Sekä että

Se oivallus lähti ehkä lepäämisestä.

Siitä, että mä ajattelin, miten oon saanut levättyä tässä leikkauksesta toipuessa, kun on ollut olosuhteiden pakosta aika paljon paikallaan ja vaakatasossa. Ja siitä, millainen huutokuoro tota ajatusta mun pään sisällä seurasi.

”Ei! Ei noin saa ajatella! Ethän sä saa olla tyytyväinen tähän tilanteeseen, kun tää on kauheaa! Eikä saa sanoa, että tarviit lepoa lapsiperhearjessa, kun ite oot tilanteesi pedannut, ja sulla on sitäpaitsi vielä niin hyvä tukiverkko ja niin paljon lastenhoitoapua normaalistikin että miten sä kehtaat olla tästä tilanteesta hyvilläsi!”

Hmmmm. Tästä vois saada vaikka kuinka monta tekstiä aikaan, mutta tässä viime päivinä on  tiivistynyt mieleen kaksi asiaa:

1. Häpeä
2. Sekä että.

Että miten paljon sitä itsessään kaikkea häpeää. Ton huutokuoron voi nimittäin tiivistää aika hyvin Brene Brownin ajatukseen siitä, miten häpeä pyörii kahden teeman ympärillä:
– Et ole tarpeeksi…
– Kuka oikein luulet olevasi?

Kun huutokuoron mielestä mä en oo tarpeeksi väsynyt tai tarpeeksi yksin, jotta ansaitsisin lepoa. Ja toisaalta kuka mä kuvittelen olevani, kun iloitsen tällaisesta asiasta josta kuuluis olla ihan hajalla.

Ja tää viimeinen ajatus johtaa siihen toiseen oivallukseen.

Että miten usein sen unohtaa, että asiat on yleensä sekä että.

Ja sekä että on ihan ok.

Murtunut kyynärpää on sekä kurja juttu että ihan hyvä juttu (jos ajatellaan, että ylipäänsä on olemassa ”kurjia” ja ”hyviä” asioita). Tai tarkempi ilmaus olisi ehkä se, että se nostaa pintaan sekä kurjia että mukavia tuntemuksia.

Kurjalta tuntuu se, että juuri mitään ei voi tehdä, kipulääkkeitä pitää napsia neljän tunnin välein, pintaan nousee kaikenlaista voimattomuuteen liittyvää kuraa mielen sopukoista ja niin edelleen.

Ihan mukavalta tuntuu muun muassa, että saa levätä, ehtii meditoida ja työstää sitä kaikkea mielen sopukoista nousevaa kuraa, ja tapaa ystäviä, kun he tulevat arjen avuksi.

Ja kaikilla näillä tunteilla on lupa olla olemassa samaan aikaan.

Kurjia tunteita herättävien asioiden olemassaolo ei yhtään vähennä niitä hyviä tunteita, päinvastoin. Jos yritän sulkea kurjat tunteet pois mielestä, myös ne iloiset tunteet tylsyvät. Ja jos yritän kieltää ja hävetä ne hyvät tunteet piiloon, en oikeasti saa käsiteltyä niitä kurjiakaan tunteita, vaan jään vellomaan niissä.

Epävarmuus voi olla kypsyyden merkki

Joskus tuntuu siltä, että on jotenkin periaatteettomuuden tai häilyvyyden merkki, jos myöntää että myös asioilla, faktoilla, ilmiöillä voi olla samaan aikaan monta puolta. Siis muutenkin kuin argumenttinsa tueksi – ”toki on niin, että X, mutta kuitenkin Y”.

Että olis jotenkin älykkäämpää olla vahvasti jotain mieltä ja keksiä kaikelle vasta-argumentti. Tai jos jokin asia on omasta mielestä hyvä ja oikea, niin kaikki siihen liittyvä vastakkainen mielipide tai fakta tai epävarmuuskin ohitetaan epäolennaisuutena tai yksittäistapauksena. Koska onhan se nyt itsestäänselvää, että.

Mitä enemmän mä asiaa pohdin, niin sitä enemmän musta tuntuu että sellainen epävarmuuteen ja epätietoisuuteen suostuminen vaatii ihmiseltä astetta suurempaa sisäistä vahvuutta ja kypsyyttä. Niin ettei kaiken tartte olla joko tai. Että hyvissäkin asioissa voi olla ongelmia ja huonoissa asioissa mahdollisuuksia.

Mä kuuntelin tänään yhtä haastattelua, jossa eräältä tosi kokeneelta tutkijalta kysyttiin, että mites tämä asia, onko näin. Hän vastasi suunnilleen, että meillä ei ole vielä alkuunkaan tarpeeksi tietoa, jotta asiasta voitaisiin sanoa mitään mihinkään suuntaan. Se jäi mieleen, koska sellainen on nykyään niin poikkeuksellista.

Sekä-että -ajattelun harjoittaminen on ihan todella vaikeaa ja haastavaa ja työlästä, koska ihminen on lajina oppinut selviytymään nimenomaan äärimmäisen nopeiden johtopäätösten ansiosta. Jos pensaassa liikahtaa, on turvallisempaa päättää juosta karkuun kuin jäädä miettimään, mitä mahdollisuuksia sapelihammastiikerin kohtaamisesta voisi aueta.

Ja toki nykyäänkin intuitio voi olla ihmiselle tärkeä voimavara, niin kauan kuin tunnistaa toimivansa tilanteessa vain intuition pohjalta.

Ongelmaksi se muodostuu silloin, jos ihminen tekee päätöksen tunteella, suostuu näkemään vain sen osan maailmasta, joka tukee tätä päätöstä, ja väittää kivenkovaan tehneensä päätöksensä faktojen perusteella.

Faktoja nimittäin maailmassa riittää, ja sopivilla faktoilla saa perusteltua aika monesta asiasta kaikki mahdolliset puolet. Eikä nykymaailmassa useinkaan tartte olla asiasta heti niin varma, etteikö ehtisi myöntää myös toisen näkökulman olemassaoloa.

Treeniä se vaatii, ja mun mielestä se treeni on ehdottomasti vaivan arvoista. Ja samaan aikaan se on työlästä ja välillä nöyryyttävää. Sekä että.

Kommenteista:
Saa mielellään kommentoida! Missä asioissa sun on vaikea ajatella sekä-että -hengessä? Mitkä asiat herättää sekä-että -tunteita? Mitä muita ajatuksia herää? Kommentoidaan sekä omaa että toisten näkökulmaa kunnioittaen.

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Comments

  1. Susanna says

    Mä sairastin influenssan tammikuussa. Sitä vois ajatella, että kauhea sairaus jne., mutta mä muistan siitä parhaiten sen, että sain levätä pari päivää. Olin ekaks pärjännyt 3 lapsen kanssa kotona yli 38 asteen kuumeessa, mutta sit kuume nousi niin kovaksi, etten päässyt sängystä. Miehen piti jäädä kotiin ja sit isommat vietiin anopin luokse pariksi yöksi ja mun vanhemmat hoitivat pienintä yhden päivän. Ennen sairautta olin ihan hajalla, kun en ollut saanut nukuttua 4 kuukauteen ja mietin, sekoanko kokonaan. No, saatuani nukkua kaksi päivää, pahin oli ohi ja se teki todella hyvää omalle mielenterveydelleni.
    Näin ei siis ehkä sais sanoa ( 😉 ), mutta onneks sairastuin influenssaan!

    • says

      Kiitos kommentista, tuttuja ajatuksia.

      Tuosta saako näin edes sanoa -ajatuksesta: mä mietin pitkään, onko mulla lupa ajatella saati kirjoittaa blogiin, että teki hyvää levätä. Kun on joskus siitä haaveillut, että jos vaikka jalka menis poikki niin sais vaan olla, niin kuuluisko tässä kohtaa huomata että ei, luulin että olis ollut kivaa mutta kauheaa on. Ja että rohkaisenko mä nyt tässä kaikkia pienten lasten äitejä katkomaan porukalla luitaan.

      Kun oikeasti mä haluaisin rohkaista siihen, että apua sais pyytää (ja jaksavammat muistais auttaa) jo ennen kuin on kriisi. Ettei tarttis olla vereslihalla ja viittä vaille psykoosissa ennen kuin voi sanoa ääneen, että nyt kuulkaa mä tarvitsen lepoa ja apua oikeasti. Että niitä omia rajoja oppis kuuntelemaan ja kunnioittamaaan, vaikka oliskin vastuuta ja pienet lapset – ja ehkä erityisesti silloin.

      Ihanaa että sait levättyä ja sairastettua rauhassa.

  2. says

    Olin nuorena (aika monet kai ovat) hyvin ehdoton kaikessa. Asiat olivat joko tai ja sillä selvä. Pidin myös ihan oikeasti mielikuvasta itsestäni joko-tai -ihmisenä. Hieman kasvettuani ja asiaankuuluvasti sekä -kuulumattomasti elämän lasiseiniin törmäiltyäni olen löytänyt itsestäni hyvin toisenlaisen ihmisen. Minulla voi olla asioista oma mielipide, mutta en ole sen suhteen fanaattinen ja olen halukas kuulemaan mihin muiden erilaiset ajatukset perustuvat.

    Mielestäni nykyinen poliittinen ilmapiiri on muuttumassa sellaiseksi, että pitäisi olla selkeästi joko-tai. (Minusta tuntuu, että tällainen vaihe toistuu maailmanhistoriassa tasaiseen tahtiin.) Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan – tai vähintäänkin maailmasta ymmärtämätön haihattelija, jota eivät oikeat asiat kiinnosta. Siten onkin outoa seistä siellä välimaastossa huutelemassa, että on minullakin mielipide tästä asiasta, mutta teillä molemmilla on ihan hyviä ajatuksia.

    Nämä sitten nivoutuvat yhteen siinä mitä sanoit kypsyydestä ja epävarmuuden sietämisestä. Koen itse kypsyneeni kohta tällaista sekä-että -ajatusmallia, yhteiskunnan ympärilläni regressoituessa enemmän joko-tai -tilaan. Joissain asioissa sitä voi kokea tarpeelliseksi määritellä itsensä tiettyyn ryhmään, mutta pidemmän päälle on puuduttavaa jos kaikki ruokavaliosta kulkuvälineeseen edustaa jonkinlaista mielipidettä.

    • says

      Mä mietin tota joko-tai -jyrkkyysajattelun toistumista. Tai sitä, että onko kyse regressoitumisesta vai edistymisestä – kun itse oon taipuvainen ajattelemaan, että ihmislaji sitten kuitenkin kehittyy koko ajan kypsempään suuntaan. Että voisko olla niin, että ilmapiiri polarisoituu monissa asioissa juuri siksi, että vastakkaisia näkemyksiä sallitaan enemmän julkisessa keskustelussa.

      Siinä missä muutama vuosikymmen sitten oli itsestäänselvää, että X, ja sitä näkemystä ei tarvinnut puolustaa, niin nykyään ollaan kovaan ääneen joko sitä mieltä että miten niin X tai että totta kai X. Ja se toisaalta-ja-toisaalta -näkemys ei kerää juuri koskaan tarpeeksi ääntä, että se pääsisi kuuluviin, koska siihen kovaäänisyyteen tarvitsisi juuri sitä yhden vahvan mielipiteen tunteen paloa. Siinä mielessä esimerkiksi some on antanut loistavalla tavalla myös maltillisemmille tyypeille väylän ilmaista mielipiteitään, mutta edelleen se vaatii sen verran vaivannäköä että kirjoittaa jotain tai jakaa linkin tai lähettää sähköpostia. Oli kyse sitten politiikasta tai ruokailusta tai kulkuvälineistä.

      Ja tosta oon kyllä samaa mieltä, että on kuluttavaa olla kävelevä manifesti, vaikka ne valinnat olisikin tehty tietoisesti. Erityisesti vanhemmuuden valintojen suhteen tekisi mieli välillä ripustaa kaulaan kyltti, jossa sanotaan vaikka että ”Minä teen näin, tee sinä miten tykkäät” – että monet erilaiset valinnat voivat olla summa summarum eri perheille ihan hyviä. Ja on ilahduttavaa kohdata ihmisiä niin, että niistä erilaisista valinnoista voi keskustella avoimesti ilman, että lopulta tarvii päättää, kumman valinta on parempi.