Pysähtyminen 79: Päänsärkyä ja päikkäreitä

Mistä tulen?

Hmmm. Mitähän tällä viikolla tapahtui? No, sain Kärsivällinen kasvattaja -kurssin purkkiin, eli periaatteessa aloitin muutaman viikon loman ennen elokuuta ja sen myötä tulevia uusia kuvioita. Käytiin perheen kanssa Tukholmassa, reissu oli sekä mukava että raskas, niinkuin lasten kanssa reissaaminen yleensä. Ollaan puolison kanssa katsottu Harry Potter -leffoja iltaisin (kun hän sai luettua HP-kirjat läpi), ja se on tarkoittanut aika myöhäisiä nukkumaanmenoja.

Olen toisaalta myös onnistunut oikeasti lepäämään, esimerkiksi kuuntelemalla rentoutuksia ja ottamalla päikkäreitä. Toisin sanoen olen jonkin verran onnistunut kuuntelemaan sitä, että mitä tarvitsen. Se oli tälle viikolle tavoitteena, joten siinä mielessä meni ihan vahvasti.

Ja sitten taas toisaalta – kun olen aika paljon ollut omissa oloissani, nukkunut tai tehnyt töitä tai muuten vaan homehtunut korvatulpat päässä, niin lasten kanssa tietoisesti vietetty aika on ollut aika vähissä. Njoo, toki laivalla tuli oltua lasten kanssa aika intensiivisesti, mutta silti kaihertaa sellainen ”itsestä huolehtiminen on lapsilta pois” -ajatus.

Ja todellisuus on kuitenkin se, että tämän tietoisen lepäämisen jälkeen olen jaksanut aidosti olla ja viihtyä ja hassutella lastenkin kanssa. Lisäksi, jos ihan raatorehellisesti katson ajankäyttöäni, niin se tietoinen lepääminen ja oman ajan ottaminen vie oikeastaan ihan saman verran aikaa (ja on ihan saman verran lapsilta pois) kuin se, että olen samassa huoneessa mutta homehdun somessa tai luen kirjaa. Lopputulos vain on sata kertaa levänneempi ja hyväntuulisempi äiti.

Missä olen?

Laivareissun jäljiltä on päätä särkenyt oikeastaan koko ajan. Osatekijöitä olivat varmaan hytin huono tyyny, 14-18 kilon kantaminen selässä (hyvällä repulla mutta tottumattomilla lihaksilla) käytännössä koko Tukholman visiitin ajan, sekä reissussa vedetyn sokerin määrä ja sokerivieroitusoireet. Ja varmaan myös loman alku ja siihen liittyvät psykosomaattiset tekijät. Muuten keho on nyt jo ihan hyvissä kantimissa – kantaminen otti lonkkiin ja jalkoihin aika vahvasti, mutta nekin palautuivat ihan kivasti.

Tunnepuolella on aika matalat energiat. Uuvuttaa, surettaa ihan random asiat, pettymyksiä osuu helposti kohdalle ja huumorintaju on ihan finaalissa. Sekin kertoo siitä, että lepo ja itselle läsnä oleminen tulee nyt ihan tarpeeseen.

Ajatukset ei juuri etene. Jonkin verran mielessä pyörii työasiat, ja niistä irti päästäminen on ihan työn alla – siinä mielessä tämä Harry Potter -leffojen putki tulee ihan kohdilleen, että niiden katsominen ja niistä keskustelu on jotain muuta kuin työjuttuja. Lisäksi mietin kovasti edelleen sitä kysymystä, että mitä mä tarvitsen ja miten mä voisin sitä saada. Se on vain välillisesti työjuttu, joten se ei haittaa. 😉

Mitä kohti?

Mikä toimi tällä viikolla niin hyvin, että haluaisin jatkaa sitä ensi viikollakin?

– Päikkärit ja rentoutusten kuunteleminen. Usein samaan aikaan. Mä yritän luottaa siihen, että jos mun keho on väsynyt niin sitten keho saa levätä, eikä mun tarvitse ensin keksiä, että miten mä voisin itselleni sen lepäämisen oikeuttaa.
– Läheisyys lasten kanssa. Muksut ja minä molemmat tykättiin kovasti siitä, että saivat kulkea Tukholmassa mun kyydissä. Pienempi selvästi tarvitsee läheisyyttä ja haleja ja hyväksyvää läsnäoloa sen vastapainoksi, että häntä jatkuvasti ottaa päähän kun maailma ei tottele. Isompi ei ole ihan samanlainen kainalokyhjääjä, mutta pieni lukuhetki hänenkin kanssaan kainalokkain tänään teki tosi hyvää – meille molemmille.
– Armollisuus itselle. Tarkoitus oli lopettaa laivalta tultua sokerin syöminen ns. seinään, mutta päänsärky meni sen verran intensiiviseksi, ettei riittänyt kapasiteetti kuin iltapäivään asti. Päätin vähentää sokeria ja pullahiilareita niin, että yritän joka päivä olla ilman sokeria vähän pitempään kuin eilen. Ensin jaksoin neljään asti, seuraavana päivänä viiteen, ja niin edespäin. Ja se riittää. Ei tarvitse olla heti täydellinen.

Mitä ominaisuutta haluan tälle viikolle?

Luottamusta. Se nousi pintaan jo viime viikolla – jos en tiedä, mitä tarvitsen, niin voin valita luottamuksen. Että osaisi luottaa siihen, että lopulta tunnistan, mitä tarvitsen, ja mitä lapset tarvitsevat.

Osaisi luottaa siihen, että jollain lailla mä jo saan sitä, mitä tarvitsen, mutta en vain näe sitä vielä.

Osaisi luottaa siihen, että kaikesta huolimatta aika monet asiat on jo ihan just niinkuin niiden kuuluukin olla.

Tai vaikka siihenkin, että jo huomaaminen ja sen oman fiiliksen kanssa läsnäoleminen on iso juttu, vaikkei se aina tunnu mitenkään päin riittävältä.

Tällä viikolla mä haluaisin osata luottaa siihen, että se riittää, mitä on tässä hetkessä läsnä. Se riittää, mihin mä pystyn.

Haluan osata luottaa myös siihen, että kaikki muut tekevät parhaansa, vaikka se näyttäisi ulospäin miltä. Mä tiedän sen noin niinkuin teorian tasolla, ja tällä viikolla mä haluan syventää sitä ymmärrystä sellaiselle luissa-ja-ytimissä-tajuamisen tasolle.

Miltä näyttäisi sun pysähtyminen? Tyyli on vapaa, tervetuloa kertomaan kommentteihin!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3