PMS ja tahdonvoima

20131117-075435.jpg

Puoliksi kieli-poskessa annettu melkein-varoitus: tässä tekstissä keskustellaan PMS:stä ja kuukautiskierrosta, ei mitenkään yksityiskohtaisesti mutta kuitenkin. Jos aihe itsessään tuntuu luotaantyöntävältä, niin skippaa ihan vapaasti. Tosin voi olla, että tämän tekstin lukeminen auttaa sinua ymmärtämään kuukautiskierron kourissa kamppailevia kanssaihmisiäsi hivenen paremmin. Ehkä jopa välttämään jonkun tarpeettoman yhteenoton. Eli varoitus voisi olla, että skippaa omalla vastuulla. 😉

Se taisi alkaa siitä, kun katsoin peiliin. Otsaan molempien silmäkulmien yläpuolelle, lähes symmetrisesti, oli tulossa näppy. Kuin nupullaan olevat pirunsarvet. Iltaisin oli väsymyksestä huolimatta mahdotonta päästä nukkumaan, kun piti katsoa Youtubesta Ylviksen videoita yksi toisensa jälkeen. Kauppareissulla mukaan tarttui listalla olevien ostosten lisäksi yksi, kaksi, kolme heräteostosta. Lapset olivat jotenkin harvinaisen hermoille käyvällä tuulella. Viikkaamista odottavat puhtaat pyykit kerääntyivät kasaan kuin sopulit, paitsi että ne eivät vaeltaneet minnekään.

Tarkistin viimein asian kiertokalenterista, joka vahvisti mun intuition. Kyllä, menkat tulossa.

PMS on joillekin naisille huomaamatonta aikaa ja toisille helvetin esikartano. Mä en itse ole koskaan ollut sellainen stereotyyppisen itkuherkkä tai muutenkaan räjähteleväinen PMS:n aikaan, joten mun on ollut vaikeampi oppia kiinnittämään huomiota kierron vaiheeseen. Nyt kuitenkin satuin kiinnittämään asiaan huomiota, ja pystyin havainnoimaan ilmiön, josta olin aiemmin lukenut.

Vaikuttaahan se tietysti aika mystiseltä. Että lisääntymishormonit saa ihmisen niin pois tolaltaan ovulaation ja kuukautisten välillä. Ja mitä tekemistä kuukautiskierrolla on sen kanssa, saanko mä pyykit viikattua?

Kuten niin usein aiemminkin tässä blogissa, tahdonvoimasta löytyy kiinnostava näkökulma tähän aiheeseen.

Palikkamalli tahdonvoimasta

Tahdonvoima on siis tietynlainen energiapankki, josta ihminen ammentaa silloin, kun omaa toimintaa pitää ohjata ja suunnata.

Jos mulla on kymmenen tahdonvoimapalikkaa, niin tavallisesti mulla voi mennä esimerkiksi kaksi palikkaa siihen, että saan perheen päivärutiinin hoidettua ajallaan. Kolme palikkaa pyykkihuoltoon ja keittiön siistinä pitämiseen. Yksi palikka muuhun siivoukseen. Yksi palikka kuntoiluun. Yksi palikka siihen, että syön vain kaksi palaa tummaa suklaata vihreän teen kanssa päivälevolla. Yksi palikka siihen, etten töräytä puolitutulle tai läheiselle ääneen, mitä tarkkaan ottaen ajattelen hänen raivostuttavista mielipiteistään. Ja yksi palikka vielä siihen, että jaksan olla lapsille lempeä, ystävällinen ja läsnäoleva kiireessäkin.

Tää on toki yksinkertaistus: oikeasti niitä tahdonvoimasyöppöjä on päivässä monta kymmentä ellei sata. Mutta tämä on tällainen palikkamalli. 😉

(Tästä voi lukea lisää Baumeisterin ja Tierneyn kirjasta Willpower, suomennettuna Tahdonvoima.)

Tahdonvoima liittyy kiinteästi verensokeriin: silloin, kun verensokeri on tasainen, tahdonvoimaa on tasaisesti. Kun verensokeri putoaa, tahdonvoimapalikatkin häviävät.

Ovulaation ja kuukautisten välillä lisääntymiselimistö käyttää tavallista enemmän verensokeria, koska se järjestää juuri irronneelle, ehkä hedelmöittyneelle, munasolulle kotoisia olosuhteita. Toisin sanoen sillä välillä niistä kymmenestä tahdonvoimapalikasta häviää hups vaan yksi, kaksi tai enemmän. Halusin tai en.

Silloin kysymys yhtäkkiä kuuluukin näin:

Jos tilapäisesti täytyy mennä vähemmällä, niin mistä tingin ja mitä priorisoin?

Tahdonvoimaakin voi budjetoida

Tahdonvoiman budjetointi oli se, millä mä pystyin suht vähin vaurioin selviämään nyt tästä PMS-viikosta.

Mä tiedostin, että mulla ei riitä kapasiteetti kaikkeen siihen, mihin tavallisesti. Sitten mä tein kaksi asiaa.

1) Mä päätin, että minkä asioiden mä annan olla tilapäisesti rempallaan.

Pyykkien viikkaus oli yksi niistä. Samoin se kauppareissu – ostin muutaman impulssijutun, mutta ne pysyi suunnilleen budjetissa ja tuli tavallaan tarpeeseen. (Huomaa sanat suunnilleen ja tarpeeseen. 😉 )

Mä myös sain idean, että aloitan joulukorttien tekemisen, ja päätin, etten rupea käyttämään kauheasti tahdonvoimaa sellaiseen ”ei, et saa tehdä tätä, kun nyt sun pitää tehdä jotain hyödyllistä” -reuhtomiseen. Se oli pitkällä tähtäimellä hyödyllistä, ja mä säästin tahdonvoimaani tärkeämpiin juttuihin.

Lisäksi mä tiedostin, että mistä mä en halua tinkiä. Mä sain lapset joka päivä ruokittua, puettua ja ulkoilemaan. Mä tein kasvisruokaa, vaikka helpommalla olisin päässyt jos olisin syönyt jääkaapista tai pakkasesta jotain valmista ei-kasvista. Mä skarppasin erityisesti siinä, että hupsuttelin ja halittelin lasten kanssa enkä uponnut jatkuvasti ruutujen uumeniin.

Niiden omien prioriteettien selkeyttäminen on ihan tosi tärkeää erityisesti silloin, kun tahdonvoima on vähissä tai kohteita olisi enemmän kuin energiaa.

Esimerkiksi silloin, jos tarkoituksena on säästää rahaa ja pysyä tiukassa budjetissa, niin niiden heräteostosten välttäminen on melkoisen tärkeää. Silloin ei kannata kuluttaa tahdonvoimaansa johonkin vähempiarvoiseen juuri ennen kauppareissua.

Tai jos tietää, että on tapaamassa jotakuta ns. tahdonvoimaa vaativaa ihmistä (ks. yllä mainittu omien mielipiteiden töräyttely), niin ei kannata samana päivänä aloittaa tiukkaa dieettiä tai ruveta siivoamaan sitä miljoonakasaa pöydän tai hyllyn päädystä.

Toinen asia, jonka mä tein, oli ehkä vieläkin tärkeämpi.

2) Mä olin itselleni armollinen, kun en kyennyt kaikkeen.

Mä rupean hyvin herkästi suomimaan itseäni siitä, että en saa asioita aikaiseksi vaikka ihan hyvin olisin voinut ja tavallisestikin aina ja mikä siinä nyt on niin vaikeaa. Sen takia oli jotenkin ihan fyysisesti helpottavaa, kun tajusin, että tää mun lusmuilu ja kaiken levälleen jättäminen on tilapäistä. Että se menee ohi. Että se johtuu ihan fyysisistä syistä.

Mun oli paljon helpompi hyväksyä oma aikaansaamattomuuteni, kun ajattelin sitä tahdonvoimavajeena. Ja itse asiassa se hyväksyminenkin on yhdenlaista tahdonvoiman säästämistä. Tunteiden säätely ja käsittely on nimittäin yksi tahdonvoimasyöppö. Oman toiminnan ohjaaminen – erityisesti silloin, jos oma saamattomuus ärsyttää ja tekisi mieli vajota sohvan pohjalle murjottamaan – on toinen.

Mitä nopeammin mä hyväksyin, että aha, nyt mulla on tää tahdonvoimavaje, tällä mennään, niin sitä helpompaa mun oli toimia. Oli helpompi päättää, että mihin mä oikeasti kykenen ja mitä mun oikeasti nyt kannattaa tehdä. Oli helpompi sietää ne turhautumisen tunteet, kun muisti, ettei ne johdu siitä (tai tarkoita sitä) että maailmassa on kaikki peruuttamattomasti pielessä.

Ja lopulta se tahdonvoimavaje helpottaa, lapsetkin rupeaa käyttäytymään, ja jostain löytyy inspiraatio viikata pyykkejä. (Ja ehkä niitä Ylviksen musavideoitakin voi kuunnella piirun verran fiksumpaan aikaan. 🙂 )

* * *

Kiinnostaako sinua tahdonvoiman pohtiminen oman arjen sujumisen suhteen? Tsekkaa Arjen flow -verkkotapahtuma ja tule mukaan!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Comments

  1. Tundra says

    Juuri vähän aikaa sitten luin hiukan vastaavanlaisen jutun naistenlehdestä. Siinä vain säännöstelyn kohteena oli tahdonvoiman sijaan päätöksentekokyky. Mutta idea oli sama: näitä resursseja on rajallisesti. Jos siis käytän päätöksentekokapasiteettiani joka aamu jo pähkäilemällä, mitä söisin ja mitä pukisin päälleni, millä menisin töihin ja mitä tekisin ensiksi, en ole iltapäivän palavereissa enää skarpeimmillani. Presidentti Obamakin kuulemma syö joka aamu samoja asioita ja pukeutuu harmaaseen pukuun, säästääkseen kapasiteettiaan tärkeämpiin asioihin!

    Kiitos tästä tekstistä, yritän harjoitella itsekin tunnistamaan sen, että kapasiteettini suoriutua joistain asioista vaihtelee (eikä pelkästään PMS:n tai verensokerin, vaan myös vuodenajan ja terveydentilan myötä). Aina ei tarvitse pystyä kaikkeen, ja silloin voi olla tosiaan armollinen itselleen. Mutta joskus voi myös ylittää itsensä ja ilahtua siitä!

    • says

      Tervetuloa ja kiitos kommentista!

      Joo, päätöksenteko on yksi niistä tavoista, joilla tahdonvoimaa kuluu. Mulle itselleni tuntuu kuitenkin, että niiden päätösten sijaan sitä kuluu enemmän esimerkiksi juuri siihen itsehillintään ja toiminnanohjaukseen, kun pitää aloittaa sama homma uudestaan jokaisen keskeytyksen jälkeen. 🙂 Mutta ihan ehdottomasti esimerkiksi mainitsemasi aamupala- ja muut rutiinit helpottaa myös, erityisesti silloin kun on kapasiteetti tiukilla.

      Ja ehdottomasti samaa mieltä kanssasi siitä, että välillä itsensä voi myös ylittää! Se se vasta onkin mannaa, kun kykenee johonkin odottamattomaan. Se vaan vaatii sitä, että ne omat odotukset on vähän pienemmät kuin ihan tähtitieteelliset – tämä on se asia, joka itselläni on myös työn alla.