Pysähtyminen 148: Syvää ja kevyttä

Mistä tulen?

Ensin teki mieli kirjoittaa että ihan tavallinen viikko, mutta eipäs muuten ollutkaan. Oli aikamoinen prosessointiviikko. Haavoittuvia juttuja, tilanteita, uutisia, ja niiden aiheuttamien tunteiden äärellä olemista – ja sitten toisten ihmisten isojen tunteiden kanssa läsnä olemista. Kuluttavaa, kiristävää, väsyttävää. Ja samaan aikaan sellaista, että tietää olevansa elossa ja tekevänsä merkityksellisiä päätöksiä, kun nousee niin syvistä vesistä Kraken ja kaverit pintaan haukkaamaan happea.

Sain myös synttärilahjaksi tilaamani Bellabeat-terveystrackerin, ja sen myötä on tullut seurattua esimerkiksi liikkumista ja nukkumista tavallista tarkemmin. Tällä viikolla se onkin varmaan pelastanut paljon – kun sovellus muistuttaa että meditoi, liiku, nuku, niin on paljon helpompi huomioida kehon tarpeet kaiken myllerryksen keskellä.

Ja toki viikkoon kuului myös ihania asioita. Kuuntelemista ja kuulluksi tulemista, läsnäoloa, iloa ja naurua, harmonian pilkahduksia, yhteyttä, todellisuuksien kohtaamista. Eli keskimäärin aika tavallinen viikko, mutta sekä miellyttävien että vaikeiden tunteiden suhteen haitari oli aika laajalla.

Missä olen?

Unen seuraaminen auttaa. Saman havaitsin jo aiemmin tänä vuonna kun merkkailin reilun kuukauden verran nukkumaanmenon ja heräämisen ajankohtia taulukkoon, ja tuo tracker tekee sen tässä kohtaa ilahduttavan helpoksi. Plus että kun seuraan unta ja liikkumista niin muutenkin olen enemmän tietoinen kehon ja fyysisen maailman ilmiöistä – saatan spontaanisti siivota tiskipöytää tai viikata pyykit, koska huomaan että niin voisi tehdä.

Toisin sanoen kehotietoisuus on tälläkin hetkellä korkeammalla kuin vähään aikaan. Huomaan että väsyttää, vaikka periaatteessa unimäärän perusteella ei pitäisi (näinköhän ne korvatulpat taas auttaisivat, jos nukkuisi syvempää unta?). Keho on vähän äreissään päivän höttöhiilarien määrästä, niska jumittaa, mutta muuten on ihan jees olo kehossa.

Tunnepuolella risteilee iloa, tyytyväisyyttä, epävarmuutta, huolta, rauhaa, jännityksensekaista innostusta, joka putoaa helposti peloksi jos ei hengitä. Esikoinen sairasti tänään, niin konkreettisesti jännittää että mikähän hänellä on yön ja huomisen fiilis (eli ehkä ei tänä yönä niitä korvatulppia sittenkään) ja toisaalta että mikä on itsellä huomenna olo. Painopiste on kuitenkin ilon ja onnellisuuden puolella.

Ajatuksissa surraa ensi viikon aikataulut, läheisten ihmisten kohtaamiset, kuopuksen käytös tänään (ehkä hän reagoi tuolla tavalla siihen, että aikuisten viikko on ollut yhtä mylläkkää), korkealentoiset keskustelut, ja pitkän tähtäimen suunnitelmat. Noin päällimmäisinä.

Mitä kohti?

Ensi viikko. Hmmm. Työkuvioiden puolesta on aika selkeä meininki, ja samalla tuntuu että jossain paria kerrosta syvemmällä on jokin ajatus tai tukko, joka kaipaa tulla nähdyksi ja kuulluksi ennenkuin työt lähtevät aidosti virtaamaan.

Viime viikolla peitetarina-lähestymistapa toimi loistavasti: en itse asiassa ollenkaan hoida nyt näitä vaikeita työjuttuja, vaan teen tutkimusta lohikäärmeiden kasvattamisesta. Ehkä tällekin viikolle kaipaisin peitetarinan? Jos sillä se tukko lähtisi liikkeelle?

Peitetarina tuo tietysti helppoutta, leikkiä, turvaa. Ehkä niitä voisi etsiä muillakin tavoilla. Miten se tukko noin yleisesti voisi liittyä helppouteen, leikkiin, turvaan?

Näillä kysymyksillä ensi viikkoon. <3

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3