Pysähtyminen 98: Helppouden anatomiaa

 

 Mistä tulen?

Kuluneella viikolla oli taas introvertille sosiaalista kanssakäymistä riittävästi ja sitten vielä vähän. Ehkä sen takia oli tahdonvoima aika vähissä, ja illat venähtelivät pitkiksi, sitten aamulla väsytti, tuli juotua kahvia enemmän kuin sopivasti ja taas illalla oli vaikea rauhoittua nukkumaan. Sellaista perinteistä. Toisaalta viikonloppuna tuli tehtyä kotihommia tavallista enemmän, ja niistä löytyi yllättävää rentoutumisen potentiaalia.

Jouluvalmistelut käynnistyivät ensimmäisenä adventtina sillä, että pystytettiin joulukuusi. (Viikonlopun siivoamisinto käynnistyikin oikeastaan siitä, että kuuselle piti raivata tilaa olohuoneen kulmaan.) Tuolla se nyt tönöttää. tähti latvassa ja valot oksilla, muut koristeet laitellaan joulukuun mittaan. Silti, siinä kuusessa on jotain rauhoittavaa ja ankkuroivaa. Että vaikka vuodet miten vierii ja olosuhteet muuttuu, niin jotkut asiat pysyy kuitenkin samanlaisina, silloin kun niitä haluaa säilyttää.

Tälle viikolle toivoin helppoutta, ja arvelin, että sitä löytyisi valmistelun ja viimeistelyn kautta. Ja kyllä, esimerkiksi itseaiheutetuista lyhyistä yöunista huolimatta aamut olivat helpompia silloin, kun muistin kysyä itseltäni kaiken tohinan keskellä, että ”mitä voin tehdä, jotta tämä olisi helpompaa?” Ulkovaatteiden laittaminen lapsille valmiiksi. Kysymys ”tarvitsetko apua vai saatko itse” riittävän ajoissa. Tilanteessa läsnä oleminen sen sijaan, että unohtuu sosiaaliseen mediaan.

Sama kantoi pitemmällekin päivään. Tulin tyhjentäneeksi tiskarin, koska on paljon helpompi korjata pöytä kun tiskipöydällä ja -koneessa on tilaa. Tulin tyhjentäneeksi ruokapöydän päädystä sen ikuisuusrojukasan (ehkä teilläkin on joskus ollut jossain sellainen), koska joskus se kuitenkin pitää tyhjentää. Varasin pyykkituvan ja pesin koko 40°C pyykkikorin tyhjäksi, niin meidän kaikkien on helpompi löytää seuraavalla viikolla päivävaatteet.

Kaikki sellaista arkista kodinhuoltoa, jota tulee tehtyä joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin, mutta jotenkin se ”mitä voisin tehdä, jotta tämä olisi helpompaa” -kysymys antaa siihen miellyttävämmän motiivin. Sen sijaan, että teen koska on PAKKO (eikä siis edes ole), niin tulen linkittäneeksi sen omaan helppouden tarpeeseeni. Ja kun kysymys alkaa ”mitä voin TEHDÄ”, niin fokus on kuitenkin omassa toiminnassa, ja hyvin harvoin relevantti vastaus oli ”voisin maata tossa sohvalla ja uppoutua someen”. Tyyliin kun lapset halusivat maalata vesiväreillä, niin lopulta mulle helpompaa on se, että mä istun samassa pöydässä teekupin kanssa ja etsin jouluaskarteluohjeita, sen sijaan että esim. yrittäisin lukea kirjaa ja ärsyyntyisin siitä, että mut keskeytetään koko ajan.

Ja oli myös kauhean jännä huomata, miten paljon toisaalta kaipaan helppoutta, ja toisaalta miten ristiriitainen ilmiö se tuntuu olevan. Kun tässä maailmassa niin moni asia on nykyään niin helppoa, että ihan hirvittää. (Tai siis lähinnä hirvittää ne helpot asiat, joiden maksajiksi joutuvat heikoimmissa asemissa olevat.) Ja sitten taas toisaalta, on vaikeaa osata arvostaa sitä, että asiat on helppoja. Helppoudesta tulee itsestäänselvyys – mun lapset kasvaa ympäristössä, jossa videopuhelut toiselle puolelle maailmaa on itsestäänselvyys, samalla tavalla kuin mä kasvoin ympäristössä, jossa sähkövalo ja juokseva vesi on itsestäänselvyys.

Ja kun helppous ei kuitenkaan tarkoita jokaisen impulssin ja mielihalun perässä menemistä.

Helppo arkiaamu ei tarkoita sitä, että mä saan tehdä vain niitä asioita, joita milläkin hetkellä haluan, vaan sitä, että mä en koe valtavaa kitkaa ja vastustusta niitä asioita kohtaan, joita teen ja joita multa odotetaan. (”Tarvitsetko apua niiden sukkisten kanssa” on helpon aamun lause, ”kyllä sun pitäisi jo osata laittaa ne sukkahousut itse mikä ihme siinä kestää” ei niinkään.)

Helppous tarkoittaa sitä, että mulle ei tule vastaan kauheasti sellaisia kysymyksiä, joihin mä en pysty syystä tai toisesta vastaamaan. (Sellaisia niinkuin ”Mihin ihmeeseen mä saan nämä kaikki lautaset laitettua?!” ja ”Mitä ihmettä mä muka laitan päälle?!”) Helppous voi tarkoittaa myös sitä, että mä hyväksyn vastaukseksi myös ”en tiedä”, ja kysyn seuraavaksi, että no miten tästä tilanteesta saisi vähän helpomman.

Ja kuten sanottua, osa minusta pelkää ihan valtavasti, että jos mä otan helppouden jotenkin elämän ohjenuoraksi (haha, ajatuskin tuntuu absurdilta), niin mä en lopulta tee mitään, koska tässä maailmassa voi elää niin helposti jos niin valitsee. Sen takia olikin niin jännittävää huomata, että kun mä otin helppouden ohjenuorakseni, niin mä tulin tehneeksi enemmän kuin monena viikkona, ja nimenomaan sellaista käytännön puuhaa, joka on mulle tavallisesti tosi hankalaa ja epäluonteenomaista.

Ja kyllä. Kun mä tavallisesti mietin, että teen asian X, niin mä keskityn vain siihen ydinasiaan, en valmisteluun ja viimeistelyyn. Kun taas jos mietin, että miten saisin asian X tehtyä helpommin, niin mä näen eri tavalla sen valmistelun ja viimeistelyn tärkeyden, eikä niitä tule niin helposti niputettua näkymättömiin sen ”tee asia X” -ajatuksen alle. Tulen keskittyneeksi pienempiin asioihin, jotka on itsessään helpompia kuin se asia X, ja kun pääsen siihen asian X ytimeen, niin sekin tuntuu helpommalta verrattuna mun näkymättömään niputukseen.

Tätä haluan harjoitella lisää.

Missä olen?

Keho hyrisee riemusta, kun sai pitkästä aikaa vähän liikettä. Viime viikon kahviöverit tuntuvat vieläkin vähän kehossa, samoin kuin yletön herkkujen syöminen, jota voisi taas vähän havainnoida. Niska muistuttelee vielä itsestään vähän.

Tunteet… huomaan levottomuutta – kaipaisin lisää selkeyttä ja pätevyyttä. Huomaan kiitollisuutta – yhteyden ja järjestyksen tarpeet ovat aika hyvin täynnä. Huomaan jännitystä – nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarve, luottamuksen tarve, yhteenkuuluvuuden tarve muistuttelevat itsestään.

Ajatukset… Hmm. Tuntuu, että ajatukset pyörivät aika lailla tässä lähituntien, -päivien ja viikkojen käytännön meiningeissä. Toisaalta hyvä niin, jos kerran nyt on sellainen vire, että käytännön asioiden miettiminen onnistuu. Aina ei ole sellainen vire. 😀 Samalla on vähän huoli siitä, että entäs jos pitkän tähtäimen suunnittelu ja visiointi jääkin vähälle, mutta ehkä siihenkin tulee sitten aikansa ja paikkansa.

Mitä kohti?

Haluan ja kaipaan edelleen sitä helppoutta. Samalla tuntuu, että kaipaisin myös selkeyttä, ennakoitavuutta, rauhaa ja pysähtymistä. Kasvua ja kehittymistä on ollut tässä syksyn mittaan aika lailla, ja nyt toivoisin sellaista tasapainoa sille. (Kirjoitin alunperin ’keittymistä’, mikä sekin tavallaan on totta: arki on kiehunut ja kuohunut eri suuntiin, oma oleminen on kiehunut ja kuohunut, ja nyt kaipaisin sellaista hautumista ja muhimista.)

Ja toki kun vuosi kiertyy viimeiseen kuukauteensa, niin voisi olla ihan asiallista taas keskittyä sellaiseen asioiden päättelyyn, viimeistelyyn, loppuun saattamiseen. Että tekisi kesken olevat hommat alta pois, ennenkuin aloittaisi uusia proggiksia. (Helpommin sanottu kuin tehty, jos tykkää aloittamisesta enemmän kuin viimeistelystä. Ja ehkä juuri siksi.)

Ehkä kyse on vähän myös luopumisesta. Että teen asiat loppuun ja sitten olen valmis luopumaan niistä. Hmm. Tuli mieleen teiniajat, jolloin esimerkiksi hajuvesi- tai shampoopullon käyttäminen tyhjäksi asti oli valtava haaste. Sitä aina hankki jonkun (muka) ihanamman jutun, ja sitten se vanha jäi käyttämättä mutta sitä ei kuitenkaan voinut heittää myöskään pois, jostain kumman syystä. Koska se olisi ollut Karmeaa Tuhlausta, kun se oli Ihan Hyvä Vielä.

Niin haluan jotenkin tarkkailla itseäni, että onko mulla joku sellainen ”ei voi tehdä tätä asiaa loppuun asti, koska X” -vaisto muissakin asioissa. Ja havainnoida, että mikäköhän se X milloinkin on.

Selkeyttä, helppoutta, ennakoitavuutta, luopumista, rauhaa, pysähtymistä, läsnäoloa. Näillä joulukuuta aloittamaan.

Miltä sinun pysähtymisesi näyttäisi?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3