Pysähtyminen 136: Ennakoitavuus ja luottamus

Mistä tulen?

Kuluneella viikolla alkoi vihdoin elämä taas voittaa ja energia palata. Ehkä kroppa ilmoitti, että kun et kerran kesällä pitänyt kesälomaa niin nyt sitten pidetään. Oli myös vissiin elokuun ensimmäinen suurin piirtein vapaa viikonloppu, joten sekin tankkasi energiaa ihan uudella tavalla.

Tähän viikkoon mahtui myös pitkästä aikaa bänditreenit, mikä sekin teki hyvää. Musiikki on ilo. ❤️ Ja muutamien hommien valmiiksi ja päätökseen saaminen ilahdutti.

Toki tähänkin viikkoon mahtui kaikenlaisia tunteita ja tarpeita – nähdyksi ja kuulluksi tuleminen, luottamus, vuorovaikutus, selkeys ja ymmärrys olivat muun muassa tapetilla.

Löysin jännän ilmiön, jossa olen aika vahvasti pyrkinyt täyttämään luottamuksen tarvetta ennakoimalla asioita. Ja joo, ennakoitavuuden tarve on sekin olemassa, mutta ne eivät ole sama asia. Niin on tullut pohdittua sitä, että jos ne tarpeet haluaisi selkeyden vuoksi erotella toisistaan (koska kaikkea maailmassa ei kuitenkaan voi ennakoida, ja olisi surkeaa jos luottamuksen tarve ei ikinä täyttyisi ennakoimattomissa tilanteissa), niin millähän ihmeellä sitä sitten oikein täyttäisi? Jänniä kysymyksiä.

Missä olen?

Keho tuntuu suht levänneeltä. Vaihdoin viime viikolla kahvin kofeiinittomaan, ja se on tehnyt kropalle tosi hyvää – aluksi kofeiinittomuus veti jaksamisen aika pohjalukemiin, mutta nyt kun unirytmi alkaa normalisoitua ja keho tunnistaakin väsymyksen eri tavalla, niin tuntuu ihan hyvältä valinnalta. Ja jostain syystä nimenomaan kahvia kuitenkin kaipaa aamulla, tee ei käynnistä samalla tavalla. Jännä juttu.

Tunteet ovat tällä hetkellä aika rauhallisissa kantimissa – aika moni tarve hyrrää täynnä. Kovasti ennakoitavuuden tarve on jatkuvasti pinnalla, kenties tämän uuden alkavan syksyn myötä (kun alkukuu meni tosiaan kesästä toipuessa). Lisäksi kaipaisin kovasti lisää iloa, onneksi Netflix ja Gilmoren tytöt vähän paikkaavat sitä vajetta.

Ajatuksissa pyörii alkavan syksyn työkuvioita, käytännön arjen kysymyksiä sekä lähestyvään 33-vuotissynttäriin liittyviä pohdintoja. Noin muun muassa. Selkeyttä ja hyväksymistä ja luottamusta kaipaan näköjään ajatustenkin perusteella.

Mitä kohti?

No sitä luottamusta, mielellään eroteltuna ennakoitavuudesta. Huomaan sen sotkeutuneen tosi monella tasolla, ja haluaisin kovasti opetella strategioita, joilla luottamuksen tarve täyttyisi myös ennakoimattomissa tilanteissa.

Tähän mennessä olen keksinyt seuraavaa:
– pysyn omassa hularenkaassani, niin tiedän että voin luottaa omiin tunteisiini ja tarpeisiini
– kerron toisille, mitä minun hularenkaassani tapahtuu; silloin harjoittelen luottamusta siihen, että toiset pystyvät ottamaan vastaan sen mitä minulle kuuluu
– kuuntelen toisia niin, että heillä saa olla oma hularengas ja minulla on omani – voimme molemmat luottaa siihen, että saamme omassa hularenkaassamme olla sitä mitä olemme
– tietoisesti huomaan tilanteet, joissa luottamuksen tarpeeni täyttyy, ja riemuitsen niistä
– tietoisesti huomaan tilanteet, joissa luottamuksen tarpeeni ei täyty, kuuntelen itseäni vielä lähemmin, ja suren jos on suremisen aika

Eiköhän näitä testatessa, onnistuessa ja epäonnistuessa, taas yksi viikko kivasti vierähdä. 🙂

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3