Pysähtyminen 86: Vain nippu pikku ongelmia

*Uusille lukijoille tiedoksi – kirjoitan joka viikko pysähtymisen, jossa harjoittelen omien tunteiden ja ajatusten huomaamista ja itsestä huolehtimista. Tarkoituksena on löytää sekä armollisuutta että inspiraatiota arjen, perheen, työn ja ihmissuhteiden risteykseen. Omien tarpeiden äärelle pysähtymistä voit itse harjoitella esimerkiksi Riittävän hyvän vanhemmuuden minikurssin ohjeilla, tai pohtia omaa kulunutta viikkoasi kommenteissa. Kysymyksiä on kolme: Mistä tulen? Missä olen? Mitä kohti? Tervetuloa mukaan!*

Mistä tulen?

Kuluneen viikon suurin yllätys taisi tulla viikonloppuna, kun kirjoitin blogitekstin otsikolla Viisi lausetta, joilla lapsen pyyntöihin kannattaa oikeasti vastata, ja se lähti aika vauhdilla liikkeelle. Ihanaa, että aihe kosketti niin monia! Somessa joku jakoi tekstin saatesanoilla, että vinkit olivat yksinkertaisia ja lähes itsestäänselviä, ja niinhän ne olivatkin. Silti ne valitettavasti joskus unohtuvat arjessa, ja niitä täytyy erikseen itselleen muistutella.

Muuten viikko kului työn ja lasten ja lepäämisen kanssa tasapainotellessa. Aloitin kuuden viikon Pilates -videokurssin, ja yllätin itseni sillä, että tein ensimmäisen videon useampaan kertaan! Saatesanoissa onniteltiin jo siitä, jos saisin videon tehtyä kerran viikossa. Ja ilahduttavasti tällainen rapakuntoinen kirjahiirikin pystyi treeniä seuraavana päivänä kävelemään – toisin kuin niin monen muun aiemman kuntostartin kanssa. 🙂 Vielä ei elämä muuttunut, mutta hyvään suuntaan ollaan menossa.

Viikonloppuna olin myös mukana tuoreimman kummilapseni kasteessa. Meidän muksut olivat koko viikon ihan täpinöissään, kun ”sunnuntaina päästään sinne ristiäisiin, onkohan siellä kakkua?!”. Itse kastetilaisuuden lapset jaksoivat olosuhteisiin nähden loistavasti (lue: kolmevuotias kiemurteli vain omalla paikallaan ja karkasi portaisiin leikkimään vasta viimeisen viiden minuutin aikana, viisivuotias istui melko rauhallisesti paikallaan ja pyyhki vuotavan nenänsä nenäliinaan eikä juhlavaatteen hihaan).

Vähän huvitti, kun kymmenen vuotta sitten ollaan oltu useampaankin kertaan samassa talossa saman porukan bileissä, mutta silloin ilman jälkikasvua. Meininki oli silloin yllättävänkin samanlainen – simahtaako päivänsankari ensimmäisenä, kaatuuko joku portaissa, uskaltaako tuolle antaa lasin käteen vai olisiko parempi että istuisi ensin – mutta bileet kestivät tällä kertaa koko illan sijasta kaksi ja puoli tuntia. Itse olin illalla ihan yhtä kuitti, ja viisivuotias esikoinenkin tuumasi kotiin lähtiessä, että ”huhhuh, on tämä juhliminen aika rankkaa”. Kieltämättä joo.

Viime viikolle toivoin lempeyttä. Sitä löytyi muun muassa niin, että pysähdyin päivittäin kysymään itseltäni ”mitä minä oikeasti haluan”, ja kuuntelemaan vastausta. Tein myös Pilates-videota sillä ajatuksella, että jos en jotain liikettä jostain syystä jaksa tai halua tehdä, niin voin pötköttää paikallani ja rauhoittua sen aikaa. Siihenkin tuli lupa videon ohjeista. 🙂

Onnistuin myös huomioimaan työhön liittyvät perfektionismin hetket ja suorituspaineet lempeydellä. Huomasin, että yhteen projektiin liittyvä ahdistus ja riittämättömyyden tunne liittyivät ajatukseen siitä, että tämän pitäisi olla helppoa ja vaivatonta – ja kun se ei olekaan, niin tulee paniikki. Helpotti, kun ensin löysin ajatuksen, että ei tämän kuulu olla helppoa, vaan tämä saa olla vaikeaa. Sitten tajusin, ettei se ole oikeastaan edes vaikeaa, vaan ainoastaan monimutkaista, mutta jokainen sen monimutkaisen prosessin osa on ihan mahdollinen.

Hauskaa kyllä, hyödyllisin ajatus löytyi Hello Ruby -kirjasta, jota puoliso luki lapsille:

”Ruby haluaisi heittäytyä maahan itkemään, mutta hän on järkevä tyttö ja tietää, että usein isot ongelmat ovat vain nippu pikku ongelmia.”

Ja kyllä, siinä lainauksessahan mun viime viikko oikeastaan tiivistettynä onkin. 😀 Kun sain nimettyä ne pikku ongelmat, niin isot ongelmat eivät tuntuneet enää niin ahdistavilta.

Missä olen?

Keho: Kiitos Pilateksen, keho tuntuu vireältä ja vahvalta. Muutama kehoon liittyvä kysymys ratkesi viime viikolla, joten nyt olo on senkin puolesta kevyt. Jaksamistaso on hyvä, kiitos eilisen fiksun nukkumaanmenoajan.

Tunteet: Ilmassa on innostusta, kiitollisuutta, jännitystäkin. Vatsanpohjassa kipristää vähän kirjoittaa tätä – ja toisaalta on kiitollista, että on tällainen pysähtymistekstien rutiini: ei tarvitse jännittää, että miten ihmeessä sitä kirjoittaisi seuraavastakin blogitekstistä yhtä suositun. Silti tietysti tuntuu kevyt suorituspaine, koska olisihan se nyt ihanaa, jos tästä hamaan eläkeikään asti kaikki mun kirjoitukseni löytäisivät yhtä paljon lukijoita. Yritän lempeästi muistuttaa itselleni, että sekään ei ole pelkästään minusta itsestäni kiinni.

Ajatukset: Tällä viikolla mun yritykseni täyttää yhden vuoden, ja mä täytän 32 vuotta. Se on innostavaa ja jännittävää ja ajatuksia herättävää. Lisäksi ajatukset surffailevat työprojekteissa, aikatauluissa ja muissa käytännön asioissa. Viime viikonlopun yrittäjän päivä jäi tältä erää juhlistamatta, mutta yritän tällä viikolla löytää hetken pysähtyä ja pohtia tätä omaa yrittäjyyttä, uraa ja elämäntehtävää. Ehkä sitten yrityksen syntymäpäivänä?

Mitä kohti?

Tällä viikolla on luvassa paljon työtä muualla kuin kotitoimistossa. Samaan aikaan mulla on listalla monta asiaa, jotka nimenomaan kaipaisivat sitä kotitoimistossa istumista ja työstämistä. Viime viikolla tein monta kertaa niin, että metrossa istuessani kaivoin muistikirjan esiin ja hahmottelin suuria linjoja, ja tällä viikolla haluaisin päästä käytännön juttuihin käsiksi.

Flow

Ehdin jo kirjoittaa monta erilaista sanaa, kuten ”aikaansaaminen” tai ”toteuttaminen” ja niin edespäin. Ja kyllä, mä haluan niitäkin tälle viikolle. Eniten kuitenkin haluaisin, että ne asiat, joita toteutan ja saan aikaan, virtaisivat paperille tai ruudulle tai yleisölle luontevasti ja hyvällä vireellä.

Jotta se olisi mahdollista, niin mä tarvitsen tarpeeksi energiaa (fiksua ruokailua ja riittävästi vettä, tarpeeksi unta ja lepoa, Pilatesta) sekä selkeitä raameja. Siihen Hello Ruby -lainaukseen palatakseni: kunhan mä työstän niitä asioita tarpeeksi pieni ongelma kerrallaan, niin flow löytyy todennäköisemmin, koska mä en hukkaa kapasiteettiani ongelman koosta ahdistumiseen.

Ja lisäksi mun täytyy muistaa pysähtyä riittävän usein kysymään itseltäni, että onko tämä nyt just se ongelma, jota mun on tällä hetkellä kaikkein tärkeintä ratkoa. Sekin tukee flow’ta – ja lisäksi se tukee sitä, että mä en tuhlaa energiaani sivuseikkoihin.

Tällä lähdetään tulevaan viikkoon. Miltä sinun pysähtymisesi näyttäisi? Mistä tulet, missä olet, mitä kohti? Tervetuloa pohtimaan kommentteihin! Tai jos mun pysähtymiseni herätti ajatuksia, tunteita tai omakohtaisia kokemuksia, niin niitäkin saa jakaa kommenteissa!

Lupa olla minä -blogin kommentointipolitiikka on, että kirjoitetaan itseä ja toisia kunnioittavasti. Kysellä saa ja pohtia, neuvomista ja kritisointia toivon välttämään ellei joku sitä erikseen itselleen pyydä. Jokainen on vastuussa omista ajatuksistaan ja tunteistaan, niin täällä kuin arjessakin. <3

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3