Riittämättömyyden tunne ja Ideaaliminä

20131206-210734.jpg

Jokainen ihminen kokee riittämättömyyden tunteita.

Joillakuilla se on sitä, että turhautuu kun opettelun alla oleva asia ei mene putkeen. Jotkut inspiroituvat asioista nopeammin kuin mitä ehtivät toteuttaa, ja sitten harmittaa kun ei kykene tekemään kaikkea sitä, mitä haluaisi.

Jotkut lannistuvat sen riittämättömyyden tunteen alle ja päättävät, että jos en kerran kuitenkaan mitään osaa tehdä kunnolla niin miksi edes yrittäisin. Ehkä on myös heitä, jotka osaavat kohdata riittämättömyyden tunteen lempeästi ja itselleen armollisesti.

Riittämättömyyden tunne on tunne, ei fakta. Se, että minusta tuntuu etten osaa mitään enkä saa mitään aikaan, ei kerro mitään ympäröivästä maailmasta. Se ei kerro mitään todellisuudesta. Se kuvastaa vain sitä, mihin itse sillä hetkellä keskityn.

Hehkeä, säkenöivä Ideaaliminä

Ihan vastikään puhuimme ystäväni kanssa Ideaaliminästä, joka osaa ja ehtii ja kykenee ja hoitaa ja pärjää. Joka on viisas, lempeä, huoliteltu, ihannepainoinen ja muutenkin säkenöivä. Mä ajattelen, että riittämättömyyden tunne tulee siitä, että mä vertaan itseäni ja omaa olemistani, tekemistäni, ulkonäköäni ja ajankäyttöäni siihen Ideaaliminään ja näen vain kaiken sen, mikä puuttuu. Mä näen vain sen, mitä jää mun omien odotusten ja todellisten aikaansaannosten väliin.

Mä en näe esimerkiksi sitä, että Ideaaliminän vuorokaudessa on mitä ilmeisimmin 78 tuntia. Miten hitossa se muuten ehtii tehdä kaiken sen, mitä mä itseltäni odotan, ja kuitenkin levätä riittävästi? Niistä 78 tunnista Ideaaliminä myös käyttää noin 30 tuntia siihen, että harkitsee rauhallisesti ja tietoisesti jokaista päätöstään, eikä koskaan hätiköi tai sitkuttele tai syö epäterveellisesti tai kiukuttele perheelleen.

Ideaaliminä ei pelkää mitään, ei häpeä mitään, eikä hermostu kenellekään paitsi jos tietoisesti kokee, että sitä suuttumisen tuomaa energiaa tarvitaan hänen syvimpien arvojensa puolustamiseen. Silloinkin Ideaaliminä viestii tunteensa ja tarpeensa väkivallattomasti ja kaikkien tunteita ja tarpeita kunnioittaen. Ja niin edelleen.

Jos mä ajattelen, että Ideaaliminä on arvosteluasteikko, jossa vain täydet pisteet hyväksytään, niin totta kai mä koen riittämättömyyden tunnetta. Ja samaan aikaan olisi todella sääli, jos mun pitäisi dumpata koko Ideaaliminä kaivoon ihan vain siksi, että mä en halua jatkuvasti kokea olevani jotain muuta kuin mitä mun pitäisi olla. Ideaaliminä itsessään on nimittäin ihan hurjan tärkeä ilmiö: se kertoo, mikä mulle on tärkeä ja mitä kohti mä haluan pyrkiä.

Miten riittämättömyyden tunteesta pääsee eroon?

Mä ajattelen, että auttaa, kun hyväksyy tämän hetken sellaisena kuin se on. Tai ainakin yrittää.

Me reissattiin kuluneella viikolla muutama sata kilometriä anoppilaan. Siinä matkalla mä jotenkin hoksasin, että niin, tässäkin on yksi vertauskuva keskeneräisyydelle. Mietin, että jos mä soveltaisin Ideaaliminän ja riittämättömyyden tunteen dynamiikkaa matkustamiseen, niin mä ensinnäkin häpeäisin kovasti sitä, että me ei jo olla perillä. Koko sen ajan, kun istutaan autossa, niin mä suomisin itseäni, että tää matkasuunitelma on ollut tiedossa jo monta päivää, pitäisihän meidän olla jo perillä.

Ja tietysti sitten kun oltais päästy perille, niin mä päättäisin, että eikun mä haluankin vielä seuraavaan kaupunkiin. Ja sieltä sitten vielä seuraavaan, ja niin edelleen.

Riittämättömyyden tunnetta helpottaa toisaalta se, että näkee ja myöntää, mitä jo saa aikaan ja mitä on jo saavuttanut, mitä jo ihmisenä on. Sen sijaan, että edellyttää itseltään niitä 78 tunnin vuorokausia, niin onnittelee itseään siitä, että sainpas ton jutun valmiiksi, tai sain nukuttua kunnon päikkärit, tai sain kuunneltua itseäni, tai selvisin taas yhdestä lapsen kanssa valvotusta yöstä. Että nyt on näin, tätä tein tänään, ja tällä tavoin se edisti jotain mulle tärkeää.

Toinen asia, mikä auttaa, on se matkalla olemisen vertauskuva. Ideaaliminä on ihan loistava kohde, jonka suuntaan pyrkiä. Kuten jo sanoin, se on arvokas keino nähdä, mitä asioita oikeasti pitää tärkeänä ja millaiseksi ihmiseksi haluaa tulla.

On kuitenkin keskeistä muistaa, että Ideaaliminä tarjoaa vain suunnan, ei arvosteluasteikkoa. Kun käynnistää auton ja lähtee liikkeelle, niin on tärkeää tietää, suuntaako Turkuun vai Kuopioon. On mun mielestä kuitenkin ihan hassua arvioida itseään sen perusteella, onko sinne Turkuun matkaa jäljellä 150 vai 35 kilometriä. Tai tuntea riittämättömyyttä ja häpeää siitä, että matkustamiseen menee aikaa eikä perille pääse ajatuksen voimalla.

Nyt ollaan tässä kohtaa matkalla. Suunta on selvä, ja niin kauan kun edetään siihen suuntaan, niin kaikki on hyvin. Mitä enemmän pystyn olemaan läsnä tässä matkanteon hetkessä, sitä vähemmän on tilaa riittämättömyyden tunteelle.

Mitä sellaista sun Ideaaliminä osaa, mikä on tarkemmin tarkastellen epärealistista? Missä asioissa odotat itseltäsi, että olisit jo perillä vaikka oikeasti olet vasta matkalla?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3