Pysähtyminen 94: Sisäinen tehokkuusmarttyyri

Mistä tulen?

Viime viikko oli innostava, tehokas, antoisa ja uuvuttava. Joka ilta jotain kalenterissa, moneen suuntaan työhommia, viikonloppuna koulutusta molempina päivinä. Aikaisin heräilemistä, jotta saa hommat tehtyä, ja myöhään nukkumaan menemistä, koska ei vaan saa itseään pitkän päivän jälkeen riittävän fiksuun aikaan kammettua vuoteeseen.

Toisin sanoen sellainen viikko, että sisäinen tehokkuusmarttyyrini juhlii – kerrankin olen käyttänyt aikani tehden Oikeita Asioita, enkä vain lusmuillut ja ”levännyt” ja ”viettänyt vapaa-aikaa” ja muuta naurettavaa. Ja toisaalta sitten tältä illalta piti perua menot, koska iltapäivästä alkoi tuntua siltä, että kohta iskee migreeni ja kunnolla. Onneksi se meni lepäämällä aika lievänä ohi, mutta se taas palautti tähän todellisuuteen. Siis siihen, että sisäistä tehokkuusmarttyyria kuuntelemalla, sen mittapuuta käyttämällä, saan itseni aika nopeasti aika pahaan kuntoon.

Ainakin toistaiseksi, se haluaa huomauttaa. Sen mukaan jos mä olisin Oikeasti Opetellut tekemään asiat Fiksusti Alun Alkaenkin, niin ei tulisi tällaisia tilanteita, koska Vain Amatöörit Tekee Arviointivirheitä Ja Kärsii Niiden Seuraukset Nahoissaan. Oikea tehokkuus olisi sitä, että mä saisin vaivattomasti limitettyä sekä työn että itsestä huolehtimisen että perheen kanssa olemisen että kurssit ja kasvamisen että kodinhoidon ja kulturellit harrastukset että ystävien tapaamisen. Ja mielellään vielä niin, että kaikki bussi- ja metromatkatkin saisi hyödynnettyä joko tehokkaaseen lepäämiseen tai sitten Tärkeiden Asioiden Edistämiseen.

Ja toki sillä sisäisellä tehokkuusmarttyyrillä on ihan pointtikin. Mitä enemmän pystyy olemaan tietoinen ja läsnä ajankäyttönsä kanssa, niin sitä enemmän niistä hetkistä saa irti.

Se sisäinen marttyyri vain tuppaa olettamaan, että mä osaan arvioida etukäteen, kuinka paljon kapasiteettia jokin asia lopulta vie. Tai että mitä kaikkia askeleita ja vaiheita ja osioita eri hommiin kuuluu. Tai että ylipäänsä osaisin ennakoida kaikki muuttujat, jotta mun arvio maailmasta pitäisi aina paikkansa. Ja sitten kun niin ei ole – kun en osaa – niin tulee noottia, että taas meni pieleen, taas olet muka ihan poikki vaikka ei sun kuuluisi olla.

Tälle viikolle toivoin hyväksymistä. Sitä tuli harjoitettua useammassa tilanteessa. Osteopaatilla käydessä löytyi ohimosta joku sellainen piste, joka avasi itkuhanat, ja sen impulssin ja energian hyväksyminen varmaankin sekä toi että vei jaksamista. Töiden osalta tuli harjoiteltua hyväksymistä, kun kaikkia asioita ei fyysisesti pysty tekemään samalla hetkellä. Viikonloppuna Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja -koulutuksessa tuli tunnistettua ja hyväksyttyä omia tarpeita ja tunteita ihan urakalla.

Ja ehkä myös tänään sen migreenin ensioireiden kohdalla oli hyötyä siitä hyväksymisestä. Joko toivon, että tämä nyt ei ole migreenioire, jatkan suunnitelman mukaan ja otan sen riskin, että olen parin tunnin päästä toisella puolella kaupunkia vihlovan päänsäryn ja puolikkaan näkökyvyn kanssa – tai sitten hyväksyn sen, että nyt tarvitsen lepoa, muutan suunnitelmia, ja keskityn siihen, mitä tarvitsen.

Viime perjantaina julkaistiin myös pieni juttu pysähtymisistä Kodin kuvalehden nettisivuilla. Se oli aika huikeaa. 🙂

Missä olen?

Keho – vielä vähän tuntuu pää siltä, että migreenin eteisessä hengaillaan. Väsymys pahentaa, selvästi (ja tässä kohtaa sisäinen kriitikkokuoro haluaa huomauttaa, että onpa taas meikäläisestäkin tullut yksi kermap***e nukkumisen kanssa, kun silloin joskus meni ihan hienosti rippileirit vähillä unilla ja lasten vauva-aikana nämä tämänhetkiset ”lyhyet” unet olisivat olleet luksusta ja autuutta, sietäisit hävetä), samoin kuin stressi, mutta onneksi kehon stressinhoitoon on itsellä hyvä pakka toimivia keinoja. Pientä liikettä olen onnistunut tuomaan arkeen mukaan, se ilahduttaa. Sokerista ja nopeista hiilareista ei jooko puhuta tämän viikon yhteydessä, ensi viikolla sitten erilaisella meiningillä.

Tunteet – surua, kun luovuuden ja yhteyden tarve jäi laulutreenien osalta vajaaksi kun jäin potemaan migreeniä. Toisaalta myös iloa, että yhteys lasten kanssa vähän palautui viikonlopun poissaolojen jäljiltä. Väsymystä ja uupumusta, kun levon ja rauhan tarve on vajaalla. Kiitollisuutta ja innostusta viikonlopun koulutuksen jäljiltä – siellä tuli monenlaiset tarpeet kohdattua, kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta kasvuun, ilosta ja hauskuudesta yhteyteen. Turhautumista, kun tämä arjen paletti on tällä hetkellä tällainen ja kaipaisin siihen lisää selkeyttä. Toisaalta myös kiitollisuutta siitä, että päivä päivältä hommat etenevät ja pätevyyden ja tehokkuuden tarve täyttyvät.

Ajatukset – Tämän päivän ruokailuja. Lasten kanssa lukemista, pelaamista, tanssimista tältä illalta. Mitähän sitä voisi tehdä, jotta saisi tämän lopunkin migreenin hälvenemään. Viikon aikatauluja. Muistin pitkästä aikaa ottaa vitamiinitkin. Tulevan viikon sisältösuunnitelmia. On jo marraskuu, hyvänen aika.

Mitä kohti?

Jos viime viikon ongelma (tai tilanne, tai omien tarpeiden kohtaamista haitannut ilmiö) oli se, että vedin aikataulut ja suunnitelmat liian tiukalle, niin entä jos tälle viikolle toivoisi tilaa? Väljää? Aikaa? Helppoutta?

Havi Brooksilla on ajatus siitä, että asioihin ryhtyminen, entry, ja asioiden päättäminen, exit, ovat tärkeitä kohtia, jos haluaa elämäänsä lisää läsnäoloa ja hyvinvointia ja tietoisuutta ja sellaista. Ne ovat vähän niinkuin eteisiä, joissa pystyy valmistautumaan siihen asiaan tai selkeästi päättämään sen, samalla tavalla kuin eteisessä usein otetaan takkia tai kenkiä pois, ehkä vilkaistaan peiliin tai muuten tehdään sellainen hetkellinen tsekkaus: Nyt olen menossa tuonne, nyt olen lähdössä täältä, mikä on meininki? Onko kaikki mukana? Onko minulla kaikki, mitä tarvitsen?

Eteisiä

Niin sellaisia eteisiä mä haluaisin lisää. Se voisi tuoda lisää tilaa ja aikaa ja väljyyttä sekä aikatauluun että sisäiseen olemiseen. Että toisaalta osaisi varata itselleen kalenteriin aikaa ihan vain ryhtymiselle (koska siihen menee kuitenkin aikaa, oli sitten kyse tehtävän vaihtamisesta tai päivän aloittamisesta tai mistä tahansa) ja sitten toisaalta hommien lopettamiselle, langanpäiden päättelemiselle ja sellaiselle. Tämä on mulle tosi epäluonteenomaista, mutta ehkä sen takia sillä voisikin olla vaikutusta.

Olen itse asiassa jo ruvennut tekemään tällaista, kun olen harjoittanut sellaista keskittymistekniikkaa joka aamu kun kello soi. Ensimmäisestä herätyskellon soitosta laitan torkun, ja sen sijaan että kääntäisin kylkeä ja jatkaisin unia, niin aloitan sen keskittymistekniikan. Se on tuntunut mukavalta tavalta aloittaa päivä, ja sen voi tehdä vaikka joku kyhnäisi kyljessäkin – tuleepahan lisää haastetta. 😀 Sellaisia lisää. Tällainen pysähtyminenkin toimii hyvin eteisenä. Ehkä voisin yrittää harjoitella niitä kahta yhdessä.

Miltä sinun pysähtymisesi näyttäisi? Tervetuloa mukaan kommentteihin tai sitten pysähtymään ihan itsekseen!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3