Pysähtyminen 85: Lempeyttä ja empatiaa

Mistä tulen?

Hmm. Viime viikko tuntui tehokkaalta viikolta, siinä mielessä että todo-lista tyhjeni ilahduttavaa tahtia. Toisaalta se voi johtua siitä, että todo-listalla oli kerrankin järkevä määrä tavaraa, ei tolkuttomasti liikaa. Töitä ja tapaamisia ja tenttiin lukemista, yllättävän vähän iltamenoja. Kohtuullisen fiksua ja sokeritonta ruokailua.

Energiataso pysyi keskiviikkoon asti hyvänä, sitten oli samana päivänä kaksi intensiivistä skarppaamista vaativaa tapaamista, ja illalla olin ihan finaalissa. Torstaina ja perjantaina piti kuitenkin vielä lukea lauantain tenttiin (viime hetken tenttiinlukumaratoni, ihan tulee opiskeluajat mieleen), joten tentin jälkeen pää oli melkoisen töttöröö. Kokonaisuudessaan viikko pysyi ihan kohtuullisesti tasapainossa levon ja työn osalta, eli siinä mielessä hyvä meininki.

Tälle viikolle toivoin valoa ja keveyttä. Jonkin verran tuli oltua ulkoilmassa valoa nauttimassa, käytin yllättävän monta kertaa muutakin kuin mustaa vaatetta, fiksu syöminen toi kevyttä oloa, ja ehkä toi keventynyt todo-listakin auttoi jonkin verran.

Ja sitten tietysti viikon mittaan tuli seurattua jonkin verran tätä ”miten suhtaudutaan ihmisiin, jotka pakenevat henkensä kaupalla kuolemaa ja kauhuja” -keskustelua eli tätä akuuttia pakolaiskriisiä. Mua surettaa ja ihmetyttää, miten paljon Suomessa on ihmisiä, joille oma mukavuus on tärkeämpää kuin toisten ihmisten henki ja turvallisuus. Joiden mielestä omista saavutetuista eduista nyt ei vaan voi tinkiä, koska minä olin täällä ensin ja minä minä minä.

Katsottiin puolison kanssa Harry Potter -leffat kesällä. Jostain J. K. Rowlingin haastattelusta kävi ilmi, että hän oli nuoruudessaan Amnesty Internationalilla töissä , ja kohtasi mm. kotimaastaan vainoa paenneita ihmisiä osana työtehtäviään. Ilmankos Pottereissa (sekä leffoissa että erityisesti kirjoissa) on niin osuvaa rasistisen dystopian, vainon ja pahuuden kuvausta. Varmaan harvemmat ”elintasosurffareista” länkyttäjät ajattelevat olevansa Voldemortin jengissä, mutta ainakin tässä tilanteessa jokainen, joka vastustaa ihmisten ihmisarvoista kohtelua, on tasan varmasti enemmän Lucius Malfoy kuin Harry Potter.

Niin ajattelin tehdä voitavani. Kysellä puolisolta ja vanhemmilta, olisiko heillä lämpimiä vaatteita lahjoittaa vastaanottokeskukseen, neuloa sukat turvapaikanhakijalle, lahjoittaa Punaiselle Ristille ja niin edespäin. En ole mielenosoituksiin osallistuvaa tyyppiä, mutta jokainen voi tehdä jotain.

Missä olen?

Viime viikolla meni liikaa kahvia, joten pää vähän surisee. Toisaalta veden juominen sai uutta puhtia, kun sain vihdoin hankittua oman Klean Kanteenin (lapsilla on ollut omansa kaksi vuotta, ja saman kaksi vuotta olen kärsinyt akuutista vesipullokateudesta, joten nyt oli se hetki). Kaiken kaikkiaan keho tuntuu kevyttä väsymystä lukuunottamatta oikein hyvinvoivalta.

Tunteet pyörivät PMS-vahvistuksella, joten kun on ilo niin on iso ilo, ja kun iskee turhautuminen niin no, sekin on iso. Ilahduttaa, että elokuun tentit ovat takanapäin, jännittää kun on aika tehdä uusia juttuja, surettaa tämänhetkinen poliittinen ilmapiiri ja samalla on ihanaa, että ainakin omassa somekuplassani on paljon aktiivisia ihmisiä, jotka tekevät hyvää sekä ruohonjuuritasolla että kovaan ääneen yhteiskunnan eri tasoilla.

Ajatukset ovat tällä hetkellä aika hajallaan, kun viime viikolla sain muutaman projektin purkkiin ja nyt pitäisi orientoitua uusiin projekteihin. Ajan ja rahan budjetointi vie osan henkisestä kapasiteetista, samoin se, että muutamalla läheisellä on iso myllerrys käynnissä.

Mitä kohti?

Puhuttiin tuossa äskettäin puolison kanssa lepäämisestä. Siitä, että mitä pitempään lykkää lepäämistä, niin sitä pitempään se toipuminen ja palautuminen kestää, kun lopulta pysähtyy – vapaaehtoisesti tai pakosta, kun keho ja/tai mieli lopettaa yhteistyön. Sitä mä tässä opettelen itsekin, kesän ei-ihan-loppunpalamisen jälkeen (ja tässä kohtaa taas joku ääni mielessä huutelee, että eihän se nyt mitään ollut, leikit vaan ja laiskottelet, muka vähän väsytti buhuu senkin nössö), että lepäisin useammin, niin että ei tarvitse sinnitellä kalkkiviivoille ennenkuin pysähtyy.

Mä täytän parin viikon päästä 32. Se on vähän jännittävä syntymäpäivä, koska siitä alkaa yhdenlaisen ajanlaskun viimeinen vuosi. Tai siis niin.

Mun ainoa isosiskoni kuoli syöpään vajaa kuukausi oman 33-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen. Ja kuten jokainen pikkusisarus tietää, niin omaa elämänpolkua tulee ainakin osittain elettyä sillä ajatuksella, että tähän ikään mennessä sisarus oli jo ehtinyt tehdä asiat X, Y ja Z, miltä mun elämäni näyttää siitä näkökulmasta? Ja vaikka mä nyt en missään tapauksessa ajattele, että mitään yhtä dramaattista tapahtuisi tässä seuraavan puolentoista vuoden sisällä, niin kyllä mä voin rehellisesti sanoa, että varaan kalenteristani itkulle ja hajoamiselle sen päivän, kun olen samanikäinen kuin siskoni kuolinpäivänään. Siihen on vielä yli vuosi, mutta tuo lähestyvä syntymäpäivä tuo sen ajatuksen taas ihan eri tavalla lähelle.

Ja vaikka mun ei tällä viikolla vielä sen äärelle tarvitsekaan erityisesti pysähtyä, niin ehkä mä voin huomioida sen, että siihenkin menee pinnan alla energiaa ja jaksamista. Voin kunnioittaa sitä, että tarttee levätä vähän enemmän. Voin olla erityislempeä itselleni, ihan muuten vaan.

Lempeyttä.

Sitä mä ehkä kaipaan. Sekä itselleni että muille. Ei puskemista tai vääntämistä tai pakottamista tai epärealistisia odotuksia, vaan sitä, että mä pidän tavoitteiden rinnalla myös sen, että mulla itselläni on hyvä olla.

Miltä sun pysähtyminen näyttäisi? Kerro kommenteissa – tai kommentoi muuten vaan, sana on vapaa ja kunnioittava! 🙂

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3