Pysähtyminen 132: Tilan raivaamista

Mistä tulen?

Tämä viikko taisi olla lasten loman ensimmäinen, jolloin ohjelmassa ei ollut mitään ihmeellisempää. Käytännössä siis löllöiltiin, käytiin ulkona, askarreltiin ja lueskeltiin ja elettiin loma-arkea. Samalla tuli käytyä puolison kanssa syvällisiä parisuhdekeskusteluja aamukahvin lomassa, raivattua turhaa rojua, ja muutenkin tehtyä sellaista kaikkea tärkeää, mikä ruuhkavuosien arjessa jää muka tärkeämpien juttujen jalkoihin.

Kirjoittelin päiväkirjaan siitä, että miten sitä saisi sovitettua toisaalta itsestä huolehtimisen ja lepäämisen, ja toisaalta energian ja voiman ja aikaansaamisen. Aikaisemmin mulla on ollut tapana puskea aikaansaamisvaiheet sisulla ja kahvilla ja ylikierroksilla, niin että kun tsemppivaihe päättyy niin tulee hajoaminen. Ei ole oikein pitkäjänteistä sellainen. Niin halu(ai)sin löytää jonkun sellaisen tavan, jolla vois olla sekä vahva ja aikaansaava että levännyt ja hyvinvoiva.

Lepo, vahvuus, läsnäolo

Yksi tekniikka, jota käytin, on (taas Havi Brooksilta muinoin bongattu) ”haastattele sitä osaa sinusta, joka jo osaa tämän”. Kun haastattelin (eli kirjoitin ensin itsenäni ja sitten ikäänkuin osaisin jo), niin siinä keskustelussa nousi esiin kaksi kasvun paikkaa:
– self-care is nonnegotiable; itsestä huolehtiminen on asia, josta ei tingitä
– itsestä huolehtimista on paitsi kehosta, mielestä ja tunteista huolehtiminen, myös fyysisestä ympäristöstä huolehtiminen, esim. siivoaminen.

Molemmat asiat on sellaisia, jotka jollain tasolla tiedän tosiksi (ja siksi ne mun alitajunnasta nousikin tähän keskusteluun), mutta kumpaakaan en oikeasti vielä osaa elää. Siis että omat tarpeet jää vielä tosi usein sitku-mutku-asteelle, kun on jotain ns. tärkeämpää. Tai että on levollisempaa siivota 10 minuuttia ja levätä 20 kuin levätä 30 minuuttia yrittäen vältellä kämpän kaaosta. (Toki on myös niin, että jos se 10 minuuttia on ratkaiseva määrä lepoa niin silloin kaaoksella on harvoin merkitystä. Muistan ne vaiheet, mutta itellä ei oo enää niin kriittinen vaihe päällä arjessa.)

Vaan nyt viimeisen muutaman päivän ajan oon onnistunut tässä ihan uudella tavalla. Ehkä se haastattelu avasi jotain, tai ehkä viime viikon kriitikkodialogi tai yksi tietty meditaatio, mutta tavaraa on mennyt omalle paikalleen ja kiertoon niinkuin olisin saanut KonMari-herätyksen. Enkä siis edes ole (kirjan oon lukenut mutta en viime aikoina), vaan joku blokki aukesi ja nyt siivoaminen ja asioiden järjestäminen tuntuu mielekkäältä.

Vielä en toki osaa sanoa, onko tää joku pysyvä muutos vai onko mulla nyt kaikki muut tarpeet viimein niin täynnä että siivoaminen vastaa päällimmäisiin tarpeisiin. Ainakin toistaiseksi mä ihan täysillä nautin siitä, että koti näyttää kivemmalta ja rutiinit tukee hyvinvointia sekä suoraan keho/tunteet/mieli -akselilla että välillisesti tän siivoamisen ja järjestämisen kautta.

Juhlistettiin myös viikonvaihteessa puolison kanssa meidän 7v-hääpäivää.

Me ajateltiin silloin naimisiin mennessä, että ollaan tosi aikuisia ja kypsiä, ja varmaan me siihen ikään nähden oltiinkin. Seitsemään vuoteen (ja reilun vuosikymmenen yhteiseloon) mahtuu kaikenlaisia vaiheita –mm. kaksi vauvavuotta ja kahden yrityksen perustaminen ja mun kyynärpäädraama/-farssi ja sekalainen määrä burnoutteja ja syntymiä ja kuolemia ja muuttoja ja ihan tavallista arkeakin.

Välillä miettii että miten sitä on voinut parikymppisenä käydä niin hyvä flaksi, että oon siihen kaikkeen löytänyt vierelleni tuon ihmisen. Aina ei ole ollut helppoa ja kivaa ja vaivatonta, ristiriitoja tulee niinkuin aina elämässä, mutta toisen kanssa oleminen on aina tuntunut oikealta ja merkitykselliseltä. Ja jopa niiden ristiriitojen ratkominen tuntuu hyvältä ja merkitykselliseltä, kun molemmat kuuntelee toisiaan ja haluaa toiselle hyvää ja on valmiita sekä kertomaan omista tarpeistaan että huomioimaan toisen tarpeet. Kun siihen voi luottaa, niin kaikki muu on järjestelykysymys. <3

Missä olen?

Tällä hetkellä olen yksin kotona, kun puoliso ja lapset lähti anoppilaan loppuviikoksi. Päätin rakentaa näihin yksinolopäiviin itselleni yhden hengen retriitin (sekin on muuten yksi syy, miksi siivoaminen on inspiroinut – en halunnut viettää retriittipäiviä kaaoksessa).


Päiväohjelma on esillä, samoin joogamatto, korkkaamaton muistikirja odottaa kunnes saan edellisen loppuun. Olen siis tietoisesti varannut itselleni tilaa, sekä fyysistä että kirjoitustilaa, tälle kaikelle prosessille. Ja sain lainata lapsilta Inside Out -figuureja ja piirustustaulua. ❤️


Toisin sanoen keho kehrää joogan ja venyttelyn ja meditaation jäljiltä, tunteet on rauhalliset ja odottavat (ja vähän jännittää, että ehdinkö vuoteeseen ennen nukkumaanmenoaikaa ?  mutta eiköhän se onnistu) ja mieli on kirkas ja askartelee jo mun peitetarinan parissa. 

Peitetarina on siis, että olen hankkinut (tai saanut? perinyt? tämä on vielä vähän epäselvää) maaseudulta Shakespearen aikaisen olkikattoisen autiotalon, ja mun tarttis selvittää että miten sen sais asuttavaan kuntoon. (Peitetarinassa ei tarvitse siis olla mitään järkeä, jos se ei vielä käynyt selväksi. :D)

Mitä kohti?

Retriitin jälkeen alkaa arki, kun muksuilla alkaa päivähoito uudessa paikassa. Tähän viikonvaihteeseen toivon
– lepoa
– oivalluksia
– iloa
– kehon huomioimista
– jo tietämieni asioiden syventämistä

Luotan, että tämä mun retriitti vastaa näihin tarpeisiin oikein mainiosti. ❤️

Miltä sun pysähtyminen näyttäisi?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3