Pysähtyminen 100: Entäs keho?

Mistä tulen?

Tänään kirjoitan pysähtymisen tiistaina. Syvä huokaus, ja nyt on näin. Oikein hyvä, saa olla.

Miksi tiistaina? Koska viikonloppu meni Rakentavaa vuorovaikutusta opiskellessa ja maanantai migreenissä. Alkuviikkokin oli kieltämättä aikamoista hoppua ja sinnittelyä, eli ei ihme, että kaikki se purkautui migreeniksi. Liian lyhyitä yöunia, liikaa kahvia, ruutuja, stressiä, ja jatkuvaa ihmisten kanssa olemista.

Ja sattumalta tämä on myös järjestyksessään sadas Pysähtyminen. Ilahduttaa, että olen onnistunut pitämään tätä perinnettä yllä kaikesta mahdollisesta aikataulujen seilaamisesta ja ajoittaisesta vastustuksesta huolimatta. Vähän vaille kaksi vuotta kuluu siihen, että tekee sata viikoittaista pysähtymistä. Niiden kautta on tullut huomattua vaikka mitä omasta kokemuksesta, omista tarpeista, ajatuksista, tunteista, kehosta.

Tälle viikolle halusin keskittyä tarpeiden huomioimiseen. Viikonlopun koulutuksessa sitä tietysti tuli treenattua ihan erityisellä keskittymisellä, ja oli tosi ihanaa ja palkitsevaa löytää harjoituksissa vaikeistakin tilanteista omat ja toisten tunteet ja tarpeet. Ja samalla mä kyllä unohdin kehon tarpeet aika lailla. Tai siis, no niin. Huomasin, että oli tosi vaikea ryhtyä tekemään mitään, ja onneksi kuuntelin sitä tunnetta, vaikka en ymmärtänytkään, mistä se tuli. Nyt kun katson kalenteria, niin tunnistan, että se oli ihan puhtaasti levon ja vapauden tarvetta. Arvelen, että jos olisin siinä kohtaa pakottanut itseni tekemään niitä asioita, joita olin itselleni aikatauluttanut, niin se olisi kostautunut migreeninä aikaisemmin, ja todennäköisesti koulutusviikonloppu olisi mennyt siitä plörinäksi.

Että tavallaan onnistuin kuuntelemaan omia tarpeitani, vaikka en täysin ymmärtänytkään sitä, että mistä nyt tuulee. Saavutus sinänsä sekin. Ja itselle tärkeä muistutus siitä, että aina ei tarvitse kaikkea ymmärtää, jotta voi hyväksyä. Pätee muuten sekä lasten että omalla kohdalla. Ja ehkä lasten kohdalla on helpompikin hyväksyä, että selvästi nyt jostain syystä tämä on hänelle vaikeaa, vaikka mä en ihan hahmottaisi, että mikä syy siellä on taustalla. Sen kun osaisi soveltaa vielä itseensäkin.

Missä olen?

Keho on edelleen aika väsynyt kuluneen viikon ja viikonlopun sekä eilisen migreenin jäljiltä. Kaipaa vettä, liikettä, lepoa. Koulutuksessa tehtiin TRE ( Tension Releasing Exercises)-harjoituksia eli tärinää, ja se teki hyvää. Sitäkin voisi keho vähän kaivata tässä.

Tunteet… Kiitollisuutta siitä, että migreeni hävisi niin, että pääsin eilen illalla laulutreeneihin – ennakoitavuuden, mukavuuden, itseilmaisun tarpeet täyttyivät siitä. Kevyttä pettymystä siitä, että hyvissä ajoin aloitettu joulukorttiprojekti ei ihan ennättänyt päätökseen 2. luokan merkeillä lähetettäviksi – siihen olisin kaivannut lisää ennakoitavuutta, pätevyyttä, järjestystä. Epävarmuutta, kun ajattelen tätä joulunalusaikaa ja työkuvioita – kaipaisin rauhaa ja lepoa, ja samalla toisten hyvinvoinnin edistämistä ja pätevyyttä. Iloa siitä, että kerrankin joululahjakuviot ovat suunnitellulla mallilla jo tässä vaiheessa – ennakoitavuus, toisten hyvinvoinnin edistäminen, ja ehkä jonkinlainen turvan tarvekin täyttyvät siitä asiain tilasta. Myös sellainen väsymykseen liittyvä perusahdistus ja -v*tutus käyvät välillä aina pinnassa – kaipaisin lepoa, rauhaa, vapautta, iloa, inspiraatiota, tukea, yhteyttä, järjestystä ja selkeyttä nyt ainakin, luulen.

Ajatukset… hmmm. Mietityttää tämä migreenihomma, pitää katsoa että helpottaako se jouluvapaiden aikana ja että millaisia systeemejä saisin järjestettyä arkeen, jotta niitä ei tulisi ihan niin usein. Vuodenvaihde tuo mukanaan sellaisen ”hmm, mitähän tänä vuonna oikeastaan tulikaan tehtyä” -reflektoinnin tarpeen, ja sille haluaisin ottaa oikeasti aikaa. Ehkä jos työstäisi taas Desire Mapia? (Jos muuten haluat itsellesi tai lahjaksi ilmaisen Desire Map -äänikirjan ja työkirjan, niin käy tsekkaamassa täältä.)

Mitä kohti?

Tällä viikolla on lasten viimeinen hoitoviikko tältä vuodelta, eli tietty määrä töitä tarttis saada tehtyä ennenkuin voi jäädä uppoutumaan jouluun. Mä haluan siis samaan aikaan olla tosi tehokas ja saada kaikki langat pääteltyä, ja samaan aikaan ei ihan riitä tsemppi nyt mihinkään puristukseen. Miten mä saisin nämä asiat soviteltua keskenään lempeästi ja rakastavasti?

No ehkä niin, että mä pysähdyn kuuntelemaan kehoa. Se toimi viime viikolla, ja sain kuitenkin tehtyä tarvittavat jutut. Jos yrittäisi tehdä kaiken tällä viikolla ns. keho edellä. Että kun kehon tarpeet on täynnä – lepo, liike, rentoutuminen, ravinto, turva, lämpö, mukavuus – niin asiat sujuu sutjakkaammin.

Lisäksi haluaisin opetella siihen, että pitäisin viikosta aina yhden päivän sellaisena kehonhuoltopäivänä. Kun muuten keho näköjään ottaa sellaisen itse, joko migreenin tai muun kautta. Niin että opettelisi oikeasti siihen, että olisi edes yksi päivä viikosta, jolloin keho tekee päätökset.

Sitä mä voisin tällä viikolla opetella.

Miltä sinun pysähtymisesi näyttäisi?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3