Pysähtyminen 102: Joulun jälkimainingit

Pysähtyminen

Tänään en vielä pysähdy koko vuoden äärelle, vaikka ensin teki mieli. Olkoon sitten kaksi reflektiota tällä viikolla, elämä risaiseksi.

Mistä tulen?

Viime viikolla oli joulu. Siihen liittyen oli yllättävän vähän stressiä – tai sitten rima-alas-ja-perinteet-kunniaan -lähestymistapa oli ihan paikallaan. Joulukorttien lähettäminen, piparkakkutalojen tekeminen, joululaulut ja muut Jouluun Keskeisesti Kuuluvat Puuhat jäivät ihan autuaasti tänä vuonna väliin. (Sinänsä hauskaa, koska silloin kuukausi sitten mainitsin, että ruvettiin askartelemaan niitä kortteja. Jos ensi vuonna vaikka lokakuussa aloittaisi, niin ehtisi joulukuun puoleenväliin mennessä?) Sitten taas toisaalta tein itse laatikot joulunaluspäivinä, koska huomasin, miten tärkeää se oli mun omalle jouluun laskeutumiselle.

Jouluaattona lapsilla meni vain vähän yli jännityksen kanssa. Kuopuskin alkaa olla siinä iässä, jossa tieto joululahjojen tulemisesta vie ihan hirveästi tahdonvoimaa, joten sellaisia keskikokoisia hajoamisia päästiin toki navigoimaan. Siinäkin kohtaa enimmäkseen auttoi rima-alas -taktiikka: asioiden ei tarvitse mennä kiiltokuvameiningillä, jotta voi olla kivaa, ja jos jännitystä helpottaa se, että yhden lahjan saa avata jo heti aamupuuron jälkeen niin olkoon sitten niin. Yksi joulun liikuttavimmista hetkistä olikin se, kun lapset saivat antaa ja avata toisilleen hankkimansa lahjat.

Joulun jälkeen elämä onkin ollut pääasiassa pitkään nukkumista ja myöhään valvomista, sekä aikuisten että lasten osalta. Päivärytmi on ihan levällään, ruokarytmi on siirtynyt parilla tunnilla normaalista eteenpäin, lelujen kerääminen illalla on yksi iso vitsi, ja kaikilla on vähän (tai aika paljon) lomamoodi päällä. Ehdin tuntea tästä kaikesta tunnontuskiakin, kunnes tajusin, että ennen uuttavuotta ei kannata yrittää yhtään mitään päivärytmin muokkausta, koska on ihan hyvä jos uudenvuodenpäivänä nukutaan pitkään. 🙂 Siitä on sitten aikaa hilata aikataulua kohti säällisempää meininkiä.

Samaan aikaan olen myös onnistunut useampana päivänä jumppailemaan, vaihtamaan kahvin iltapäivällä teehen, juomaan vettä, ja noin yleisesti pitämään omasta hyvinvoinnista oikeasti huolta. Itseni tuntien sellainen ”100% Awesome Elämänmuutos Tehokuuri” -meininki kestäisi puolitoista päivää, joten yritän hiljalleen ujuttaa tänne loman sekaan sellaista pitkän tähtäimen hyvää fiilistä tukevaa toimintaa. Sitten kun arki iskee, niin se toivottavasti ei iske ihan niin voimalla.

Missä olen?

Moi keho, minä huomaan sinut.

Sua väsyttää ja flunssattaa. Tykkäät kun hikoillaan, mutta reagoit tosi selkeästi stressaaviin ajatuksiin. Keräät niskaan solmuja, joita voidaan sitten yhdessä (ja viikon päästä osteopaatilla) purkaa. Tykkäsit, kun tehtiin TRE-harjoituksia jumpan jälkeen. Haluaisit tanssimaan ja liikkeelle ja vähän taas jumppaamaan.

Moi tunteet, mä huomaan teidät.

Tässä ja nyt on läsnä jännitystä ja kiitollisuutta tulevaan vuoteen suuntautuen, ja kärsimättömyyttä tämän viikon aikataulujen osalta. (Kaipaisin selkeyttä, helppoutta, tehokkuutta.) Hellyyttä ja lempeyttä puolisoa ja perhettä kohtaan (rakkauden ja merkityksellisyyden ja yhteyden tarpeet täyttyvät) ja samaan aikaan epävarmuutta ja turhautumista (kaipaisin kuulluksi tulemista, selkeyttä, vielä lisää yhteyttä, yhteistyötä ja toisten hyvinvoinnin edistämistä). Uudenvuodenvieton suunnitelmat innostavat ja ilahduttavat (iloa, yhteyttä, leikkiä ja hauskanpitoa, merkityksellisyyttä).

Moi ajatukset, mä huomaan teidätkin.

Olen tässä lomalla huomannut, miten helposti kuvittelen ”lepääväni” nenä kiinni ruudussa. Sitten tajuan, että oikeasti en levännyt, vaan hukkasin monta kallisarvoista hetkeä elämästäni. Tuntuu tosi vaikealta keksiä tapoja oikeasti levätä ja ladata akkuja. Paras tapa tähän mennessä keksimistäni on meditaatio tai mielikuvaharjoitukset, mutta niissäkin tunnun nukahtavat alta aikayksikön. Ehkä se vain kertoo siitä, että oikeasti tarvitsen lepoa, ja ruudun tuijottaminen vain lykkää sen huomaamista. Selvästi tuo liikkuminen auttaa myös irtautumaan ja ottamaan omaa aikaa. Hmm, joo, näköjään käytän sitä ruudun tuijottamista myös sellaisena ”väliseinänä”, kun lapset ovat kotona. Ikäänkuin mulla olisi omaa tilaa ja omaa rauhaa, eikä kukaan tule keskeyttämään. Paitsi että tulee, ja niin kuuluu tullakin. Ehkä sitä omaa rauhaa voisi etsiä muilla keinoilla, ja olla samassa tilassa ilman ruutuja silloin kun on samassa tilassa? Hmmm.

Mitä kohti?

Tässä viimeiset pari päivää olen työstänyt muun muassa Desire Mapia ensi vuodelle, joten ne vähän värittävät tässä tietysti olemista. Jos nyt kuitenkin tässä kohtaa mietin vain tätä tulevaa viikkoa, niin…

…niin. On juttuja, joita haluan saada valmiiksi ennen kuun vaihdetta ja vuodenvaihdetta. Samaan aikaan kroppa ja mieli huutavat lepoa ja helppoutta ja vapautta ja keveyttä.

Mä en tiedä, että miten tehokkuus ja helppous ja keveys mahtuisivat samaan viikkoon, mutta ehkä mä luotan siihen, että se on mahdollista.

No niin, siinä kai se on. Tehokkuus, helppous, keveys. Ah, jo ajatuksena tuntuu paremmalta kun mietin tulevaa viikkoa näiden valossa. Jos mä kuvittelen, että ne kulkee mun soluihin hengitysilman mukana niin selkä suoristuu ja otsa siliää. Tämä on hyvä näin.

Miltä sinun pysähtymisesi näyttäisi? Sana on vapaa kommenteissa!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3