Rönsyt pois

Mulla on muutamat viime viikot ollut vahvasti päällä sellainen rönsyt pois -vaihe, pään sisällä sekä tavaroiden suhteen. Huomasin sen konkreettisimmin niinkin syvällisen asian kuin kantoliinojen suhteen.

Asiaan vihkiytymättömille: kantoliina on pitkä (yleensä noin 2-5m) pätkä kangasta, joka kieputetaan aikuisen ja lapsen ympärille niin, että lasta voi kantaa kädet vapaina. (Lisätietoa ja kuvia Kantoliinayhdistyksen sivuilta.) Kantoliinaa voi ajatella joko lapsenhoitotarvikkeena tai kantajan asusteena, ja jälkimmäisessä tapauksessa monet suhtautuvat liinoihin kuin kenkiin tai laukkuihin: yhdelläkin pärjäisi, mutta on mukava valita eri vermeet kesähelteellä kuin syyssateella, mustikkametsään eri asuste kuin hääjuhliin. Vastasyntyneen kantamiseen valitaan usein eri liina kuin 15-kiloisen kolmivuotiaan väsähtämisen varalta kävelyreissulle. Lisäksi on keräilijöitä, jotka hankkivat ja vaihtavat liinoja tai metsästävät harvinaisuuksia samaan tapaan kuin vaikka postimerkkeilijät tai Muumi-mukien keräilijät.

Mä itse pidän liinoja enemmän asusteina kuin keräilykohteina. Meillä molemmat vanhemmat kantavat molempia lapsia, joten kantovälineitä on kertynyt jonkin verran, tosin jotkut välineet päätyivät enemmän tai vähemmän kaapin perukoille, kun on tullut hankittua uusia ja parempia. Ei niitä tullut silti pitkään aikaan laitettua myyntiin (kantoliinoja myydään ja ostetaan käytettyinä aika paljon enemmän kuin uutena), kun kyllähän näitä vielä jossain vaiheessa tarvii ja ihan hyvä tämä on vielä ja tästäkin maksoin niin paljon että harmittaa myydä halvemmalla kun ei ole muotiliina. Sitten huomasin sanovani jollekulle toiselle liinaharrastajalle, että niin, mun unelmapino olisi sellainen ja tällainen ja tollainen. Kotiin tultuani mietin, että juu, puolet mun pinosta menisi sellaisenaan unelmapinoon, mutta loput eivät ole oikeastaan sinne päinkään.

Että jos mun unelmapino olisi X, ja nuo toiset on käytännössä jotain ihan muuta, niin miksi mä niitä siellä kaapin pohjalla haudon tai käytän vähän vastahankaisesti? Vaikka myisin nuo kaikki ei-niin-kivat pois niin vielä jäisi tarpeeksi kantovälineitä niin että saadaan puolison kanssa molemmat kannettua samaan aikaan.

Siinä vaiheessa pistin ne ei-niin-kivat liinat myyntiin miettimättä, että kuinka paljon olin niistä itse maksanut. Kun muutama liina meni kaupaksi, ostin niillä rahoilla pari liinaa, jotka täyttivät kaikki mun unelmapinon kriteerit. Jos kerran tiedän, mitä haluan, niin turha mun on ostaa enää pinoonkaan rönsyliinoja, jotka on melkein mutta ei ihan. Semminkin kun mulla on rajallinen määrä rahaa, jonka voin hyvällä omallatunnolla käyttää liinoihin, ja sellaiset ei-niin-kivat liinat on tietyllä tavalla resurssien tuhlaamista.

Toki tärkeää on tietää, mitä haluaa. Toinen rönsyt pois -hetki oli nimittäin tossa parvekkeella, kun nypin meidän parvekelaatikon herneistä kuivia alalehtiä pois. Meillä on parvekkeella kasvamassa herneitä, mansikoita ja tomaatteja, joista kaikista on tulossa satoa. Muistelin siinä nyppiessäni, että niin, pari kesää sitten oli orvokki, josta piti nyppiä kukkineet kuivat kukat pois, niin se jaksoi tehdä lisää kukkia eikä ruvennut kasvattamaan siemenkotia. Orvokin kasvattamisessa se kukkineiden kukkien nyppiminen on ihan järkevää, koska orvokkeja pidetään nimenomaan kukkien takia. Noi meidän parvekkeen satokasvit on kuitenkin sellaisia, että nimenomaan niistä kukkineista kukista tulee lopulta herneitä, mansikoita tai tomaatteja. Niiden pois nyppiminen olisi ihan älytöntä, jos tavoitteena on saada satoa eikä vain nauttia kauniista kukista – ja se vasta onkin resurssien tuhlaamista, jos karsii sellaista mikä ihan kohta kantaisi hedelmää.

Mä olen myös lukenut sivukaupalla sellaista toteuta-unelmasi-löydä-tarkoituksesi -kirjallisuutta, niinkuin vaikka Barbara Sherin Wishcraft, Steven Pressfieldin The War of Art ja Turning Pro, Chris Guillebeaun The $100 Startup ja The Art of Non-Conformity, Steve Pavlinan Personal Development for Smart People, Kevin W. McCarthyn The On-Purpose Person ja varmaan kymmeniä blogikirjoituksia samaan teemaan liittyen. Joko tää liittyy yliopistosta valmistumiseen, kolmenkympin kriisiin tai siihen että mulla on kaksi lasta mutta ei sanottavammin minkäänlaista uraa, vaikka työkokemusta on kertynyt kymmenvuotiaasta alkaen. Jonkinlainen murrosvaihe tuntuu olevan käsillä, ja nyt kun päivittäinen elämä ei ihan kamalasti haasta mua älyllisesti (paitsi toki silloin kun pitää navigoida kaksivuotiaan tunne-elämän ja mielenliikkeiden ristiaallokossa ja keksiä, mitä vauva milloinkin huutaa) niin mun aivot on huomanneet, että niillä on aikaa askarrella tällaisten suht isojen käsiterykelmien kanssa.

Jokaisesta kirjasta tuntuu nousevan sama teema: keskity siihen, mitä tykkäät ja osaat tehdä, panosta energiaa siihen, tee työtä sen eteen, priorisoi ja jätä rönsyt pois. Yleisen hyväksynnän tai sosiaalisen paineen takia ei tartte rakentaa elämäänsä sellaiseen suuntaan, joka ei ole oma valinta. Kaikkiin valintoihin liittyy varjopuolia, eikä mikään vaihtoehto oo sataprosenttista onnea ja autuutta ja helppoutta, mutta kun oma työ on mielekästä, niin sitä jaksaa tehdä paljon isommalla sydämellä kuin jotain vähemmän inspiroivaa.

No mitä ne rönsyt sitten on? Ajankäytöllisesti mulla itselläni on käynyt niin, että toi täysimetetty vauva on niitannut mun sosiaalisesta ja harrastuselämästä viime aikoina rönsyjen lisäksi aika paljon tärkeääkin, mutta se on onneksi väliaikaista. Ajankäyttö onkin usein se, missä rönsyjen karsimisen huomaa ensimmäisenä, koska aika on sellainen resurssi ettei sitä saa uusiokäytettyä kun se on mennyt. Aika on myös se kaikkein tasa-arvoisin resurssi, koska kaikilla on ne samat 24 tuntia vuorokaudessa, 7 vuorokautta viikossa ja niin edespäin.

Kävin juuri viime viikolla keskustelun, jossa toinen osapuoli harmitteli ettei ollut tullut tehtyä jotakin, ja perusteli että ”no kun ei oo aikaa niin ei oo aikaa.” Kun todellisuudessa hänellä ja minulla on ihan täsmälleen sama määrä aikaa, hän vain käyttää sen yhdellä tavalla ja minä käytän toisella tavalla. Enkä mä nyt sano, että mun ajankäyttö olisi välttämättä maailman järkevintä. Mä kuitenkin yritän aina muistuttaa itselleni, että olen tehnyt valintoja ja priorisoinut jotkut asiat toisten edelle. Jos mä olisin halunnut, niin me oltais puolison kanssa yhteistyössä voitu harjoitella vauvan pulloruokintaa niin, että mä olisin voinut käydä vaikka viettämässä iltaa kavereiden kanssa, ilman vauvaa.

Eli kun yllä sanoin, että vauva on niitannut mun sosiaalisen elämän, niin ei se ihan niin mennyt. Kyllä mä itse tein sen valinnan että täysimetän enkä opettele pullokuvioita. Samoin mä olen tehnyt monena päivänä sellaisen valinnan, että jos lapset nukkuu samaan aikaan, niin mä istun koneelle tai otan muistikirjan käteen ja kirjoitan sen sijaan, että vaikka siivoaisin. Tai valvon tunnin pitempään ja luen nettifoorumeita sen sijaan, että menisin nukkumaan. On mulla näiden valintojen jälkeenkin lupa tuntea harmitusta siitä, että olen väsynyt ja kotona on sekaisen näköistä, mutta en mä siitä ketään muuta voi syyttää. Se siisteys tai nukkumaanmeno ei vaan ole ollut prioriteetti sillä hetkellä.

Ongelmahan tulee vasta siinä vaiheessa, jos priorisoi ihan vaan hatusta vetämällä, ilman että on mitään suunnitelmaa tai ajatusta siitä, miksi joku asia on prioriteetti. Sen takia noista kirjoista on hyötyä, että niissä tulee useimmissa vastaan joku sellainen ”kirjoita lista asioista, joita haluat tehdä” -tehtävä, tai sitten pitää vaan muuten miettiä että mihin ihan oikeasti haluaa elämässään satsata. Ekaa kertaa kun tein Wishcraftista sellaisen ”kirjoita 20 asiaa joita tykkäät tehdä” -tehtävän, tuli ahaa-elämys. Tai lähinnä siinä kohtaa kun rupesin miettimään, että kuinka monta prosenttia päivästäni käytän näihin asioihin ja kuinka monta prosenttia sellaisiin, joita en oikeastaan tykkää tehdä ollenkaan.

Ja sitten kun miettii, että mitä elämässään haluaa saavuttaa (niinsanottu bucket list, olisko se suomeksi lusikkalista: asioita joita haluaa tehdä ennenkuin heittää lusikan nurkkaan) ja vertaa sitä omaa päivittäistä ajan- ja energiankäyttöä listaan, niin voi katsoa että saako tällä menolla niitä tavoitteita saavutettua vai pitäisikö jotain muuttaa. Sitä kautta löytyy rönsyt: ne asiat, jotka ei millään lailla edistä minkään tavoitteen saavuttamista vaan jotka on pääasiassa ajanhukkaa tai pelkästään toisten ihmisten tavoitteiden edistämistä. Tuskin kukaan pystyy olemaan sataprosenttisesti tavoitteellinen koko ajan, tai sitten listassa pitää olla mukana joku ”muistan rentoutua ja levätä tarpeeksi” -tyyppinen tavoite (mikä ei ole huono idea sekään), mutta on myös ihan herättävää huomata, jos arki ei sisällä mitään toimintaa yhdenkään elämäntavoitteen saavuttamiseksi. Silloin joko tavoitteet on hukassa tai koko elämä on yhtä rönsyä.

Suuri osa mun ajasta kuluu lapsista huolehtimiseen, mikä menee ihan hyvin yksiin sen tavoitteen kanssa, että haluan kasvattaa lapsistani fiksuja, vastuullisia ja elämää kunnioittavia. Myös lukeminen ja kirjoittaminen tukevat muutamaa eri kohtaa siinä lusikkalistalla, samoin ystävien tapaaminen silloin tällöin. Ihan hirveästi mulla ei muuhun olekaan aikaa – tai sitten se vaan tuntuu siltä, kun siellä täällä on vielä rönsyjä. Telkkaria en nykyisin juurikaan katsele, mutta nettifoorumeilla tulee välillä roikuttua enemmän kuin olisi ihan tarpeellista. Toisaalta sekin palvelee tietynlaista sosiaalisuustavoitetta, semminkin kun muksujen kanssa ystävien tapaaminen naamatusten on parhaimmillaan katkonaisten ajatusten vaihtamista lastenhoidon lomassa ja pahimmillaan täyttä kaaosta.

Tavoitteellisuudessakin on se juju, että niiden tavoitteiden pitää palvella ihmistä, ei toisinpäin. Jos tavoitteellisuus saa aikaan sen, että elämä on ankeaa ja ilotonta, niin sitten on valinnut tavoitteet väärin. Toisten ihmisten tavoitteita ei kannata ottaa omalle listalle, tai ainakaan toteutettaviksi, jos ne eivät oikeasti innosta ja inspiroi. Mulla ei esimerkiksi olisi mitään kutsumusta laittaa omalle listalleni olympialaisissa kilpailemista, vaikka se jollekulle toiselle olisi elämän huikein tavoite. Tai jos miettii vaikka benji-hyppyä, tatuointia tai jonkun tietyn rahasumman ansaitsemista tietyssä ajassa: ihan hyviä tavoitteita, jos niiden ajatteleminen saa sykkeen nousemaan ja ajatukset hyrräämään, mutta mulla ne ei saa aikaan oikein mitään reaktiota.

Ehkä se unelmien liinapinokin on jonkin tasoinen tavoite. Ei mikään maatamullistava, mutta sen verran inspiroiva kuitenkin, että sai aikaan toimintaa, kun pistin ne liinat myyntiin. Ja se on oikeastaan tavoitteiden pointti: että ne toisaalta suuntaa toimintaa ja toisaalta innostaa toimimaan niiden tavoitteiden suunnassa. Että vaikka ajatus siitä terveellisestä elämästä ja vahvasta kehosta saa nousemaan sohvalta ja tekemään pari punnerrusta, tai ajatus omista lapsista kasvamassa fiksuiksi ja vastuullisiksi aikuisiksi saa suhtautumaan heihin nyt niinkuin fiksuihin ja vastuullisiin lapsiin.

Ja nyt pitää taas priorisoida jotain muuta kuin kirjoittamista. 🙂 Kommentit tervetulleita – mitä ajatuksia heräsi, tavoitteista tai rönsyistä tai jostain muusta?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Comments

  1. says

    Tuo rönsyt pois -ajattelu kyllä tulee vastaan säännöllisesti, konkreettisimmillaan se näkyy vaatekaapissa (ja liinapinossa, just nyt harkitsen tai yritän eroa kahdesta liinasta, joista jopa toinen on juurikin Johannes, koska värjäsin sen jäykäksi ja gold-rubin on sittenkin hyvä yksinään ja seliseli :D). Muut asiat elämässä lähinnä kuihtuu hitaasti pois tai lisääntyy vaivihkaa sen sijaan, että niitä aktiivisesti vähentäisi tai lisäisi. Eilen päätin aloittaa jokakeskiviikkoisen karkkipäivärituaalin, jotten söisi niin paljoa sokeria, ja yritän blogata enemmän, koska tykkään siitä.

    Kasvivertauksesi veti ihan sanattomaksi!