Pysähtyminen 143: Mitä eteen putoaa

Mistä tulen?

Hmmmm. Kulunut viikko oli (ennakoimani mukaan) aika sellaista hetkessä elämistä. Toisaalta hyvällä tavalla, niin että asioihin tuli tartuttua kun hetki tuntui oikealta. Ja toisaalta sellaisella hauraalla, haavoittuvalla tavalla, että aika moniin pitemmän tähtäimen kysymyksiin vastaus on edelleen ”en tiedä”.

Tavallaan tekee tosi tosi hyvää vain hengailla tällaisessa ”odotan mitä puusta putoaa eteen” -tilassa. Se nimittäin kaivaa nopeasti esiin kaikki ”no mutta entäs jos X” -ajatukset, ja kun niihinkään ei voi vastata muuta kuin niin, enpä tiedä, niin niistä pääsee vähän helpommin myös eroon. (Siis sitten kun ne huomaa. Ennen huomaamisen hetkeä ne ehtii välillä ahdistaa aika lailla.)

Ja toki läsnäolo ja inspiraation seuraaminen on tuoneet myös ihania hetkiä tähän viikkoon. Pitkästä aikaa oli bänditreenit, sen jäljiltä on sielu taas hetkeksi hoidettu, samoin kuin hyvien dialogien jälkeen. Ja vaikka viime yönä nukuin taas ihan jäätävän huonosti (tai vaihtoehtoisesti valvoin ihan jäätävän tehokkaasti kun kainalokakarat mylläsit stereona heti kun sai unen päästä kiinni) niin nyt on silti aika hyvä energia.

Missä olen?

Keho on vähän sitä mieltä, että univaje ja nollakelit ei ole mun lempparimoodi yhtään mihinkään, varsinkaan opettamiseen, mutta ruoka ja liike auttaa. Niska jumittaa, mutta muuten selkä-hartiaosasto voi ihan hyvin. PMS meni yllättävän pienillä henkilövahingoilla, tai sitten se sekoittui tohon yleiseen haavoittuvuuteen ja tuli kohdattua ikäänkuin saman konkurssin osana. (Kauhean negatiivinen sana toi konkurssi, kun kuitenkin viikko oli pääasiassa kivuton, vain aika hauras.)

Tunteet. Hmm. Uusien juttujen äärellä monesta suunnasta, se ilahduttaa ja hyrisyttää ja jännittää ja herkistää. Hyvin sellainen kiirehtimätön fiilis (sitä kun on tässä tullut harjoiteltua), sillai että en edes yritä ripustaa kiintopisteitä kauhean kauas tulevaisuuteen kun taas ei tiedä. Nyt on näin, ja näin saa olla. <3

Ajatukset. Niitä uusia juttuja, joilla ei ole vielä oikein nimeä tai muotoa mutta jotain tapahtuu jollain tasolla. Viikon dialogien teemoja, vähän työjuttuja, ensi viikon aikataulujen pohdintaa, yllättävän vähän sellaisia puskistahuutelija-ajatuksia ja sisäistä vihapuhetta.

Mitä kohti?

Viikonloppuna on yhdet vuosijuhlat, ensi viikolla on lasten syysloma. Paljon ihmisiä, joiden kanssa on ihana viettää aikaa. Ja taas samalla mietityttää, että mitenhän käy introvertin kun yhteyden tarpeelle on niin monta ihanaa strategiaa.

Yhteys, hiljaisuus

Ehkä näitä kahta tasapainotellen. Kun hiljaisuutta on tarpeeksi, niin yhteyskin tuntuu ihanalta, ei ahdistavalta. Voisin taas laittaa muistutukset puhelimeen, että ota minuutti ja hengitä rauhassa silmät kiinni. Syyslomaviikolla tuskin ihan kauhean montaa pitkää meditaatiota ehtii, mutta jos edes monta lyhyttä.

Miltä sun pysähtyminen näyttäisi?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3