Pysähtyminen 149: Läsnäoloa, lopulta

Mistä tulen?

Mitähän tähän viikkoon kuului? Inspiraatiota ainakin. Syventymistä. Suunnitelmien uusiksi menemistä. Lapset sairastelivat, joten muutama päivä meni kotona ei-enää-kipeän-mutta-ei-voi-viedä-hoitoon -lapsen kanssa.

Viikonlopun olin sitten yksin lasten kanssa, kun puoliso oli reissussa. Ja kyllä sitä taas osaa arvostaa omaa aikaa ihan eri tavalla. Huomaa, miten kireälle pinna kiertyy kun on ainoana aikuisena lapsille läsnä – ja miten vaikeaa se läsnäolo sitten toisaalta onkaan.

Huomasin jossain vaiheessa viikonloppua sellaisen mikään-ei-huvita -fiiliksen, ja kun sitä aloin purkaa muistikirjaan, niin sieltä alta löytyi kaipuu ensin läsnäoloon itseni kanssa. Ei mikään ihme, koska aika monet sinänsä rauhalliset viikonlopun hetket (kun lapset leikkivät hyvällä meiningillä keskenään jne) käytin johonkin ihan muuhun kuin itseni kanssa läsnäoloon. (Lähinnä kai erilaisten ruutujen tuijottamiseen.) Periaatteessa sain rauhallisia hetkiä, käytännössä en syventynyt niihin niin, että mun rauhan tai läsnäolon tarpeet olisi täyttyneet.

Ja sitten kun osasin olla läsnä ensin itselleni (vaikka sitten tiskikonetta tyhjentäessä mutta läsnäolevasti), niin oli vähän helpompi olla läsnä myös lapsille. Pelata korttia, leipoa pipareita, lukea kirjaa. Ihan kivoja hetkiä, jotka olis jääneet kokematta jos en olis kuunnellut sitä ei-huvita -tunnetta.

Missä olen?

Keho on nuhainen mutta muuten ihan virkeä. Askelmittarin ansiosta on tullut mielummin valittua kävelemistä sisältäviä liikkumisen tapoja, joten arkiliikuntaa on tullut ehkä tavallista enemmän.

Tunteiden puolella seilaa iloa ja tyytyväisyyttä, inspiraatiota, epävarmuutta, päättäväisyyttä, häpeää, odotusta, jännitystä. Joulukuu lähestyy, siihen liittyy paljon ajatuksia ja symboliikkaa. Huolestuttaa, ja samalla mietin The Big Leap -kirjasta tänään bongaamaani ajatusta, että perusteeton huolestuminen voi kertoa siitä, että jotain uutta on tuloillansa maailmaan. Mun homma olis ehkä avautua sille, mitä nyt onkaan tuloillaan.

Ajatukset liittyvät ensi viikon suunnitelmiin, omiin tarpeisiin, keskusteluihin läheisten kanssa, arjen pyörittämiseen. Paljon liikkuvia osia.

Mitä kohti?

Liikkuvista osista puheenollen, kaipaisin siihen tosi paljon selkeyttä. Tai ehkä se selkeys on jo olemassa, ja sitten kaipaan vaan rohkeutta mennä sitä kohti ja tehdä mitä on tehtävänä. Mistä sen tietää, kummasta on kyse?

Hmm. Lisäksi tuli ajatus, että kaipaisin helppoutta, mutta sekään ei ole ehkä totta. Kaipaisin sitä, että olisi tukea ja rohkeutta tehdä niitä ei-niin-helppoja asioita, jotta niistä ehkä sitten jonain päivänä tulisi helppoja.

Aivan! Lähikehityksen vyöhyke! Siellä ollaan, ja siellä kaivataan tukea ja tsemppiä ja tahdonvoimaa. Mistä niitä sitten löytyy? Tämä voisi olla mun jatkuva kysymys tälle viikolle. 

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3