Pysähtyminen 127: Kapasiteettia

Mistä tulen?

Kulunut viikko (tai siis edellisen loppu ja tämän alku) meni aika vahvasti lepäämisen ja toipumisen piikkiin. Niinkuin kirjoittelin viime viikolla, niin jotain selvästi oli käynnissä, ja tavoitteena oli syödä ja nukkua ja jonkin verran ehkä vuorovaikuttaa läheisten kanssa. Se olikin ihan hyvä suunnitelma, mutta vaihtelevalla menestyksellä.

Perjantaina käytiin Ikeassa syömässä. Tavallaan ihan kiva juttu, ja tavallaan ihan liikaa mekkalaa ja hälyä ja kuopus karkasi kaksi kertaa katsekontaktin ulottumattomiin. Löytyi onneksi molemmilla kerroilla ennenkuin äidillä tuli stressi ja itku. (Sen päivän mielentilasta laskien siis alle minuutissa.)

Lauantaina kävin Annamarika Joogan joogastudion avajaisissa, ja se teki hyvää. Toki seuraavana päivänä (kun oli mun vuoro nukkua pitkään) nukuin melkein kellon ympäri, eli sekin taisi olla aika lailla kapasiteetin ylärajoissa.

Ja nyt alkuviikko on mennyt sellaisessa ”pakolliset hommat hoidetaan hitaasti ja hengitellen ja muuten ollaan kuin ne yhet kanat” -moodissa. Kapasiteettia säästellen, ikäänkuin.

Viikonloppuna huomasin myös, että somesta pois pysytteleminen säästää kapasiteettia. Tai siis niin.

Mun sometuttavissa on paljon ihania, viisaita ja vastuuntuntoisia ihmisiä, jotka kantaa paljon vastuuta tulevaisuuden ja tasa-arvon puolesta. Ja sit kun mä olen tällaisessa tilassa, että joistain sinänsä tärkeistä artikkeleista otsikon ja parin ekan lauseen lukeminen vetää ahdistuksen huippulukemiin kymmeneksi minuutiksi, niin parempi on jos en edes selaa.

Tämän huomasin juurikin äsken. Ennen tämän kirjoittamista ajattelin, että voisin vähän vilkaista, onko Facebookissa sitten kuitenkin tässä parin päivän aikana löytynyt jotain sellaista ilahduttavaa, että harmittaisi tämä somepaastoaminen.

Oli siellä yksi artikkeli joka irrotti parit naurut. Ja sitten muutama postaus sen jälkeen taas joku juttu, jota ei tarvinnut edes klikata kun jo rupesi itkettämään.

Tää on vähän sama kuin aprillipäivänä. Jos mulle ei sovi se, miten some pyörii, niin silloin mun on ehkä syytä pitää sieltä taukoa. Ei niin, että mun mielestä some olisi jotenkin huono juttu yleisesti. Jos se toimii ja tuo iloa ja onnellisuutta ja yhteyttä niin ihan mahtava juttu, niin se on mullekin usein tuonut. Nyt mä huomaan, että tähän mielentilaan se ei tuo iloa tai onnellisuutta tai yhteyttä.

Niin ajattelin ottaa hypoteesiksi tällaisen, että jos en käytä sosiaalista mediaa (käytännössä Facebookia) ennen elokuun alkua, niin mulla on enemmän aikaa ja kapasiteettia tehdä juttuja, jotka oikeasti tuo iloa ja onnellisuutta ja yhteyttä. Blogin tekstit tulee automaattisesti sosiaalisiin kanaviin, kiitos verkkosivun somekeijupölyn, mutta itse pyrin välttämään somen kuluttamista. Katsotaan, miten käy.

Missä olen?

Kaikesta viikonvaihteen nukkumisesta huolimatta silti väsyttää. Leuka on edelleen jumissa – sain lauantaina leukajoogaohjeita sen avaamiseen, mutta oon ehtinyt tehdä niitä vasta muutaman kerran. Toisaalta huomaan monia kohtia, joissa on aiemmin ollut tiukempia jännityksiä ja ne on tässä levätessä ehtineet vähän sulaa. Vettä vois taas juoda enemmän.

Tunteet… Njoo, aika pinnassa. Lapset katsoi tänään Inside Out -elokuvaa (taas, siitäkin vois kirjoittaa ihan erikseen) ja mä kuuntelin toisesta huoneesta ja vollotin. Ja samaistuin myös Suruun, joka matkusti sadepilven kyydissä itkien, että ”nyt mä pilasin tän pilvenkin”. Toki siis samaistuin sillai huvittuneena, mutta muistan hyvin sellaisia hetkiä kun on ihan 100% vakavissaan ollut sellainen fiilis, että mihinkään ei voi koskea ilman että se menee pilalle.

Ja toisaalta. Tänään kauppareissu hidastui sen takia, että myyjä otti kiinni myymälävarkaan ja kesti hetken että toinen myyjä pääsi kassalle asti. Kaikesta viime aikojen murheilusta huolimatta olin siinä hetkessä ihan superkiitollinen siitä, että a) tilanne rauhoittui, joku toinen asiakas soitti poliisin, ja kukaan ei ilmeisesti loukkaantunut tilanteessa, ja b) mun ei tarvitse olla (enää) töissä paikassa, jossa myymälävarkauksien ehkäisy ja pysäyttäminen kuuluu työnkuvaan. Vaikka kuinka angstaa ja ahdistaa, niin on kiitollista että saa työssään olla turvassa.

Ajatukset… Luin viikonloppuna taas Gay Hendricksin The Big Leapin, jossa puhutaan ylärajaongelmasta (Upper Limit Problem). Siis siitä, että jos alkaa yllättäen jollain elämänalalla mennä hyvin, niin ihmisellä herkästi tulee epämukava olo. Tai ikäänkuin sellainen yläraja alkaa hälyttää, että nyt jotain on pielessä, ja sitten ihminen tavalla tai toisella joko sabotoi sitä hyvää meininkiä tai sitten alkaa kaivaa hankaluuksia (tiedostamattaan, tietysti) jollain toisella elämänalueella. Tyyliin että työhommissa menee hyvin niin kotona puolison kanssa tulee riita. Tai jos on hetki, jossa on rauhallinen ja hyvä olla, niin kohta alkaa päässä pyöriä maailmanlopun ajatuksia.

Niin mun mantra tässä viimeiset pari päivää on ollut kysyä kaikista epämukavuuksista ja huolenaiheista, että onko tämä nyt ylärajaoire? Is this an upper limit symptom? Ja vaikka mä en saisikaan siihen vastausta, niin aika monet huolet ja jännitykset sulaa ihan vain sillä kysymyksellä. Se on myös ikävien ajatusten kanssa hyvä kysymys, koska se auttaa mua huomaamaan, että oikeastaan se ajatus ei ole mitenkään liimalla kiinni mun tajunnassa, vaan mä voin päästää siitä irti jos se ei tunnu mukavalta.

(Tässä kohtaa sisäinen kriitikkorinki haluaisi sivuhuomautuksena todeta, että mä puhun ihan täysin ohi aiheen ja mun suoritus on täten hylätty. Ajatukset -kohdasta tuli nyt nolla pistettä. Eikä toi Tunteet -kohtakaan oikeastaan ole ihan tehtävänannon mukainen. Kiitos, tämä merkitään muistiin.)

Mitä kohti?

Mitähän mä kaipaisin? Jos lähtis sitä kautta, että mitä toi somen vähemmälle jättäminen mulle antaa? Mihin mun tarpeisiin se vastaa?

– Intentionaalisuus, tavoitteellisuus
– Yhteys (jos vaikka laittais viestiä ihmisille joiden kanssa haluaa olla tekemisissä)
– Vapaus
– Turva (lähinnä emotionaalinen, ettei tartte koko ajan olla varuillaan että mistä kulman takaa tulee jotain triggeröivää)

Mihin tarpeisiin mä oon yrittänyt vastata somen kautta?
– Yhteys
– Ilo (aina välillä löytyy joku hauska juttu)
– Oppiminen (erityisesti Everyday Feminism -FB-sivu on ollut ihan loistava, sieltä tulee melkein joka päivä jotain lukemisen arvoista)
– Helppous (ei tartte itse miettiä, että mitähän sitä haluaisi lukea, vaan mulle tarjoillaan verkkokalvoille loputtomasti sisältöä)
– Yhteenkuuluvuus (mä pelkään ihan todella syvällä tasolla sitä, että jään yksin, ja some on ollut mulle jonkinlainen vakuutus siitä, että en jää, kun aina siellä on joku)

Ja jos mun tavoitteena on somen vähentämisen kanssa säästää kapasiteettia, niin voisko se olla mun tämän viikon teema?

Helppous, lepo, hoiva

Että sais mahdollisimman hyvin tankattua jaksamista ja purettua jumeja – ja toisaalta hoidettua ne hommat joita olen luvannut hoitaa – kun sitten juhannukselta lapset jää kotiin kesälomaksi niin olis jotain jäljellä äidistä niillekin.

Ehkä tällä nyt sitten seuraavaan viikkoon. Miltä sun pysähtyminen näyttäisi?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3