Perjantain pysähtyminen 9: Vaikuttais vähän vuoristoradalta

Se on täällä taas, perjantai! Tulee mieleen ne ”Yay, Friday! Oh yeah, I’m a mother” –meemit, jotka kiertelevät tasaiseen tahtiin ympäri sosiaalista mediaa. Mutta siis oikeasti tämän pysähtymisten tradition myötä mulla on sellainen fiilis, että jee, perjantai.

Mistä tulen?

Tällä viikolla oli aika paljon vuoristorataa. Tosi hyviä fiiliksiä ja kivoja juttuja, kuten kuopuksen synttärit, ystävän kanssa vietettyä aikaa, kivoja harrastusjuttuja ja inspiroivia työjuttuja. Siellä seassa oli myös aikamoisia syväkyykkyjä noin niinkuin emotionaalisesti. Toivottomuutta ja ahdistusta ja suoranaista v*tutustakin. Tällä kertaa arvelen, että hormonitoiminta ei ollut tämän hurjastelun taustalla, mutta yksi tekijä saattoi olla se, että paastonaika alkoi, ja mä paastoan tänä vuonna sokerista.

Toisin sanoen tiistaihin asti menin sellaisella karnevaalihenkisellä ”pitää nyt syödä suklaata varastoon” -asenteella, ja keskiviikosta eteenpäin olen tehnyt surutyötä sen suklaattomuuden suhteen. 😀 Tämä on siis juuri se syy, miksi paastoan sokerista: mä huomaan olevani verensokerin vaihteluille nykyään niin herkkä, että sekä nousut että laskut on melko jyrkkää kyytiä jos syön mitään puhdistettua sokeria.

En muuten rehellisyyden nimissä oivaltanut, että tämän viikon mielialaralli ja sokeripaaston alku liittyisivät mitenkään toisiinsa, ennenkuin just nyt kun kirjoitin tästä. (Tämän takia nämä pysähtymiset on niin arvokkaita.) Toki olosuhteitakin oli viikon mittaan erilaisia, mutta en mä mielestäni tavallisesti reagoi niihin noin voimakkaasti – ja yksi merkki verensokerin alhaisuudesta ja siihen liittyvästä tahdonvoiman vähäisyydestä on juuri se, että kaikki TUNTUU VAAN NIIN TOSI PALJON.

Huh, helpotti jo tämä oivallus. 🙂 Lisäksi oon erityisesti niiden murheen alhojen kohdalla yrittänyt päästä kiinni sellaiseen tunteiden läpi päästämiseen, että nyt mä oon tosi kireänä, saan olla kireänä. Nyt mulla on tosi paha olla, saa olla paha olla. Oon päässyt harjoittelemaan aika paljon sitä, että nää on vain tunteita, nää on vain ajatuksia, se ei ole vaarallista, ne menevät ohi. Katri Manninen kirjoitti blogissaan tästä aspektista (taas) mun mielestä kattavasti ja ajatuksia herättävästi.

Mä toivoin tälle viikolle yhteyttä, oivalluksia, edistymistä, iloa ja helppoutta. Sain purkkiin useampia operaatioita, ja niiden kautta myös ominaisuuksia.

Yhteyttä oli tosi paljon – erityisesti yhteyttä omiin fiiliksiin, koska ne olivat nyt vaan aika tapetilla tällä viikolla. Oivalluksia tuli roppakaupalla sekä itselle että coaching-asiakkaille, mikä oli siistiä. Edistymistäkin, iloa, joo.

Helppoutta ehkä siinä mielessä, että onnistuin capoeirassa tekemään yhden harjoituksen puhtaasti ekan kerran elämässäni (!!!). Kun tein yhtä yllättäen ilmennyttä operaatiota, niin huomasin, että mä olen jossain vaiheessa tehnyt tän työn jo. Mun ei tarvinnut kuin vain muotoilla se sopivaan muotoon. Se oli aika siistiä. Näitäkään en olisi huomannut, jos en olisi nyt tässä näitä kirjoittanut.

Missä olen?

Kurkku on karhea ja väsyttää. Hartiat ja kyljet ovat vähän juntturassa capoeiran jäljiltä, ja muutenkin koko keho on sellaisessa vähän välitilassa. Ei ihan kohdillaan, mutta ehkä sinne suuntaan hitaasti liikkeessä, sen sijaan että se olisi tiukasti jumissa jossain pahan tuntuisessa olemisen tilassa. Ehkä sekin liittyy sokerista luopumiseen, tai sitten ei. Mene tiedä.

Tunteet ovat juuri nyt, tällä hetkellä, ihan tyynet. Silloin kun saan keskittyä kirjoittamiseen, kaikki on hyvin. 🙂

Ajatukset pyörivät aika paljon käytännön tasolla. Jos tämä asia tapahtuu ensi viikolla, niin mitä se tarkoittaa loppukuun näkökulmasta? Entä jos tuo toinen asia tapahtuu? Siis sellaista palapelin tekemistä etukäteen. Sairaan hyödyllistä, joo (not), mutta sellainen hyrrä on nyt käynnissä.

Luin tässä loppuviikosta Dan ja Chip Heathin kirjan Decisive, jossa käsiteltiin päätöksentekoprosesseja ja sitä, miten siinä prosessissa voisi varmistaa, ettei mene oman ajattelunsa ja omien ennakkoluulojensa ansaan. Siis että välttää sellaiset ”nämä ovat nyt ainoat vaihtoehdot, päätetään näistä”, ”ihan varmasti se menee just näin”, tai ”mä oon ihan sairaan innoissani/peloissani/vihainen tästä jutusta!” -tyyppiset kuopat, ja saa tehtyä tasapainoisempia päätöksiä. Ihan tosi hyvä kirja, ja mä kirjoitan siitä ehtiessäni myös Kirjahylly-tekstin. Nyt kun mun aivot on sellaisessa päätöksentekovireessä, niin mä bongailen niitä ajatusvirheitä joka puolella (esimerkkinä vaikka kannustuspoliittiset ”nyt on tehtävä leikkauksia tai sitten asiat menevät päin helvettiä” -rajaukset. …Ai nämä ovat ainoat vaihtoehdot? Jännä maailma.).

Mitä kohti?

Ominaisuuksia ensi viikolle:

  • ilo
  • yhteys
  • edistyminen
  • rauha
  • flow

Hahaa, naureskelen itselleni tässä. Viime viikon listassa ei ollut rauhaa eikä flow’ta, ja niitä kyllä sitten puuttuikin sieltä viikon matkalta. Tai ehkä niitä oli, mutta mä en samalla tavalla ollut virittänyt aivojani huomaamaan niitä rauhan ja flow’n hetkiä, joten viikko tuntui aika kaoottiselta.

Operaatioita, joissa haluan toteuttaa tai löytää näitä ominaisuuksia

Operaatio MitäMissäMilloin – The Next Generation: yhteys, edistyminen, flow
Operaatio Nostot: edistyminen, yhteys, flow
Operaatio Makustelu: edistyminen, yhteys, flow

Ahaa, mun kaikki ensi viikon operaatiot liittyvät edistymiseen, yhteyteen ja flow’hun. Niitä on siis luvassa joka tapauksessa. Mutta miten mä saan iloa ja rauhaa?

Ilo: viikonlopun kurssi, capoeira. Lisäksi ehkä jonkinlainen kiitollisuusharjoitus? Meillä on kiitollisuuspurkki, joka on jäänyt vähän paitsioon. Sen voisi ottaa taas jokailtaiseen käyttöön.
Operaatio Purkin Elvytys: ilo, yhteys, rauha

Entäs rauha? No ainakin tota kiitollisuuspurkkia työstämällä sais sitä vähäsen. Muita keinoja? Meditaatio, venyttely, ajatuksista ja tunteista irti päästäminen. Tota viimeistä mä itse asiassa oon tehnyt koko tämänkin viikon, ja lopputulemana on ollut kyllä rauhallisia hetkiä. Siinä mielessä viime viikollakin on ollut rauhaa, mä en vain muista sitä tunnekokemusta, vaan vain sen kaaoksen tunteen.

Sit mä oikeasti haluaisin kokea rauhaa ihan muutaman tietyn teeman suhteen, joten ehkä mä voisin ottaa tietoiseen käyttöön yhdistelmän ”päästä ensin irti huolehtimisesta ja sen jälkeen tee asioille jotain, jos pystyt”. Siis niinkuin se kuuluisa Tyyneyden Rukous: Anna kärsivällisyyttä hyväksyä asiat joita en voi muuttaa, voimaa muuttaa asiat jotka voin, ja viisautta tietää mikä on mikäkin. Tätä voi siis konkreettisesti harjoitella sillä, että antaa niiden tunnekokemusten tulla ja mennä ja sitten rauhallisemmassa mielentilassa miettiä, voiko asialle tehdä jotain.

Operaatio Tyyne(yden harjoitus): rauha, eteneminen, flow, ilo.

No on näissä nyt ainakin viikoksi tekemistä. Katotaan, millainen viikko tulee tällä pohjustuksella. 🙂

Jos inspiroiduit pohtimaan näitä juttuja, niin kerro ihmeessä kommenteissa! Saa vastata vaikka kaikkiin kolmeen pääkysymykseen tai vain yhteen tai kahteen, ihan miltä itsestä tuntuu. Tai sitten tän harjoituksen voi tehdä itsekseen tai vaikka ystävän tai puolison kanssa kunhan muksut ovat viimein nukkumassa. 🙂 Saa myös kommentoida ja pysähtyä, vaikka ei olisikaan perjantai. <3

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3