Pysähtyminen 90: Pomppimisesta väsynyt

Mistä tulen?

Viime viikolla alkoi opetustyöt. Ekaa kertaa esikoisen syntymän jälkeen. Vähän jänskätti, rima oli aika korkealla, ja noin ylipäänsä stressitaso ponkaisi melko korkealle. Loppuviikosta vielä puoliso oli Nordic Business Forumissa torstain ja perjantain aamupäivästä iltamyöhälle ja lauantaina aamusta iltapäivään, eli olin lasten kanssa keskenäni. Nopeallakin laskutoimituksella selviää, että viime viikolla oli aika paljon tota ihmiskontaktia ja asioiden koordinoimista ja ohjeistamista ja opastamista. Lepoa ja rauhoittumista sitten vähemmän.

Tälle viikolle toivoin resilienssiä, eli sitä, että kun jotain menee pieleen niin joustaa, ei hajoa. Se ominaisuus tulikin käyttöön useampaan kertaan, kun milloin missäkin suunnitelmassa ilmeni kysymysmerkkejä. Sitä en muistanut, että kuinka hiton paljon tahdonvoimaa sellainen resilienssi kuluttaa. Englanninkielinen ilmaus ”bounce back” kuvaa samanlaista ilmiötä, ja se tavoittaa ehkä vielä paremmin sen, miten maitohapoilla sellaisen jatkuvan bouncing, pomppimisen, jäljiltä voi ihminen olla.

Note to self: vielä selkeämmin nollausta ja omaa aikaa tällaisiin viikkoihin. Aikaisempia nukkumaanmenoja, seinääntuijotteluhetkiä, päiväkirjan kirjoittamista ja pysähtymisiä, ruutujen pois laittamista.

Missä olen?

Keho on väsynyt, päätä särkee ja niska on stressistä jumissa. Liikettä tarvitsisi johonkin väliin, kerta Pilatesta kuukaudessa ei ihan riitä. (Vaikka teinkin viime viikolla sitä Pilatesta, hurraa! Nyt vain tarvitsisi vielä lisää.)

Tunteet… epävarmuutta, ärtymystä omaan itseen kohdistuen, jostain tosi tosi monen vuoden takaa kumpuavaa miellyttämisenhalua, riittämättömyyden tunnetta. Toisin sanoen kaikkea sellaista minkä tiedän kertovan enemmän tämänhetkisestä jaksamistilanteesta kuin varsinaisesta todellisuudesta.

Ajatuksia… Olisi pitänyt sitä ja tätä ja tota viikonloppuna, niin ei olisi näin väsynyt. Onkohan tämä jatkuvasti tällaista, vai helpottaako tämä kun tottuu? Epäreilua lapsia kohtaan, että en jaksa olla läsnä, vaikka toisaalta sen verran tsemppasin että pelattiin ruoan jälkeen lautapeliä. Kuinka hiton paljon sitä lepoa oikeasti muka tarvitsee? Ja buhuu, jos olisit tehnyt töitä ja pitänyt ammattitaitoa yllä niin ei olisi niin väsyttävää, tämä on ihan vain nyt rutiinin puutetta. Tai sitten mä en oikeasti vaan saanut lainkaan niin paljoa lepoa viikonloppuna kuin olisin tarvinnut. Mitä mä teen, ettei tällä viikolla käy samoin?

Mitä kohti?

Ominaisuuksia, joita haluan tälle viikolle:

Clarity / selkeys

Tätä mä toivoin ihan muutama viikko sitten, ja mä huomaan tarvitsevani tätä edelleen ja koko ajan.

Selkeyttä siitä, että mitä nyt ja mitä seuraavaksi, selkeyttä siitä että mitä multa tarvitaan ja miten vastaan niihin tarpeisiin. Selkeyttä siitä, että mitä mä itse tarvitsen ja miten vastaan omiin tarpeisiini. Selkeyttä siihen, että milloin teen ja milloin en tee. Noin esimerkiksi.

Perinteisesti mun lempistrategia selkeyden löytämiseen on ollut kirjoittaminen, mutta mua huolettaa, että mä en ehkä ehdi tällä viikolla kirjoittaa niin paljon kuin mitä tarvitsisin. Ehkä mä keskityn Sedonan kautta hyväksymiseen, se tuo selkeyttä. Tai ainakin se auttaa rauhoittamaan sitä sumua ja mössöä, joka kiristää stressiä entisestään.

Ja oikeastaan voisin yrittää tietoisesti pysähtyä miettimään näitä samoja pysähtymisen kysymyksiä päivän mittaan tasaisin väliajoin. Kun aloitan jonkun homman, tai lopetan, tai kun siirryn paikasta toiseen. Mitä mä yritän nyt tässä tavoittaa? Mihin tarpeeseen yritän tällä vastata, ja onko se siihen tarpeeseen toimiva strategia? (Ks. ruutuja pois ja enemmän oikeaa lepoa ja läsnäoloa.)

Miltä sinun pysähtymisesi näyttäisi?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Comments

  1. Sanna says

    Hei Sari, tämä kirjoitus kolahti. Sillä erotuksella, että oma opetustyöstä johtuva stressini ei tunnu laantuvan kahdessakaan kuukaudessa. Oletko itse saanut stressikäyräsi laskemaan nyttemmin? Lasten kanssa olen ollut kotona kolmisen vuotta sen jälkeen kun viimeksi vietin vuoden stressaten opetustyöstä. Sain hyvää palautetta, mutten nukkunut öisin. Nyt tosissani mietin, laittaako oman hyvinvoinnin ykköseksi, jäädä vielä kotiin (kuopus vasta vuoden päästä 3) ja sitten myöhemmin hakea töitä ihan muulta alalta. Tsemppiä sulle stressaamiseen, kivan kuuloinen kurssi uhmaikäisen kanssa olemisesta sulla tulossa!

    • says

      Heippa Sanna!

      Kiitos kommentistasi! Tällaista opetteluahan tämä ruuhkavuosien pyörityksessä touhuaminen on – erityisesti tällaiset vaiheet, kun tekee asioita alusta asti ensimmäistä kertaa. Sinänsä ihan hyvä juttu, että on tullut tätä omien tarpeiden huomioimista opeteltua. Nyt saa pistää taas uuden vaihteen silmään siinä opettelussa. Oman stressikäyrän suhteen tuntuu, että otan sen joka viikko vähän tarkempaan syyniin, ja joka viikko huomaan, että eikun vielä vähän tarkempaa syyniä tarvitaan. Eli vielä vaiheessa, mutta mikäpä tässä elämässä ei olisi. 😉