Pysähtyminen 84: Tasapainoa ja vinkuraa

Mistä tulen?

Viime viikko oli pääasiassa hyvä ja energinen viikko. Keskityin taas syömään fiksusti – kasviksia, papuja ja linssejä, kalaa ja kananmunia, hyviä öljyjä, litrakaupalla vettä – ja se näkyi heti energiatasoissa. Erityisesti aamut on ihan eri maailmasta, kun ei ole edellisiltana syönyt sokerihöttöjä. Kävin myös perehtymässä tämän syksyn opetusten maailmaan pariinkin otteeseen, ja se kuvio tuntuu tosi inspiroivalta. Lisäksi sain taas lukea tenttiin, joka on tällä viikolla.

Viime viikkoon mahtui myös liian myöhään valvottuja iltoja, lapsille hermostumisia, vetämätöntä oloa ja töiden välttelyä, kevyttä ahdistusta erilaisista hommista, ja muuta rosoa. Kirjoitin muutamana päivänä ennen töihin ryhtymistä tällaisen pysähtymisen, ja ne lähes poikkeuksetta menivät sellaisiksi pään äänten dialogeiksi, joissa se ”vitsi mä en voi uskoa miten sä oot edelleen tollainen p***a” -ääni sai kerrankin puheenvuoron ja pääsi (tai joutui) selittämään, että millä perusteella mä nyt olen niin huono.

Siinä on se hyvä puoli, että kerrankin se Riittämättömyyden Tunteen Sekakuoro saa huutaa ne kaikkein pahimmat solvaukset ilmoille, syytää kaiken sen ilkeyden ja haukkumisen ja kirosanat ja solvaukset näkyviin tekstiksi. Se on jo itsessään hyväksymisharjoitus: kyllä, mä ajattelen itsestäni näin rumasti. Kyllä, on inhottavaa myöntää tällaisia asioita itsestään. Ja samaan aikaan kyllä, jossain siellä seassa on joku ihan validi ja oikea huolenaihe, joka sillä Riittämättömyyden Tunteen Sekakuorolla on. Ja kun mä löydän sieltä kaiken sisäisen haukkumisen seasta sen oikean huolenaiheen, aidon kasvunpaikan, niin sitten päästään oikeasti eteenpäin.

Ja jännästi myös ne puolet minusta, jotka alkaa vaistomaisesti huutaa vastaan sille sekakuorolle, on myös kuuntelemisen arvoisia. Sen sijaan, että mä vaatisin sekakuoroa keskeyttämään oman puheenvuoronsa, niin mä voin kirjoittaa sekä kuoron että sen vastalauseet auki ja näkyviin, ja sitten miettiä: onko nämä totta? Onko näissä jotain arvokasta, jota kannattaa kuunnella?

Yllättävin juttu tässä tekniikassa oli (ja aina on) se, että kun sen pahimman haukkumisen ja kiroilun on saanut ensin alta pois ja kuunneltua ja hyväksyttyä, niin yhtäkkiä se asia alkaa tulla selkeämmin näkyviin. Kun se kiukku ja turhautuminen tulee kohdatuksi, niin sieltä alkaa hahmottua pointti, se aito kasvunpaikka, joka on syytäkin ottaa vakavasti. Sitä ei näe tai huomaa jos se on puettuna aggressiivisuuteen, joten ensin pitää saada se aggressio jotenkin rakentavasti purettua.

Tämän saman huomasin muutamaan kertaan myös lasten kiukkuja ja murheita selvittäessä. Ensin tulee kauhea huuto ja raivoaminen ja syyttely ja ”minä haluan lyödä sinua”, ja sitten kun sen kaiken hyväksyy ja sanoittaa ja kuulee, niin sieltä alkaa löytyä se perimmäinen pettymyksen tai suuttumuksen ydin. Useimmiten se on ”asiat eivät menneet niinkuin halusin niiden menevän” tai ”tämä tuntuu vaikealta”. Ja sit kun pääsee siihen ytimeen asti, niin tilanne jo rauhoittuukin.

Tälle viikolle toivoin tasapainoa. Hmmm. No ensimmäisenä tulee mieleen toi ruokakuvio, koska se on ollut enimmäkseen opettelun alla tässä. Tällä viikolla ruokavalio on ollut hyvin erilainen kuin pitkään aikaan, ja se tuntuu sen vuoksi epätasapainoiselta. Ja oikeastaan tämä uusi versio, eli herkkupäivä kerran viikossa ja loppuaika kasviksia ja palkokasveja ja proteiinia ja hyviä rasvoja, on paljon lähempänä sellaista ”absoluuttista” tasapainoa kuin se, että joka aterialla syö nopeita hiilareita ja sokeria. Se vain tuntuu oudolta, koska siihen aikaisempaan epätasapainoon on tottunut. Vähän sama kuin Alexander-tekniikan kanssa: kun opettelee uutta tapaa olla kehossa, niin voi tuntua kuin kaatuisi, vaikka on oikeasti suorassa. Lihakset ovat tottuneet siihen vinkuraan asentoon, joten muutos tuntuu epävakaalta ja omituiselta.

Ehkä levon ja työn suhteen on sama juttu. Mä olen tottunut sellaiseen ”täysii eteenpäin kunnes tulee seinä vastaan” -rytmiin vuosien ja vuosien aikana. Tällainen uusi rytmi, jossa mä kuuntelen itseäni ja hidastan ennen kuin hajoan, tuntuu ihan vinkuralta, vaikka oikeasti mä aivoilla tiedän, että se on terveellisempi tapa olla kuin se vanha.

Kiinnostavaa huomata tällaista itsestään. 🙂

Missä olen?

Keho… hmm. Eilen pidin viikon ainoan sokeri-hiilari-mättöpäivän, ja vieläkin vähän huomaa kropassa, että miten se vaikuttaa. Päänsärky palasi, vetämätön ja tunnekuohuinen olo samoin. Ei lainkaan harmita, että seuraava on vasta viikon päästä. Vähän sama juttu kuin krapulassa – mä en ole ikinä ollut sellainen ihminen, joka pystyisi ottamaan krapulaan loiventavaa, eikä nytkään tunnu siltä, että mikään kovin hiilari/sokeri/viljapitoinen tekisi hyvää. Keho kaipaa vähän liikettä, mutta muuten fiilis kropassa on oikein lupaava.

Tunnepuoli on uuden viikon alla innostunut, vähän ahdistunut aikatauluista, ja kiitollinen siitä, että tämä ruokavaliomuutos tuntuu niin kokonaisvaltaisen hyvältä. Vielä se on hauras ja epätasapainoisen tuntuinen, joten ainakin muutama viikko menee ennenkuin se tuntuu luontevalta, mutta vaikutuksen huomaa kehossa jo nyt. Arjen puolesta tuntuu odottavalta ja innokkaalta ja toisaalta vähän hermostuttaa. Edessä on muutamiakin sellaisia juttuja, jotka ovat mun lähikehityksen vyöhykkeellä – onnistuu hyvänä päivänä ja/tai toisten kanssa, ja onneksi teenkin niitä toisten kanssa yhteistyössä.

Sekin on yksi sellainen vinkura-vai-tasapaino -homma: olen tosi pitkään harjoitellut sitä, että tunnen olevani yksin vastuussa, tai ainakin päävastuussa, lähes kaikesta työhön ja opiskeluihin ja arkeen liittyvästä. Avun pyytäminen tai yhteistyön tekeminen tai vastuun delegoiminen ei ole mulle yhtään luontevaa. Nyt on käynnissä useampikin juttu, joissa nimenomaan teen yhteistyötä toisten kanssa (sekä työhön että opiskeluihin liittyen), ja kotiarjessa olen harjoitellut jo pitkään sitä, että mun ei tarvitse olla ihan kaikesta vastuussa. Työn puolella tämä uusi tapa tuntuu vielä vähän vinkuralta, mutta se vahvistuu koko ajan, ja se on ilo huomata. Mun pitää vaan olla tarkkana siitä, että kun alan vääntää sinne ”eikun minä pystyn kaikkeen ja teen kaikki asiat ja olen ainoa maailman ihminen, joka tästä mitään ymmärtää” -puolelle, niin pysähdyn ja myönnän, että se ei itse asiassa pidä paikkaansa.

Ajatukset… Kulkevat kauheaa vauhtia. Tämä tasapaino/vinkura -ajatus löytää nyt tosi paljon esimerkkejä mun omasta kokemuksesta. Se olikin hyvä teema tälle viikolle, vaikka se ei välttämättä ihan samalla tavalla toteutunut kuin olisin ajatellut. Suunnitelmia, aikatauluja. Tolle ja tolle pitäisi tehdä jotain. Onpa musiikki aika kovalla. (Äsken se ei tuntunut kovalta tällä volyymilla.) Pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tuota. Hmm, kitarat seinällä, ehtisiköhän tänään soittaa kitaraa?

Mitä kohti?

Mitä toivon tälle viikolle?

Vakautta, vahvistumista, joustavuutta, iloa, helppoutta, energiaa, aikaansaamista, lepoa, rauhaa, iloisia yllätyksiä, tyytyväisyyttä, liikettä, pysähtymistä, unta, valoa, keveyttä, mukavuutta, rohkeutta, inspiraatiota.

Light

Englanniksi ”light” on jotenkin ihana sana, kun se kattaa sekä valon että vaaleuden että keveyden. Se jotenkin tuntuu nyt tärkeältä. Että asiat tapahtuisivat kevyesti. Että mä itse tuntisin oloni kevyeksi ja valoisaksi. Että mä voisin tuoda valoa ja keveyttä sinne minne menenkin.

Mistä sitä voisi saada?
– auringonvalon aikaan ulkoilemisesta
– se, kun valo heijastuu vedestä: kuvia, tai veden äärellä olemista?
– ruokavalion keventämisestä (ei ällöillä light-tuotteilla, vaan juurikin sokerin ja muun nopean hiilarin vähentämisellä)
– musiikkia, jossa on keveyttä tai valoa – tämän hetken kirjoitusbiisinä on Satrianin Light Years Away, en ole ihan varma, että onko se 100% sitä mitä haluan, mutta sielläkin on kevyet elementtinsä.
– liikuntaa, jossa mukana keveys: tanssi, ryhdin keventäminen Alexander-ajatuksilla kun kävelee
– vaaleisiin väreihin pukeutumisesta? (sanoo hän, joka on taas päästä varpaisiin mustissaan)

Ehkä tällä alkavaan viikkoon. Miltä sun pysähtyminen näyttäisi? Tervetuloa kertomaan kommentteihin tai pysähtymään itseksesi!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3