Pysähtyminen 110: Sisäisen kriitikkoarmeijan paluu!

Mistä tulen?

Viime viikolla oli vähän niinkuin vapaampaa, lepoa, keveyttä. Töitä, toki, mutta enemmän verkkarit päällä tehtävää sorttia kuin opetusta. Oli jopa bänditreenit, se oli huikean kivaa.

Suoraan sanoen unohdin kaikki mahdolliset supervoimat ja tutkimiset, kun iski päälle sellainen maailmanlopun turnausväsymys. Vetämättömyyttä ja vastustusta ja v… no muita v-kirjaimella alkavia tunnetiloja. 😀 Ja siihen päälle vielä reilu kauhallinen häpeää siitä, että vieläkö muka pitää levätä, eikö se nyt jo parilla päivällä olisi tämä lepääminen ja omista tarpeista huolehtiminen purkissa.

Viime viikon fiiliksistä kertoo jotain sekin, että muistan varsinaisista tapahtumista aika vähän. Kalenteria katsoen muistaa, että aivan totta, Rakentavan Vuorovaikutuksen Ohjaaja -koulutuksen empatiaparipuhelu oli, ja totta juu, tuossa kävikin Se-Ja-Se kylässä, ja niin edespäin. Mitähän sitä tuli viime viikolla oikeasti tehtyä? Näköjään ei ainakaan oltua kauheasti läsnä. Väsymys heittää nopeasti sellaiseen moodiin, että ei oikeasti lepää mutta ei oikeasti tee mitään muutakaan, vaan tuijottaa pää tyhjänä joko ruutua tai kirjaa tai jotain muuta.

Ai niin, tehtiin me lasten kanssa paperimassataidetta. Pöydän kulmalla oli ikuisuuspino silppuriin kuskattavia papereita, joita ensin antaumuksella silputtiin saksilla ämpäriin (sellaiset moniteräiset yrttisakset on siihen hommaan ihan loistavat) ja sitten tehtiin paperimassasta vaikka mitä. Paperivellin hämmentäminen puukauhalla oli yllättävän meditatiivista. 😀 Noin yleisestikin ehkä parhaat hetket viime viikosta oli ne, jolloin oikeasti keskityin tekemään jotain muuta kuin töitä tai yleistä homehtumista – oli se ”muuta” sitten päikkärit tai paperimassa tai pöydän siivoaminen.

Selvästi ensi viikolle tarvii vielä lisää läsnäoloa. Se on väsyneenä selvästi vaikeampaa, ja väsyneenä sitä tarvitsisi vielä enemmän kuin tavallisesti, jotta saisi oikeasti huomioitua ne tarpeet, jotka on vajaalla.

(Tähän kohtaan mun sisäinen kriitikkoarmeija haluaa vielä tähdentää, että onhan tämä nyt typerää etten mä vieläkään osaa tällaisia asioita.

Että jumankauta montako vuotta tätä on tässä nyt tahkottu, ja vieläkin oon täysi amatööri itseni kuuntelemisessa ja tehokkaassa lepäämisessä! Että kyllä sitä pitäisi osata levätä sillä tavalla taloudellisesti, että jää aikaa myös muihin, tärkeämpiin asioihin.

Ja vielä kehtaan kirjoittaa, siis julkisesti, siitä että teen tällaisia amatöörien virheitä, ”en ollut tarpeeksi läsnä” voi video. Heitä myös hävettää mun puolestani, koska mä en selkeästi osaa hävetäkään tällaisia asioita tarpeeksi, niin että tajuaisin olla levittelemättä niitä kaikille maailman ihmisille.)

Tähän kohtaan syvä huokaus ja empatiaa kriitikkoarmeijalle. Olisikohan siellä jotain pätevyyden ja kasvun tarvetta siellä turhautumisen taustalla? Ja ehkä sellaista nähdyksi tulemisen tarvetta ja samalla pelkoa? Nyt he ainakin tulivat kuulluksi, näin alkuun.

Missä olen?

Keho on väsynyt, vähän selkä jumittaa sen paperimassan hämmentämisen takia, päänsärky muistuttelee että vettä voisi juoda.

Tunteet… no tässä kohtaa edelleen nolottaa se kriitikkoarmeija, mutta vähän myös huvittaa. Työjuttujen suhteen on puoliksi innostusta ja puoliksi jännitystä, että miten tässä loppuviikosta saa hommia tehtyä kun lapsilla on hiihtoloman takia lyhyempi viikko. Iloa ja innostusta siitä, että on kivoja juttuja tulossa viikonvaihteessa ja seuraavalla viikolla.

Ajatukset… Töissä, pyykeissä, edelleen vähän myös vegaanisen ruokavalion opettelussa, suunnitelmissa, budjeteissa. Kriitikkoarmeija yrittää änkeä vähän aina sinne sekaan ja muistutella asioista, jotka ovat heidän mielestään Totta.

Mitä kohti?

No jos tälle viikolle sitä läsnäoloa. Keep it short and simple.

Läsnäoloa kehossa: kun mä huomaan, että oon taas vajonnut johonkin tiedottomaan jumittamiseen, niin hengittäisin pari kertaa syvään ja huomaisin, että mitä mun kehossa tapahtuu ja mitä mun keho tarvitsee. (Yleensä se tarvii päikkärit.)

Läsnäoloa tunteissa: kun mä huomaan kehosta, että jostain alkaa kiristää ja verenpaine alkaa nousta, tai vastaavasti kun on kivaa ja ihanaa, niin pistäisin merkille, miltä musta tuntuu ja mitä mä tarvitsen. Tai sitten aina kun huomaan, että kriitikkoarmeija alkaa pitää sellaista aivojen sisäistä presentaatiota aiheesta ”180 Syytä Miksi Juuri Sinä Olet Ihan Täysi Luuseri”, niin palaisin taas tunteisiin ja tarpeisiin.

Läsnäoloa ajatuksissa: Mä tykkään kovasti Byron Katien The Workin kysymyksistä ”Onko se totta?” ja ”Kuka tai mitä olisin, jos en ajattelisi näin?”. Ne auttavat kriitikkoarmeijaan. Ne auttavat myös silloin, kun mä yritän ajatella jotain asiaa ns. ensin valmiiksi, sen sijaan että kokeilisin ja katsoisin, miltä tilanne näyttää.

Miltä sun pysähtyminen näyttäisi?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3