Pysähtyminen 144: Pitkää ja lyhyttä

Syyslomaviikko, joten ollaan päästy ympäri ja pysähdyn taas perjantaina. Ehkä nyt on näin, ja annan sen olla näin.

Mistä tulen?

No lapsilla on syysloma, joten ollaan pelattu arjen palapeliä nimeltä ”milloin kukakin tekee työt”. Huomasin, että lapset-kotona -rutiini on aika vahvassa ruosteessa, ja toisaalta ollaan saatu syötyä, ulkoiltua, nukuttua ja pyydettyä anteeksi huutamiset ja muut perseilyt.

Kirjoitin tasa-arvokohun innoittamana empatiaharjoituksen. Kuuntelin hyvää musiikkia. Kävin Kiasmassa yksinäni kokemassa taidetta ja olemassa läsnä sen kanssa, mitä se minussa herätti. Ja kyllä muuten herätti.

Kaiken kaikkiaan on ollut sellainen kokemuksentäyteinen viikko – ihania juttuja ja aika luihin ja ytimiin meneviä juttuja ja muutamia sellaisia juttuja, joilta tietoisesti suojasin itseäni, koska muuten olisin mennyt tarpeettoman pitkäksi aikaa ihan tilttiin.

Toisin sanoen sellainen viikko, joka tuntuu tosi pitkältä ja tosi lyhyeltä samaan aikaan.

Missä olen?

Konkreettisesti aamumetrossa matkalla töihin. (Kyllä, tätä viikkoa luonnehtii myös se että paras hetki pysähtyä on julkisen liikenteen käyttö.) Keho olisi kovin mielellään vielä nukkunut muutaman tunnin. Selkärangan vieressä on muutaman päivän hengannut joku outo syvä jännite (tai olen muutaman päivän ollut siitä tietoinen), joka ei tunnu lähtevän haukottelemalla tai venyttelemällä, niin tässä sitten hengailen sen kanssa.

Tunteet ovat väsymyksestä huolimatta odottavat, toiveikkaat, iloiset. Edessä on innostavia juttuja, taide on vielä luissa ja ytimissä, kuulokkeissa on hyvää musiikkia. Monenlaiset tarpeet ovat nyt täynnä – inspiraatio, merkityksellisyys, kauneus, nähdyksi ja kuulluksi tuleminen, kunnioitus, toisten hyvinvoinnin edistäminen. On sellainen ”kokonaisvaltaisesti elossa” -tunne, ja se on aika hyvä fiilis.

Ajatukset liikkuvat pääasiassa eilisen ja tämän päivän aikatauluissa ja tapahtumissa. Lisäksi musiikki (ja edelleen Kiasma!) kaikuvat edelleen ajatuksissa ja nostelevat mieleen yksittäisiä ajatuksenpätkiä ja mielikuvia. Sellainen rauhallinen ajatusten kaleidoskooppi pyörii, mutta ei mitään sellaista, mikä hälyttäisi tai stressaisi. (Sekin on kiitollista.)

Mitä kohti?

Ensi viikolla lapset palaavat päivähoitoon ja aikuiset normaaliin työrytmiin. Keskiviikkona pidän Kärsivällisyyttä kullannupun kanssa -verkkokurssin (siitä lisää täällä!), ja muutenkin viikkoon kuuluu mukavia juttuja.

Samalla haluaisin virittäytyä myös vähän pitemmän tähtäimen ajatuksiin. Nyt niin monet tarpeet ovat syksyn kaaoksen jälkeen (tai keskellä? kuka tietää) täynnä, että tuntuu hyvältä ajatukselta laajentaa perspektiiviä. (Mistä löydän ajan sille? Sen kysymyksen kanssa voisi tässä hengailla.)

Ja toki pitkä tähtäin on hyvä myös pilkkoa konkreettisiin asioihin, joita voi tehdä joka päivä.

Visio ja rutiini.

Tällä viikolla voisin yrittää virittää henkisen riippumattoni näiden kahden puun väliin ja olla siinä läsnä. Mikä on se suuri visio, jota haluan vuoden, viiden, kymmenen tähtäimellä toteuttaa? Ja mitkä rutiinit auttaisivat kulkemaan sitä kohti joka päivä?

Näillä tulevaan viikkoon. Miltä sun pysähtyminen näyttäisi?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3