Sadonkorjuun aikaan

Sadonkorjuun hedelmiä

Kevät on mun henkilökohtaisessa ajan maastossa kriisiaikaa. Sitävastoin syksy on kaiken uuden ja tuoreen ja hehkuvan ja alkavan aikaa. Erityisesti syyskuu.

Syyskuussa on ehtinyt jo vähän päästä jyvälle kaikesta siitä, mitä loppuvuoden aikana tekee, mutta ei ole vielä päässyt siihen vaiheeseen että asiat kaatuu päälle (kun on haalinut niin paljon kaikkea kiinnostavaa tekemistä). Yliopistoaikoina syyskuu oli fuksiaisten, alkavien kurssien, järjestösuunnittelun ja kaiken muun ihanan aikaa. Lisäksi mun synttärit on syyskuussa. Mä pidän syksystä.

Toinen syy, miksi mä pidän syksystä, on se, että syksy on sadonkorjuun aikaa. Osin ihan konkreettisesti, kun kaupassa on kotimaisia kasviksia enemmän kuin mitä ruokalistalle saa mahdutettua ja pakastimet natisee liitoksistaan kun kaikki kesän herkut on pistetty talvea varten talteen. Mutta enemmän mulle, kaupungin kasvatille, se sadonkorjuu on henkisellä puolella.

Aikanaan kun ohjasin rippikouluja, niin elo-syyskuun taitteessa oli konfirmaatioiden aika. Kesän leirillä tutuiksi tulleet kasvot oli arjen myötä vähän eri näköisiä, oleminen piirun verran varautuneempaa kuin leirin tuoksinassa, ja toiminta ohjatumpaa kuin kesällä. Ilmassa leijui sellainen pieni haikeus siitä, että nyt ollaan viimeistä kertaa tällä porukalla kasassa, näin konfirmaatioharjoituksen ja itse juhlan yhteydessä. Tämän jälkeen tämä oli sitten tässä.

Ja silloin tuli jotenkin se sadonkorjuun hetki. Että ketkä näistä ihmisistä on nyt sellaisia, jotka mä haluan pysyvämmin omaan elämääni? Mikä tästä kokemuksesta on sellaista, jonka haluan säilyttää? Mikä tästä kaikesta jää sydämeen asumaan?

Pienten lasten kanssa elämä on tietysti erilaista kuin rippileirikesien aikaan. Arki toistuu samanlaisena, lapset oppivat pieniä asioita kuin näkymättömissä, kunnes eräänä päivänä tajuaa että oho, noin ne ovat taas kasvaneet. Päivärutiinit on välillä myllerryksessä, varsinkin jos kesällä reissaa ja retkeilee ja tekee jotain muutakin kuin käy leikkipuistossa ja omalla pihalla. Ja yhtäkkiä huomaa, että kesän alussa rytmi oli tällainen ja nyt se onkin ihan erilainen.

Sadonkorjuun aikaa voi toki tietoisesti harrastaa ympäri vuodenkin. Ei tarvitse odottaa syksyä.

Sadonkorjuun hetki

Mulle itselleni ”sadonkorjuun hetki” -ilmaus tuli tutuksi draamaopintojen yhteydessä. Yksi meidän ääniopettajista käytti sitä kuvaamaan sitä hiljaisuuden hetkeä, joka seuraa ääniharjoitusta. Kun ääniaaltojen resonanssi liikkuu vielä kehossa, vaikka ääni itsessään on jo tauonnut.

Sadonkorjuun hetki on se hiljainen hetki kaiken touhuamisen jälkeen, kun kuulostellaan, että miten tämä kaikki minuun itseeni vaikutti. Myös Shiva Nataa harjoittaessa sadonkorjuun hetki, vaikka pienikin meditaatio, on tärkeä osa harjoitusta.

Säännöllisten sadonkorjuuhetkien tärkeys on yksi niistä asioista, jotka on mulle itselleni tän kuluneen kesän satoa. Mä itse voin niin paljon paremmin, jos mä ehdin edes kerran päivässä meditoida tai muuten istua hiljaa paikallani. Ideaalitilanteessa niin, ettei kukaan kiipeä mun päälle, vaikka lapsiperheessä siitäkin tulee joskus tingittyä. Pari minuuttia riittää siihen, että mä en ole täysin känkkäränkkä. Vartti palauttaa, puoli tuntia hoitaa. Sitä pidemmät paikallaan istumiset on tämänhetkisessä elämäntilanteessa luksusta.

(Meditaatiosta lisää löytyy muun muassa blogista Saat mennä. Suosittelen lämpimästi.)

Mitä tapahtuu sadonkorjuun hedelmille?

Sadonkorjuu on onnistunut vain silloin, kun siitä jää jotain konkreettista käteen. Kypsät porkkanat pitää nostaa, tai muuten ne pahentuvat multiinsa. Tärkeältä ihmiseltä pitää pyytää yhteystiedot, tai muuten yhteys katoaa. Ja omaan hyvinvointiin liittyvät oivallukset, meditaation kautta tulleet tai muuten, pitää toteuttaa. Ne täytyy jalostaa teoiksi, tavoiksi ja rutiineiksi, jotta ne oikeasti edistävät sitä hyvinvointia.

Silloin, kun on oikein paljon oivaltanut itsestään, niin se toteuttaminen saattaa onnistua ihan tuosta vain omalla painollaan. Ne merkitykset, joita antaa omille ja toisten teoille, muuttuvat niin perusteellisesti että uudenlainen toiminta on vaivatonta. On ihan itsestäänselvää, että tietyssä tilanteessa meditoi, tai syö välipalan, tai juo lasin vettä, tai kysyykin että ”mitä tuolla tarkoitit?”, koska entisenlainen toiminta tuntuu nykytiedon valossa aivan järjettömältä.

Usein sitä oivallusta pitää kuitenkin ylläpitää jollain lailla. On vaikea muistaa, että joogasta tulee hyvä olo, jos joogaa kerran kahdessa kuukaudessa. Jos sensijaan ottaa sen sadonkorjuun hedelmän päivittäiseen rutiiniinsa – kymmenen minuutin meditaatio, viiden minuutin jooga, tai vaikka kuppi teetä kahvin sijaan iltapäivällä – niin se hyvä fiilis muistuu mieleen useammin. Aloittaa pienestä ja helposta, lisää myöhemmin kun sen tekemisen hyödyt ovat lihasmuistissa voimakkaammat kuin muuttumisen vaiva.

Silloin ne sadonkorjuun hedelmät virkistävät vielä marraskuussakin.

Kommenteista:
Saa mielellään kommentoida! Millaisia sadonkorjuun hedelmiä tämä kesä on tuonut tullessaan – oivalluksia omasta itsestä, omasta perheestä, rutiineista, hyvinvoinnista, kommunikaatiosta tai jostain ihan muusta? Mitä sellaista tiedät nyt, mikä ei ollut kesän alussa sinulle näin selkeää? Onko sadonkorjuu, pysähtyminen ja hiljentyminen sinulle helppoa, vaikeaa tai jotain ihan muuta?

P.S. Tunteet ja tahdonvoima -iltapäivässä 21.9. tehdään juuri tätä: etsitään sadonkorjuun hedelmiä omaan arkeen ja sen sujuvuuteen liittyen. Lisäksi pohditaan, miten niitä sadonkorjuun hedelmiä voisi kerätä talteen ja jalostaa teoiksi ja rutiineiksi. Ota ystävä seuraksi ja tule mukaan!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3