Pysähtyminen 107: Häpeää ja supervoimia

Mistä tulen?

Takana on sen verran täyteläinen viikko, että pysähtyminenkin tulee vasta näin tiistaina. (Tai oikeastaan vasta keskiviikkona, koska tiistaina oli verkkosivustokin vapaapäivällä.) Siihenkin on lupa, joskus tapahtuu tällaista. 🙂 Päivät täynnä opetusta ja sen suunnittelua, ja sitten viikonloppuna molempina päivinä RVO-koulutusta ja aiheena niinkin kevyt setti kuin häpeä. Tuli kaiveltua omia nolouden ja häpeän solmuja auki oikein urakalla. Ja vaikka nyt on siltä osin kevyt ja hyrisevä olo, niin työstäminen on myös väsyttävää hommaa.

Se näissä koulutusviikonlopuissa on kiitollista, että vaikka on väsynyt niiden jälkeen, niin aina useampi päivä niiden jälkeen menee sellaisessa hyvän vuorovaikutuksen imussa. Jaksaa kuunnella lapsia, ilmaista asiat havainnoilla ja tunteilla ja tarpeilla, pyytää komentamisen sijaan ja jos pyyntöön tulee kielteinen vastaus (tai ei vastausta lainkaan) niin kysyä että ”mikä sua auttaisi” sen sijaan, että jatkaisi jankuttamalla tai valittamalla. 🙂

Josko tämä toimisi lohdullisena vertailukohtana myös jollekulle muulle: mä opiskelen vuorovaikutusohjaajaksi, ja kahden vuorokauden syventymisen jälkeen mulla menee ehkä noin viikon verran vuorovaikutus lasten kanssa sillai 90% putkeen, ennenkuin palaa taas siihen ehkä-onnistuin-ehkä-en -arkeen. Että jos itsellä ne vuorovaikutustilanteet ei korjaannu yhden blogitekstin lukemisella tai edes yhdellä harjoituksella, niin se menee just niinkuin kuuluukin. Opettelussa menee aikaa, se vie energiaa, ja siinä pitää tehdä virheitä ja huomata tehneensä.

Missä olen?

Keho on väsynyt, mutta muuten hyvässä jamassa. Tämänpäiväinen käynti osteopaatilla avasi taas erinäisiä jumeja, ja viikonloppuna ehti koulutuksen tauoilla vähän venytellä ja tanssiakin. Liikettä kaipaa.

Tunteet… No, viikonlopun aiheena oli häpeä, joten tällä hetkellä aika taajaan vilahtelee tunteissa ja ajatuksissa kaikenlaiset nolot sattumukset ja piintyneet toimintatavat. On hauska huomata, että ne eivät aiheuta ihan valtavia kiristyksiä ja puristuksia enää, vaan enemmän sellaisia lämpöisiä hulahduksia, jotka saa aika nopeasti hyväksyttyä. Lisäksi tunteissa pyörii ilo ja kiitollisuus, onnellisuuskin, kun yhteyden ja vuorovaikutuksen ja nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarpeet ovat täynnä. Toisaalta näin yöllä ihan karmeaa painajaista, jossa mm. jouduin vahingoittamaan lastani toisen ihmisen käskystä (en kuvaa sen tarkemmin, mutta heräsin yöllä ja kesti tovin ennenkuin sain taas unta – ja olin aika kiitollinen kun aamulla herätessä lapset kömpivät iloisina ja hyvinvoivina sängyistään). Se uni kummittelee vieläkin takaraivossa ja lietsoo pelkoa ja surua ja häpeää (Miten sitä ihminen edes unessa suostuu vahingoittamaan lastaan ennenkuin itseään?! Näköjään sitä voi hävetä myös uniminänsä toimintaa…), vaikka oikeasti mitään kamalaa ei tapahtunut.

Ajatukset… viikonlopun jäljiltä olen purkanut aika paljon vanhoja ja uudelleen pintaan nousseita, noloja tapahtumia tai toimintamalleja. Mitä niissä tapahtui, mitä tarpeita oli, mitä olisin toivonut tapahtuneen, millaisia tunteita ne herättävät nyt. Myös tuota viimeöistä painajaista mietin, sekä silloin yöllä herätessä että illalla että nyt kun taas kirjoitin siitä. Yritän ymmärtää ja päästä selkeyteen, että mitä ihmettä mun alitajunta yrittää kertoa mulle tuollaisella unella. No ehkä ainakin sitä, että välillä omalla toiminnallani saatan ihan oikeasti vahingoittaa lapsiani – vaikka silloin, kun mulla on käsittelemätöntä häpeää, jolta suljen silmäni mutta samalla siirrän sitä lapsilleni. Ja että mä voin kieltäytyä siirtämästä niitä joskus oppimiani, vuorovaikutusta myrkyttäviä asioita lapsilleni. Vaikka se tarkoittaisi sitä, että joudun joskus sanomaan EI silloinkin kun se tuntuu vaikealta.

Mitä kohti?

Loppuviikko on taas suht täynnä opetusta ja sen suunnittelua. Viikonloppuna täytyy pitää jossain kohtaa vapaata. No, pari viikkoa on vielä tätä tykitystahtia ja sitten rauhoittuu opetusten suhteen aikataulu. Yritän kovasti löytää tasapainon sen väliltä, että toisaalta tehdään silloin kun on mitä tehdä, ja toisaalta jos en lepää missään kohtaa niin ei ole mistä ammentaa.

Mitä tarvitsen?

Eilen valitsin itselleni täksi päiväksi supervoimat, ja ne itse asiassa olivatkin ihan loistava tapa muistuttaa mieleen, että mitä tarvitsen. Niin mitä supervoimia haluaisin tälle viikolle?

– Itsestäänselvän Itsestä Huolehtimisen Supervoima.
Sellainen, että kun väsyttää, niin levätään, ja kun on nälkä, niin syödään. Kun tarvitsee läheisyyttä, niin pyytää sitä, ja kun kaipaa järjestystä, niin pyytää sitäkin. Ihan ilman mitään ”no muttakun on ihan tyhmää tarvita tällaisia asioita, ja vastahan minä, ja ei kukaan muukaan, ja onkos tämä nyt ihan reilua että minä tässä lepään” -taustakuoroa. Heti kun huomaan tarvitsevani jotain, niin priorisoin sen, että löydän siihen tarpeeseen jonkun ratkaisun.

– Yllättävän Helppoa Juuri Oikeaan Aikaan
Se asia, josta hermoilin, että mitenkähän se järjestyy? Oho, noinhan se meni. Se suunnitelma, jota en halunnut ruveta tekemään, koska pelkäsin, että siinä menee ikä ja terveys? Wau, sehän syntyi kuin itsestään. Hoitoaamujen toppahaalarirumba? Hei keksitään että miten me saatais tästä ihan maailman helpointa! Miten kaikki tapahtuukaan niin sujuvasti, helposti, vaivattomasti?

– Kristallinkirkasta Selkeyttä
Kun saa sanat suustaan juuri sellaisessa järjestyksessä, että toisen on ihan älyttömän helppo ymmärtää tasan, mitä tarkoitan. Kun saa kielioppiasian selitettyä ja treenattua niin, että opiskelijoilla syttyy lamppu ja alkaa kuulua, että hei nyt mä tajusin tän. Liikuttava sisäinen yksimielisyys siitä, että mitä teen nyt ja mitä seuraavaksi.

Jos näistä löytyisi ensi viikkoon sitä, mitä kaipaan? Kokeillaan.

Miltä sun pysähtyminen näyttäisi? Jos saisit keksiä itsellesi ihan mitä tahansa supervoimia (ja onneksi saatkin, tässä leikissä), niin mitkä valitsisit? Saa valita toisten keksimiä tai miettiä ihan omiakin! Tervetuloa pysähtymään kommentteihin tai miettimään itsekseen.

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3