Pysähtyminen 116: Herkkänahkainen mielensäpahoittaja

Mistä tulen?

Tämä viikko oli vähän kaksijakoinen. Alkuviikosta oli opetustöitä, suhaamista paikasta toiseen, bussissa istumista ja muutenkin koko lailla aikuisten ihmisten skarppaamista. Heräsin muun muassa joka aamu ennen puolta seitsemää joogaamaan.

Torstaina kävin poistattamassa viisaudenhampaan. Perjantain ja viikonlopun vietinkin sitten erinäisissä päänsäryn, väsymyksen ja flunssan välimuodoissa. Lisäksi lauantaiaamuna kuopus heräsi kuumeisena ja esikoinen oksensi. Viikonloppu näytti siis oikein lupaavalta. Ja vaikka lasten olo kohenikin jo lauantai-iltaa kohti, niin itsellä keho veti alamäkeä. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun oli minun vuoroni nukkua pitkään, nukuinkin sitten melkein 12 tuntia putkeen. Vissiin väsytti.

Toisaalta tämä kertoi mulle siitä, että jos viikolla skarppaa niin viikonloppuna täytyy levätä. Oliko yllätys? Ei ollut. Toisaalta arvelen myös, että viisaudenhampaan poisto vaikutti pään ja leuan jännityksiin sen verran, että niiden muuttuminen aiheutti päänsärkyä ja väsymystä. Ja lisäksi ihan puhtaasti onnittelen itseäni siitä, että tajusin levätä kun väsytti.

Emotionaalisella ja ajatusten tasollakin viikonloppu oli aikamoista jännitysten purkamista. Puoliso kysyi jossain vaiheessa varovasti, että näinköhän sulla on PMS tai jotain, ja itsekin arvelin samansuuntaista, mutta kalenteri ei ollut ihan samaa mieltä. Toisin sanoen jokin muu kulutti tahdonvoimaa ja pisti tunteita liikkeelle. Itketti ja ahdisti, ajatukset velloivat aika synkissä pohjamudissa, ainoa mikä auttoi oli niiden ajatusten ja tunteiden kanssa läsnä oleminen ihan hiljaa. Ehkä ne pään jännitysten muutokset vaikuttivat myös sillä tasolla, mene tiedä.

Ja toisaalta, sitten kun kaiken sen kuran läpi oli päästy (tältä erää), niin huomasin, että asiat inspiroivat ihan eri tavalla. Huomasin tästä omasta yrityksestä juttuja, joita en ollut ennen huomannut. Tutkailin töitä ihan uusista näkökulmista. Tavoitteet, jotka olivat tuntuneet sumuisilta, näyttivätkin vähän selkeämmiltä. (Ihmekös tuo, kun siinä välissä ei ollut rapakerrosta sumentamassa. 🙂 ) Että taas kannatti sitten kuitenkin luovia sen suon läpi, kun toisella puolella oli kantavaa maata.

Missä olen?

Keho on flunssainen. Niskaa jumittaa, poskionteloita kuumottaa, kolmas kuppi teetä menossa, paleltaa ja väsyttää. Ehkä siitä ei sen enempää. 🙂

Tunteet hyrräilevät edes takaisin. Huomaan jännitystä – tällä viikolla tulee tilanteita, joiden suhteen huomaan kaipaavani hyväksyntää ja yhteyttä. Toisaalta taas innostusta – kivoja juttuja edessä, ja arvelen että niissä täyttyy yhteyden ja ilon ja oppimisen ja vaikka minkä tarpeita. Rakkautta ja lempeyttä, kun ajattelen lapsia, jotka ovat jotenkin just sellaisessa suvantovaiheessa, että yhteistyö ja yhteys ja rakkaus ja luottamus kukoistavat. Tai siis pienempi ei ole enää eeppisen kolmevuotias ja isommalle ei ole vielä iskenyt kuusivuotiaiden minimurrosikä. Kieltäydyn ajattelemasta, että odotahan vaan, ja sen sijaan keskityn kiitollisuuteen siitä, että nyt on välillä helpompaakin.

Ajatukset… Jostain tulee jännittävä ajatus siitä, että tämä flunssa on mun oma vika. Tai siis että kun tehtiin viikonloppuna juttuja, joita huomasin aivastelevani (kuten leluinventaario => pölyä, tai suklaamousse soijavispistä => ilmeisesti soija aiheuttaa mulle suurina määrinä allergista reaktiota?), niin selvästi olen Ihan Omalla Typeryydelläni nyt Vasiten Hankkinut itselleni tällaisen meininkiä hidastavan taudin. Että jos ymmärtäisin olla tekemättä typeriä, kehoa haittaavia asioita, niin pysyisin aina terveenä ja pystyisin tekemään kaiken mitä haluan. Tää on ehkä joku sellainen pään ääni, joka tarvitsisi kovasti valtaa ja suojelemista ja mun kehon hyvinvointia, ja sen mielestä paras strategia siihen on haukkua mua tyhmäksi jos asiat ei mene niinkuin ehkä toivoisin.

Mitä kohti?

Tällä viikolla on siis luvassa

– opetusta ja sen suunnittelua
– osteopaattikäynti
– kurssi Ipanaisella
– viikonloppuristeily
– laulamista
– ja jonkin verran esikoisen synttärien suunnittelua, hän kun täyttää sitten ensi viikon puolella vuosia.

Mitä mä näihin asioihin tarvitsisin?

Iloa ja leikkiä. Hauskautta, niinkuin meidän neljävee sanoo. Fun and games.

Miten mä saan iloa ja leikkiä tonne sekaan?

– Mä voin tehdä asioita roolissa, keksiä rooliasuja tai hassuja aksentteja (tämä siis ehkä lähinnä noihin kotona tehtäviin töihin – saattais opiskelijat vähän hätkähtää jos tulisin luokkaan roolissa).
– Voin keksiä tehtäville peiteoperaatioita, ikään kuin mun tarkoitus olisikin tehdä jotain ihan muuta.
– Voin huomata aina kun joku nauraa.
– Voin miettiä, että mitkä asiat mun mielestä on oikeasti hauskoja, ja lisätä niitä. (Ja huomata, mitkä asiat ei ole hauskoja vaikka haluaisin, ja vähentää niitä.)

Aivan, tähän hauskuuteen liittyy myös se, että viime viikolla oli aprillipäivä.

Mä huomasin, että en kestänyt somessa olemista yhtään, koska mua kuormitti valtavasti sen miettiminen, että mikä kaikki tästä nyt sitten on aprillia. (Se oli toki myös mun viisurinpoistoa seuraava päivä, eli kapasiteetti oli jo valmiiksi vähissä.) Ja tietysti siinä kohtaa mukaan harppasivat ajatukset siitä, että mä olen yksi huumorintajuton, herkkänahkainen mielensäpahoittaja, jonka olisi parempi pysyä pois koko internetistä jos en kerran vitsejä tajua.

Niin mä selvästi haluaisin jotenkin vahvistusta sille että itse asiassa mulla on huumorintaju, ja mä pidän asioita hauskoina. Ja jos en pidä niin sekin on ihan ok koska ei kaikki vitsit naurata kaikkia. Kun on naimisissa sivutoimisen stand-up-koomikon kanssa, niin toki se oma huumorintaju kalibroituu uudestaan ihan vain siksi, että elää jatkuvan tahattoman (ja tahallisen) vitsitulvan keskellä.

Tai sit jos mä oikeasti olen huumorintajuton herkkänahkainen mielensäpahoittaja, niin senkin mä jotenkin haluaisin itsessäni työstää ja hyväksyä. Mä kaipaan iloa ja hauskuutta, tottakai. Tarkoittaako se sitä, että mä saan myös haluta sitä omilla ehdoillani? Että ei välttämättä tarvitsisi pitää hauskana sitä, mitä joku muu pitää hauskana? Ja jos olen eri mieltä jonkin asian huumoriarvosta, niin mitä se tarkoittaa?

Ehkä näitä mä haluan pohtia. (Ja kas, mä sain ilon ja hauskuuden tarpeestakin väännettyä syvällisen itsekritiikkipohdinnan. Ehkä se mun mielensäpahoittaja -leima ei olekaan niin kaukaa haettu. Tai sitten mä en vain jaksa kirjoittaa hauskoja asioita nettiin, koska joku kuitenkin ymmärtää ne väärin ja puolestaan itse pahoittaa mielensä. Hmm. Kiinnostavaa. Pohdinta jatkuu.)

Miltä sun pysähtyminen näyttäisi?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3