Pysähtyminen 89: Sitkeyttä

Mistä tulen?

Viime viikko alkoi vähän juoksujalkaa, kun intensiivisen viikonlopun jälkeen harppasin heti töiden pariin. Se kostautui heti tiistaina, jolloin migreeni vei toimintakyvyn pitkälle iltapäivään. Kroppa muistutti, että ei tule mitään jos ei lepää. Lopun viikkoa sainkin tasapainoteltua työtä ja lepoa ihan mukavasti.

Jännä tilanne oli viikonloppuna, kun sain jostain syystä lauantai-iltana allergiakohtauksen. Siis niinkuin olisin ollut koko päivän kissaperheessä, yskitti ja hengitys vinkui, mutta ”sillai vain vähän”. (Epäilen tehosiivouksen ja erinäisten ruoka-aineiden yhteisvaikutusta, mutta mistäs näitä tietää.) Eikä sekään itsessään ollut ihan radikaalin poikkeuksellista, vaan se, että heräsin kolmen aikaan yöllä enkä enää saanut nukuttua, kun hengittäminen oli niin vaivalloista. Piti aukoa ikkunoita ja muuta.

Erityisjännää tästä teki se, että miten sitä voi ihmisellä kestää niin pitkään ennenkuin suostuu ottamaan allergialääkkeen. Yritin nimittäin siinä tunnin verran ihan vain sopeutua siihen, että nyt tämä hengittäminen on tällaista hankalaa, kyllä se siitä. Ja kun lopulta otin lääkkeen, niin hetken kesti vielä ennenkuin se alkoi vaikuttaa, joten siinäpä sitten valvoin kaksi tuntia keskellä yötä. Ja miksi? Koska en illalla ajatellut, että sellainen vieno köhiminen ja vinkuminen olisi riittävän hyvä syy ottaa lääke, kun kuitenkin oireet tunnistin ihan oikein. Kun kerran ei ollut mitään ”oikeaa” selitystä sille, että se allergiakohtaus laukesi, niin ne pelkät oireet ei muka riittäneet syyksi tehdä asialle jotain, ennenkuin tilanne oli niin epämukava ettei pystynyt vastaamaan muihin tarpeisiin (niinkuin hengittämiseen ja nukkumiseen).

Niin että jatkuu ne omien tarpeiden huomioimisen harjoitukset tässäkin osoitteessa. Luulisi, että niinkin perustavanlaatuinen tarve kuin hengittäminen olisi aika itsestäänselvää huomioida, mutta näköjään ei. Onneksi sentään tajusin sen tunnin vinkumisen jälkeen ottaa lääkkeen, ja onneksi niitä sentään oli kaapissa. (Sehän se olisikin ollut, lähteä keskellä yötä metsästämään 24h-apteekkia.)

Tälle viikolle toivoin selkeyttä. Monet asiat selkenivätkin. Kehokin aika selkeästi kertoi, että jos jätän sen tarpeet huomiotta niin ei kyllä toimi mikään muukaan. Aloin taas lukea Radical Acceptance -kirjaa, ja sieltä löytyi paljon selkeyttäviä ajatuksia ja harjoituksia. Samalla keveni alkusyksyn työstressiä hartioista kilokaupalla. Ja tietysti välissä oli kauniita, selkeitä syyspäiviä, jolloin aurinko paistoi sateesta huolimatta.

Missä olen?

Keho on aika väsyksissä pitkän työpäivän ja melko työntäyteisen viikonlopun jäljiltä. Kurkku muistuttaa olemassaolostaan ihan hivenen, sillä lailla että ehkä loppuviikosta on flunssapäivä ja sunnuntaihin mennessä taas selkenee. Selkä tuntuu kevyemmältä kuin vähän aikaan, kiitos sen Radical Acceptancen lukemisen. Kalenteri varoittaa PMS:stä (asetin tasaisin väliajoin toistuvan, viikon kestävän muistutuksen kalenteriin), eli ehkä tämä herkästi väsyminen johtuu osin siitä.

Tunteet… rauhaa, iloa – tämän päivän jälkeen tarvitsen juuri tätä, hiljaista istumista ja pysähtymistä, kirjoittamista kun muksut ovat unten mailla. Jännitystä ja määrätietoisuutta – tarvitsen selkeyttä ja toisten hyvinvoinnin edistämistä noihin opetushommiin liittyen, ja niitä tarpeita en pääse kohtaamaan ennen kuin vasta huomenna. Kiitollisuutta – merkityksellisyyden tarve täyttyy kun saan tehdä tätä, mitä teen. Vähän levottomuuttakin – leikin ja hauskuuden ja hassuttelun tarve on vielä tältä päivältä vähissä.

Ajatuksissa huomaan Radical Acceptancen lauseita ja kansikuvaa, välähdyksiä työpäivästä ja opetushommien verkkoympäristöstä, kalenterinäkymää huomiselta ja tältä viikolta. Sähköpostiohjelman otsikoita, joihin huomenna haluan vastata. Muistikirjaan luonnosteltu todo-lista huomiselle. Frozen-elokuvan kappaleiden säkeitä (katsottiin se lasten kanssa eilen). Ajatus siitä, että huomaankohan mä varmasti kaikki ajatukset, joita mielessä pyörii, jotta saan ne kirjoitettua tähän. 🙂 Lisää Frozen-lauluja.

Mitä kohti?

Mitä haluan alkavalle viikolle?

Resi-jotain. Ei resistance, ei residual…

Resilience.

Sitkeyttä, taipuvuutta, palautuvuutta, resilienssiä. Sitä, että pystyy takaiskujen jälkeen palaamaan takaisin toimintakuntoon. Brené Brown puhuu shame resiliencestä, häpeänsietokyvystä. Ei siitä, että pystyy olemaan häpeämättä tai että pystyisi peittämään häpeänsä, vaan että kun häpeämyrsky iskee, niin on riittävän vahva ja sitkeä taipuakseen sen mukana ja kestääkseen katkeamatta.

Tämä liittyy myös hyväksymiseen (taas se Radical Acceptance). Silloin, kun hyväksyy asiat sellaisina kuin ne on, niin ei tarvitse karaista itseään niitä vastaan, joten ei niin helposti myöskään murru. Se ei tarkoita, ettei tekisi mitään sen hyväksymisen jälkeen – resilienssi ei ole passiivisuutta tai lamaantumista, vaan sitä, että kaikesta huolimatta on kapasiteettia jatkaa eteenpäin niissä olosuhteissa, jotka milloinkin vastaan tulee.

Mihin mä tällä viikolla resilienssiä sitten tarvitsen?

No tietysti työjuttuja on, uusia kuvioita alkaa, ja todennäköisesti moniakin suunnitelmia täytyy muokata ja taivuttaa. Loppuviikosta puoliso on aika paljon pois, joten resilienssiä tarvitaan lasten kanssa. Ja tietysti keho tarvitsee tietynlaista resilienssiä, jotta työt ja flunssakausi ja PMS ja muut haasteet eivät riko kehoa.

Mielikuvana resilienssistä mulla on nyt sellainen sitkeä, joustava puunrunko, joka taipuu kovassa tuulessa. Ei katkea, vaan joustaa. Sellainen puunrunko mä olen tämän viikon, tuuli sitten mistä päin tahansa. 🙂

Miltä pysähtyminen sinulla näyttäisi? Kerro kommenteissa tai kokeile pohdiskella itseksesi!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3