Pysähtyminen 126: Nyt on näin

Mistä tulen?

Taas päästiin keskiviikkoon asti ennenkuin saa tämän viikon puettua sanoiksi, tai ainakin sinnepäin.

Viikonloppuna olin lasten kanssa yksin, kun puolisolla oli käytännössä torstaista sunnuntaihin ohjelmaa ja yöpymistä muualla. Maanantain ja tiistain sitten toivuin siitä ja käytännössä nukuin, joogasin, katsoin Downton Abbeyta ja itkin. (Sekä Downtonia että muuten.)

Todennäköisesti se ei ollut siis ihan vain viikonlopusta palautumista, vaan sieltä lähti sitten vanhempiakin kerroksia liikkeelle.

Olin vähän ristiriitaisella fiiliksellä, kun toisaalta aina on hommaa jota voisi tehdä, ja toisaalta huomasin aika nopeasti, että nyt jos yrittää tehdä yhtään mitään niin ei tule kuin pettymystä. Joku sellainen vanha ”eikun nyt pinnistät ja skarppaat ja sitten jossain vaiheessa hajoat kun on rauhallisempaa” -vaisto yritti pintaan. Onneksi löytyi se järjen ääni, joka sanoi että juuri niiden skarppaamisten seurauksena nyt hajottaa, vaikka konkretian tasolla elämässä ja arjessa ei mitään kriittistä tapahdukaan.

Tai ehkä se on juuri se. Oma arki on sen verran rauhallista, että suru-uutiset (Orlandon isku, tuttavan puolison kuolema, se Downton Abbey vaikka kuinka on fiktiivistä) iskevät niihin aiemmin jemmattuihin kerroksiin. Ja no, kun kerrankin on yksin kotona ja työaikataulussa on vähän väljää, niin mikäs siinä. Istutaan sitten puoli tuntia olohuoneen lattialla itkemässä en-edes-tiedä-mitä.

Siitä itseäni tässä kaikessa onnittelin, että en koko päiväksi hautautunut esimerkiksi someen tai Netflixiin, vaan tajusin välillä pistää jooga-DVD:n pyörimään tai kuunnella meditaation ja keskittyä siihen, mitä omassa kehossa ja mielessä tapahtuu. Aina sillai vähän kerrassaan.

Missä olen?

Keho tykkää joogasta ja liikkeestä ja raittiista ilmasta, mutta on sitä mieltä että vettä voisi juoda enemmän kuin kahvia. Olen syönyt ruokaa, se on plussaa (se nimittäin itsellä takkuaa aina kun tällainen uupumuspuuska iskee) ja seuraavaksi voisi miettiä että söisi vielä aavistuksen ravitsevampaa ruokaa.

Tunteet on edelleen aika haavoittuvaisella tolalla. Herkästi iskee lannistus ja ahdistus ja ärsytys ja kaikki sellaiset tunteet, jotka kertovat, että omat tarpeet on aika vähissä. Toisaalta olen kiitollinen siitä, että huomaan ja tunnistan tämän moodin itsessäni. Ja että on ihmisiä joille voi häpeilemättä kertoa että nyt on muuten veto aika vähissä, paljon kuraa nousee pintaan, saatan tulkita sun sanat aivan päin honkia, ihan tällai varoituksen sanana.

Ajatukset… no esimerkiksi sellaista, että vitsi mikä luuseri mä oon kun en pysty asioihin. Tai että miten mä kehtaan hajoilla näin pahasti omista ei-ongelmistani, kun vaikkapa siellä Orlandossa on ihmisillä oikeitakin ongelmia joita mä en osaa edes kuvitella. Ja muuta sellaista itsensä sättimistä, mikä on myös merkki siitä, että nyt on tankki aika tyhjänä.

Mitä kohti?

Weather the storm.

Katsoin tossa taannoin kaksi ensimmäistä Pirates of the Caribbeania, ja vaikka ne nyt ei mitään elokuvataiteen huippuluomuksia olekaan niin jokin siinä laiva-purjehdus-meiningissä kiehtoo. Siinä, että laiva on sitä mitä se on, ja sillä mennään mitä on kyydissä ja sitten keksitään erilaisia ratkaisuja kelin mukaan. (Mistä huomaa, etten oikeasti tiedä yhtikäs mitään purjehtimisesta?)

Mutta jos mun keho ja oleminen ja arki ja jaksaminen on laiva, ja tämä tunnemyllerrys-prosessi-mikälie on myrsky, niin se ei auta että teeskentelen ettei mikään ole eri lailla. Nyt on näin, nyt on joku myllerrys käynnissä. Ei mun tartte tietää, että mistä se tulee, tai järjellä pystyä sitä selittämään tai oikeuttamaan. Mun tehtävä on pitää laiva kasassa niin ettei se uppoa ennenkuin myrsky laantuu.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että mä keskityn kehosta huolehtimiseen, arjesta huolehtimiseen, ja hyväksymiseen. Työjutut tehdään sillai, että ne pystyy tekemään, ja jos mä tarviin puolen tunnin meditaation että pystyn tekemään tunnin jutun niin sitten on niin. Vastaan puskemalla mä vain tuhlaan kapasiteettiani. Eikä tällaiset myllerrykset kuitenkaan kestä ikuisesti, vaikka se siltä välillä tuntuukin.

Nyt on näin.

Miltä sun pysähtyminen näyttäisi?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3