Perjantain pysähtyminen 77: Kannattiko ruveta möyhimään?

Mistä tulen?

Syvä huokaus. Tätä viikkoa aika vahvasti väritti se, että tavallaan aivot (ja loput perheestä) on jo lomalla, ja samaan aikaan on vielä muutamia työjuttuja, joita tarvitsee tehdä. Sinänsä se ei ole yllättävää, koska itsepähän olen kalenterini rakentanut, mutta se ei tee asiasta yhtään helpompaa näin koettuna.

On myös sivumennen sanoen jännä, että en osaa olla tästä asiasta itselleni sen empaattisempi. Noin ylipäänsä sellainen ”lälläspieruu mitäs läksit” -asenne ei ole kauhean rakentava vastaus mihinkään, mutta silti sitä itselleen viljelee silloin, kun on tilanne jonka on itselleen tavallaan aiheuttanut. Ja koska tässä maailmassa on aika vähän tilanteita, joihin ei olisi itse lainkaan ollut myötävaikuttamassa, niin voisi kuvitella, että sitä olisi fiksuna ihmisenä kehittänyt itselleen jonkun toisen automaattivastauksen. No näköjään ei. Sen purkamisessa on siis myös mennyt aika monta hetkeä tältä viikolta.

Tälle viikolle toivoin irti päästämistä. Se onkin pysynyt kiitettävän hyvin läsnä, osittain siksi että luen taas kerran Sedona Method -kirjaa. Ja ehkä osaltaan tämän viikon tahmeus ja uupumus ja sellainen… no, ominaislaatu, on selittynyt sillä, että niiden irti päästämisten myötä on irronnut myös jotain ihan tosi vanhoja juttuja, jotka ei suorastaan edes liity tähän viikkoon tai lomaan tai muuhun.

Ja tietysti sen myötä on tullut sellainenkin ajatus, että kannattiko just nyt tähän kohtaan ruveta päästämään irti asioista, kun sen aina tietää että jotain vanhojakin juttuja lähtee samalla. Että helpompaa olisi, jos olisi vaan antanut kaikkien asioiden olla jumissa samalla vanhalla tavalla, niin ei olisi tarvinnut tähän samaan syssyyn käyttää energiaa niiden huomaamiseen.

Tämä on siis se sama logiikka, jonka mukaan vanhoja ongelmia tai kriisejä tai ristiriitoja ei kannata ruveta möyhimään, koska sitten tulee niihin liittyvät surut ja vihat ja kivut pintaan, ja niiden käsittely on paljon kivuliaampaa kuin jos antaisi niiden vain muhia ja teeskentelisi, ettei mitään koskaan tapahtunut. Ja se logiikka on totta vain niiden ihmisten näkökulmasta, jotka eivät sitä kipua jo päivittäin kanna joka tapauksessa.

Sisäisten ristiriitojen osalta siihen irtipäästämiseen ja sen jälkimainingin käsittelyyn ei kulu yhtään enempää energiaa, vaan sitä kuluu vain eri tavalla. Ja irti päästämisen ja käsittelyn jälkeen sen kivun patoamiseen ja säilyttämiseen kulunut energia vapautuu ihan muuhun käyttöön. Niinkuin vaikka niiden tahmeiden hommien tekemiseen, kun muuten ei onnistuisi mitenkäänpäin.

(Tämä siis on mun oma henkilökohtainen kokemukseni ja keskittyy nimenomaan irti päästämisen eri tekniikoihin, ei esimerkiksi terapiaan. En ole terapeutti enkä suosittele yhtään mitään yhtään kenellekään. 🙂 )

Missä olen?

Tultiin muksujen kanssa mökille. Helleviikonloppuna onnea on se, että muksut ruplaa kahluualtaassa mummin valvovan silmän alla ja minä pakerran töitä sisällä viileässä mökissä. Kohta lupaan tehdä jotain muuta. 🙂

Kehon kanssa mulla on vähän kysymysmerkkiä nyt. Osa musta haluaisi olla joogakuningatar ja syödä maailman terveellisintä raakavegaaniruokaa, osa musta haluaa tuijottaa putkeen sata tuotantokautta hömppää Netflixistä ja tyhjentää lähikaupan suklaasta ja jätskistä. Se osa, joka haluaa vain nukkua kunnes on syyskuu, on saanut veto-oikeutettua muutamatkin päikkärit kuluneella viikolla, joten se ei ole enää niin kovaääninen.

Tunteet ovat sillä tavalla kahtalaiset, että toisaalta On Ihan Sairaan Paljon Kaikenlaisia Tunteita !!!!!, ja toisaalta pystyn suhtautumaan niihin aika lempeästi ja hyväksyvästi. Lapset kuuntelevat Disney-prinsessojen lauluja ja mä liikutun, ja niin edespäin.

Ajatukset, no niin no. Aika lyhyellä aikajänteellä, kunnes saa aidosti levättyä. Elokuussa tulee uusia juttuja, ja niihin liittyviä ajatuksia olen delegoinut elokuulle, koska jos rupean nyt työstämään niitä niin siinähän se loma sitten menikin. Puoliso kysyi, että milloin mulla on ollut viimeksi sellainen loma, että olen ollut kuukauden niin ettei ole tarvinnut olla vastuussa mistään tai kenestäkään. Muistelin, että ehkä viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut sellainen, mutta en ollut ihan varma. Sitä suuremmalla syyllä varjelen näitä lomaviikkoja (tai edes -päiviä) hyvin tarkasti.

Mitä kohti?

Asioita, joita haluan ensi viikolle

rauhaa
lepoa
iloa
rentoutta
helppoutta
iloisia yllätyksiä
flow’ta (sitä on muuten puuttunut viimeisiltä viikoilta, ilmankos)
irti päästämistä
keveyttä
olemista
läsnäoloa

Helppous, hmmmmm. Se tarttui tuolta. Mistä löytyisi helppous? Miten mä voin tehdä tän asian itselleni mahdollisimman helposti? Voinko mä antaa asioiden olla helppoja? Tai vielä sitäkin helpompia? Kuinka helppoa tämä voisikaan olla?

Joo. Sellaisilla kysymyksillä tulevaan viikkoon.

Tervetuloa pysähtymään kommenteissa – tyyli on vapaa!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3