Pysähtyminen 146: Mitä kautta pääsisi kiinni rutiiniin?

Mistä tulen?

Olipahan taas viikko. Käytännön tasolla monet asiat edelleen samaa ruuhkavuosiarkea kuin ennenkin – töitä, lasten kuskaamista harrastuksiin, omia iltamenoja jne. Ja samaan aikaan tapahtuu vanhojen asioiden päättymistä ja liikehdintää uusiin suuntiin. Hyviin ja jännittäviin, kyllä. Selkeyttä ja inspiraatiota ja tarpeiden täyttymistä. Vaan silti muutosta, ja muutos on jännittävää ja ennakoimatonta. Tai siis muutoksen voi pistää käyntiin mutta sen jälkeen se on usein hallitsemattomissa. Siihen nähden, miten paljon on uutta ilmassa, olen yllättävän vähän hajalla. Tämä on kiva huomata. 😃

Tässä muutaman viikon olen kovasti kaipaillut myös rutiinia takaisin arkeen, ja selvästi nyt ei ole vielä se hetki, jolloin rutiini sillai luontevasti löytyisi. Tai sitten vain ohitan ne rutiinit, joita jo arjessa on. Lasten hoitokuviot, harrastukset, omat työt ja harrastukset (vaikka ne eivät mitenkään rutiininomaisesti kalenteriin aina sijoitukaan), ympärillä junan lailla puksuttava arki. On sekin rutiinia, että laittaa joka ilta kellon herättämään samaan aikaan. Ehkä taas vertaan itseäni esim. itseeni ennen lapsia, opiskeluaikana, kun arjessa oli ns. muutama muuttuja vähemmän, ja rutiini pysyi paljon pienemmällä tsemppaamisella.

Selvästi kuitenkin jotain rytmiä tai selkeyttä kaipaisin lisää, koska tämänhetkinen rutiini tuntuu jollain tavalla riittämättömältä, tai siltä että en saa vastattua kaikkiin tarpeisiini sen puitteissa. Mihin kaipaan rutiinia? Kotihommiin ja liikuntaan, pääasiassa. Fyysisen maailman asioista huolehtimiseen. Siihen, että tavarat menisivät paikalleen. Se tosin vaatii päätöksentekoa, ja tavallaan se tuntuu myös turhauttavalta koska lapset sitten kuitenkin mylläävät omat tavaransa joka paikkaan. Tai sitten mä vain asetan sellaisen esimerkin, että täällä meillä ei tarvitse laittaa tavaroita paikoilleen. Hmmm. Tätä sietää taas vaihteeksi pohtia.

Missä olen?

Keho on PMS:stä huolimatta ihan suht hyvissä kantimissa, kiitos fiksun aamiaisrutiinin (hei, taas yksi rutiini!) eli tee-se-itse -myslin. Untakin on tullut suurinpiirtein riittävästi. Pää tuntuu tahmaiselta, kun olen tuijottanut tarpeettoman paljon ruutuja (koska konkreettiseen tekemiseen tarttuminen tuntuu liian hankalalta ja päätösintensiiviseltä). Tai ehkä on niin, että PMS-aivoilla, tai tämän muutoksen myllerryksessä, kykenen juuri ja juuri siihen, että tunteet ja oleminen pysyvät tasapainossa. Kämpän siisteys sitten ottaa osumaa.

Tunteet… iloa, inspiraatiota, rakkautta, epävarmuutta, haavoittuvuutta. Akuuttia häpeää siitä, että kun kuskasin kuopuksen harrastukseen (kirjoitan tätä harrastuspaikalla odotellessa) niin hän oli taas myöhässä – vähän helpottaa se, ettei hän ollut ainoa, mutta kyllä se silti kirpaisee. Odotusta ja jännitystä siitä, mitä ensi viikko tuo tullessaan. Rauhaa ja tyytyväisyyttä siitä, että yksi mylläkkä on rauhoittumassa ja selkenemässä.

Ajatukset… Kalenteripalapelissä. Viime viikon kohtaamisissa. Muutamissa kiinnostavissa teoreettisissa käsitteissä, joita haluaisin purkaa ja jäsentää itselleni syvemmin. Niissä rutiineissa, sillai uteliaasti että mitähän niihin oikeastaan liittyy kun ne tuntuu niin vaikealta luoda.

Mitä kohti?

Jos mä haluaisin itselleni jonkun rutiinin, esimerkiksi huushollin suhteen (liikkumiseen on jo periaatteessa ihan hyvä rutiini sen kahvakuulan kanssa kunhan vain pitäisin siitä kiinni), niin mikä sitä tukisi? Mitä siinä rutiinissa täytyisi olla, mihin tarpeisiin sen pitäisi vastata, jotta se onnistuisi todennäköisemmin?

– Helppous ja selkeys. Ei liikaa aivotyötä, kunhan vaan ”jos näin, niin tee näin” -tyyppisiä tapoja.

– Merkityksellisyys. Jos musta tuntuu, että sillä ei ole mitään väliä, siivoanko vai en, koska muut sotkee kuitenkin, niin silloin se merkitys tarttee tulla jostain muualta kuin siitä siisteystasosta. Esimerkiksi sen tavan opettelusta itsestään. Aikaisemmin listasin itselleni, kuinka monta tavaranraivaussessiota olin pitänyt per päivä, ja sitä oli ihan kiinnostavaa seurata.

Tai sitten voin ottaa sen esimerkiksi intuitiontreenaamisharjoituksena (kyllä, terveisiä woowoo-osastolta, täällä voidaan ihan hyvin) ja kuulostella siivotessa tai tavaroita laittaessa tosi kiinteästi sitä, mikä kapistus seuraavaksi olisi valmis menemään paikalleen. Tämä ei ole ristiriidassa helppouden ja selkeyden kanssa, koska se ei ole niinkään aivotyötä vaan tapahtuu eri tasolla.

– Nähdyksi tuleminen. Jos se nähdyksi tuleminen ei tapahdu siisteystason kautta, ainakaan heti, niin ehkä se siivoussessioiden laskeminen (27 tavaraa paikalleen tai roskiin = yksi sessio) ja muistiin merkkaaminen voisi vastata siihen tarpeeseen. Tämä toimi aikaisemmin, jostain syystä se putosi pois, ehkä voisin vaan luottaa taas siihen että se oli ainakin silloin toimiva tekniikka joten siitä voisi aloittaa kokeilemisen.

– Juhliminen ja kiitollisuus. Jos otan itsestäänselvyytenä sen, että tottakai siivosin – varsinkin tässä opetteluvaiheessa – niin se merkityksellisyys ei tartu. Eikä se kokemus tallennu mieleen yhtä voimakkaana kuin jos pysähtyisin vaikka puoleksi minuutiksi fiilistelemään että hurraa, tsemppasin. Toisin sanoen tarvitsen riemua ja iloa ja onnistumisen ylpeyttä ihan niistä pienistäkin jutuista, koska jos rima on liian korkealla niin sitten tulee lannistuminen enkä jaksa kohta enää treenata sitä rutiinia.

Näitä tulevaan viikkoon, erityisesti siivoamiseen, mutta ihan hyviä fokuksia noi on arkeen muutenkin. 😃 Miltä sun pysähtyminen näyttäisi?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3