Pysähtyminen 78: Palautumisen tarpeessa

Tein päätöksen ja pudotin lopulta Perjantain tuolta Pysähtymisten nimestä pois. Perjantait on selvästikin sellaisia päiviä, että pysähtyminen harvoin onnistuu, joten ehkä vaan suostun siihen, että ne on yleisesti viikonvaihteessa tapahtuvia pysähtymisiä. Yksi stressattava asia vähemmän. 🙂

Mistä tulen?

Tällä viikolla oli ihan joka päivä jotain sosiaalista kontaktia, mikä on tällaiselle introvertille aikamoista extreme-urheilua. Kesä ja kesälomat ja keskitetyt tapaamiskierrokset ja niin edespäin. Sen lisäksi tein Kärsivällinen kasvattaja -kurssin loppurutistuksesta aika ison osan, samoin kuin opiskelin elokuun puolenvälin kirjatenttiä varten, ja puoliso aloitti (oman kesälomansa kunniaksi) Suuren Vaatekaappi- Ja Kirjahyllyprojektin, mikä tarkoitti sitä että pari vuorokautta meidän huushollin jokainen kirja oli pinossa olohuoneen lattialla tai työpöydällä. Kuopuksella tuli joka päivä vähintään yksi huudan-räkä-poskella-että-haluan-lyödä-ja-satuttaa -raivari jos asiat menivät eri tavalla kuin hän olisi halunnut, ja minä satuin olemaan useimmissa läsnä kuuntelemassa ja rauhoittamassa.

Ai niin, ja ystäväperheeseen syntyi kauan odotettu esikoinen (minkä vuoksi jännitin koko sen vuorokauden, kun tiesin heidän olevan laitoksella) ja mulla oli PMS ja yritin aloittaa sokerilakkoa.

Niin ei ihme, että nyt on sellainen fiilis kuin olisi pyörähtänyt pari kertaa mankelin läpi. Nyt alkaa jo helpottaa, monellakin rintamalla, mutta sitä viime viikolla toivottua helppoutta ei kyllä ihan kauheasti ollut.

Tai no niin no. Oliko sittenkin? Koska siis aikataulut lopulta solahtivat tosi sujuvasti, teknologia ei kenkkuillut kriittisillä hetkillä niinkuin viimeisinä parina viikkona, ja mä sanouduin lähtökohtaisesti irti siitä kirjahyllyhurrikaanista, joten mun ainoa tehtävä sen suhteen oli vastata satunnaisesti kysymyksiin ”onko tämä meidän kirja vai ei?” ja ”tarvitsetko vielä tätä?”.

Että ehkä mä vaan valitsen tästä sen tulkinnan, että kaiken tämän härdellin kanssa olisi ollut huomattavan enemmän helisemässä, jos asiat ei olisi menneet suhteellisen helposti sitten kuitenkin.

Missä olen?

Keho alkaa muistuttaa, että kohta olisi loman aika. Väsymystä, random allergiakohtauksia, vetämättömyyttä, suklaanhimoa ja kaikenlaista.

Tunneosastolla on ollut sellainen meininki, että on tullut otettua ihan kaikki Kärsivällinen kasvattaja -verkkokurssin opit taas tietoiseen käyttöön omassakin arjessa, ihan tunnekuohun rauhoittamisesta alkaen. Ja irti päästämistä ja irti päästämistä, koko ajan.

Ajatukset on puolestaan aika lyhyen tähtäimen suunnittelua. Ensi viikolla käydään Tukholmassa perheen kanssa, ja siihen mennessä on aika tarkka suunnitelma siitä, että mitä tehdään missäkin vaiheessa jotta hommat tulevat hoidetuiksi. Valitettavasti se suunnitelma on tehty ideaalijaksamisen pohjalta, joten se menee vielä aika monta kertaa uusiksi tässä ennen lähtöä, koska tämänhetkinen tila on aika kaukana ideaalijaksamisesta. Hiljalleen ja itsestä huolehtien, koska muuta vaihtoehtoa ei ole.

Mitä kohti?

Mikä onnistui viime viikolla niin hyvin, että sitä voisi ottaa tällekin viikolle?

– Fiktion lukeminen. Kirjahyllyhurrikaanista oli se ilo, että mun rakkaat Terry Pratchettit löysivät taas päivänvaloon, ja niiden lukeminen oli tällä viikolla juuri sitä rentoutumista, mitä kaipasinkin työnteon ohessa.

– Sokerilakko/hiilarien vähentäminen. Pakko sanoa, että alkuviikko, jolloin söin tietoisesti vähemmän nopeita hiilareita ja enemmän papuja ja salaattia, oli vireeltään ihan eri luokkaa kuin tämä loppuviikko. Ainakin höttöpullan vähentämiseen voisin panostaa ensi viikollakin, vaikka ihan sokerittomaksi ei menisikään (enkä ennen laivareissua ja kröhm aamiaisbuffettia haluaisikaan).

– Empatia, sekä itseä että lapsia kohtaan. Kuopuksen räkäraivarit lauhtuivat poikkeuksetta kuuntelemisella, hyväksymisellä ja sanoittamisella, ja samantien kun tajusin tehdä sitä itsellekin, niin olo alkoi kohentua.

– Päikkärit. Ei onnistunut joka päivä, mutta hyvänen aika mikä efekti oli jo puolen tunnin torkuilla siinä kohtaa, kun maailma näytti synkältä ja kauhealta.

– Veden juominen. Vesipullo kulki hollilla tosi kiitettävästi, ja voin vain kuvitella, miten hajalla olisin ollut, jos sekin olisi vielä unohtunut.

Mikä olisi ensi viikolle tärkeä ominaisuus?

Replenishing. Palautuminen. Tankkaus. Että etsiytyy paikkoihin ja ympäristöihin ja puuhiin, jotka luonnostaan tekevät mulle hyvää, ja sitten antaa sen hyvän imeytyä. Että prioriteetti olisi hyvältä tuntuviin asioihin uppoutuminen ja niistä energian tankkaaminen. Että tietoisesti miettisi, mitä tarvetta tämä puuha palvelee ja sitten keskittyisi siihen.

Ja että aktiivisesti miettisi, mikä tarve mulla on nyt vähissä ja keskittyisi sen tankkaamiseen. Ei feikkaisi tai yrittäisi täyttää tarvetta jollain tyhjällä puuhalla, vaan oikeasti asettuisi sen äärelle, että mitä mä nyt tarvitsen.

Sen muistaa silloin kun voi hyvin – vai onko niin, että voin hyvin juuri siksi, että muistan sen? Hmm.

No, harjoitukset jatkuvat. 🙂 Tällä seuraavaan viikkoon. Pysähtyä saa kommenteissa ja tyyli on vapaa, tervetuloa!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3