on siellä tallessa, eikä minun nyt tarvitse ajatella sitä.

Olen itse ollut muistikirjojen suurkuluttaja siitä asti kun aloitin päiväkirjan alakouluikäisenä. Vähän päälle parikymppisenä rupesin käyttämään muistikirjaa paitsi päiväkirjana myös kaiken mahdollisen muun kirjaamiseen, ja tuo Bullet Journal on kuin kotiinsa olisi tullut, kun samoissa kansissa on kaikki mahdolliset muistilaput, listat, päivän ja viikon menot, rahankäyttö ja kiitollisuuden aiheet.

Jotkut hommat on nopeammin tehty kuin kirjattu muistiin, ja niiden kohdalla kirjaaminen ei välttämättä ole kauhean hyödyllistä. Useimmat hommat on kuitenkin sellaisia, että fokuksen vaihtamisen tehtävästä toiseen ei kannata, tai ei ole mahdollista ruveta tekemään asialle X jotain kun asia Y on kesken tai olen väärässä paikassa. Silloin on ihan mahtavaa, jos on joku paikka, johon a) pystyn pistämään sen ajatuksen muistiin, ja b) voin palata luotettavasti kun on sen aika.

Meidän muksuilla on synttärit tässä keväällä kuuden viikon välein. Ennakoin, ja rupesin miettimään kuopuksen synttäreitä jo useamman viikon etukäteen (tekemällä Bullet Journaliin aukeaman kuopuksen synttäreille). Siinä kysellessä ja keskustellessa esikoinen ilmoitti, että hän haluaa sitten synttäreilleen tällaiset ja tällaiset asiat. No, tein samalla sitten esikoisen synttäreistä aukeaman samoilla kysymyksillä, vaikka niiden suunnittelu on oikeasti vielä aika teoreettista.

Nyt lapset ovat muutaman viikon ajan tulleet harva se päivä kertomaan, että ”äiti sitten niistä mun synttäreistä, voitko kirjoittaa sinne että haluaisin X, ja toivoisin lahjaksi Y, ja voidaanko sitten tarjota Z?”. Ja minähän kirjoitan muistiin sinne samaan jemmaan. Nyt on se viikko kun kuopuksen kutsut täytyy viedä päiväkotiin, ja tiedän minä päivänä ja mihin kellonaikaan kutsutaan lapsivieraat ja milloin sukulaiset. Koska juteltiin puolison kanssa siitä sellaisella hetkellä, kun ajeltiin paikasta A paikkaan B ja molemmilla oli aikaa käydä se keskustelu, ja kirjoitin päätökset muistiin. Tällä viikolla ei tarvinnut päättää kuin kutsuttavat vieraat ja kutsukortin kansikuva.

Inspiraatio ja armollisuus

Arkea helpottaa myös hyvin konkreettisesti se, että olen opetellut tuomaan sekä inspiraatiota että armollisuutta arkeen.

Inspiraatiota tulee esimerkiksi siitä, että asetan itselleni selkeät tavoitteet viikon varrelle, ja sitten keskitän tsemppaamiseni niihin. (Tämän päivän tavoitteena oli blogitekstin kirjoittaminen, muun muassa.) Ennakoin, että mitkä jutut voisivat viedä minua paremmin kohti tavoitteitani, tai mitkä asiat olisi ihana olla viikon päätteeksi tehtynä.

Ja samaan aikaan muistan, että inspiraatiosta ja tavoittelusta ja eteenpäin pyrkimisestä olen ihminen, lihaa ja verta ja hormoneita ja tarpeita. Kaikkea ei voi ennakoida, ja välillä kaikesta ennakoimisesta huolimatta joku asia lipeää ja tulee säätöä. Niissä hetkissä arkea helpottaa huomattavasti se, että en sen säädön lisäksi rupea moittimaan ja soimaamaan itseäni, kun olisihan tämäkin nyt pitänyt. Tai jos asetin tavoitteeni sellaisiksi, että tällä viikolla en päässytkään niihin, niin okei, tein parhaani, syvä hengitys, olen tärkeä ja arvokas silloinkin kun en kykene kaikkeen mihin haluaisin.

Ilman inspiraatiota todennäköisesti arki olisi hankalampaa, koska tavoitteellisen tekemisen sijaan reagoisin vastaan tuleviin asioihin, en huolehtisi kaikista tarpeistani, en tulisi nähneeksi vaivaa itselleni tärkeiden asioiden ja ihmissuhteiden eteen, ja niin edespäin. Ilman armollisuutta arki olisi todennäköisesti aikamoista helvettiä, koska vetäisin itseni nopeasti piippuun ja sitten soimaisin itseäni siitä, että kehtaatkin tarvita asioita, kyllä on ihmisiä jotka pärjäävät neljän tunnin yöunilla ja kahdella proteiinipatukalla viikon.

Rutiinit, ennakointi, yksinkertaistaminen, asioiden kirjoittaminen muistiin, inspiraatio ja armollisuus. Meidän arki on helpompaa näiden asioiden ansiosta. Ehkä niistä saattaisi löytyä jotain kokeilemisen arvoista sinunkin arkeesi? <3

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3