Perjantain pysähtyminen 66: Selkeyden kautta pääsee paremmin

Tällä kertaa on pysähtyminen numero 66. Viikolla katsottiin muksujen kanssa Autot -elokuva, jossa kuljetaan muun muassa Route 66:n varrella. (Nyt mulla soi päässä Route 66 -biisi, ehkä kohta sinullakin. Ole hyvä vaan.)

Mistä tulen?

Kuluneen viikon kohokohtia.

Esikoinen täytti viisi vuotta. Kävin tekemässä ensimmäisen päivystysvuoroni Naisten Linjalla. Aloitin 30 päivän liikuntahaasteen. Käytiin bändin kanssa soittamassa keikka baarissa lauantai-iltana. Käytiin puolison kanssa viettämässä vapaailtaa, eli katsomassa stand-uppia ja livekeikkaa sekä laulamassa karaokea.

Toisenlaisia viikon kohokohtia.

Heräsin ihan normaalina arkiaamuna, ihan kohtuullisten yöunien jälkeen, paimentamaan lasten aamurutiineja. Olo oli ihan järkyttävä. Väsytti, otti päähän, päänsisäinen puhe oli ihan kauheaa haukkumista (”vitsi mikä luuseri olet, ei oo todellista”). Istuin sängyn laidalla hetken aikaa, ja kommentoin puolisolle: ”Mulla on ihan luuseriolo. Toisin sanoen mun tarvii levätä enemmän.” Pari tuntia myöhemmin huomasin katsoa kiertokalenterista, että ahaa, PMS kolkuttelee, eipä ihme että meininki on tämä.

Kohokohta siinä oli siis se, että niiden karmeiden fiilisten ja sen armollisen, itsestä huolehtimiseen keskittyvän ajatuksen välillä ei kestänyt päiviä tai tunteja, vaan minuutteja. Aika nopeasti löytyi rakentavampi ajatusketju: nyt tuntuu pahalta, joskus tuntuu pahalta, mitä tarvitsisin ettei tuntuisi näin pahalta?

Aina ei ole ollut niin.

Tälle viikolle etsin ja toivoin kiitollisuutta. Meinasin sanoa, että ei sitä nyt niin kauheasti ole ollut, mutta tarkemmin ajateltuna se on ollut kuitenkin joka päivä todo-listalla mukana. Mulla oli ehkä tavoitteena saada sen kautta jotain konkreettista selkeyttämistä ja asioiden raivaamista aikaan, ja sitä ei ole tapahtunut. Ehkä kiitollisuus ei siis ole se ominaisuus, jonka kautta selkeyteen ja asioista luopumiseen mennään, vaan toisinpäin? Siis ensin tarvitaan hyväksymistä ja selkeyttä ja sitten sen lopputuotoksena syntyy kiitollisuutta? Kiinnostava hypoteesi.

Ja kun ajattelen, niin siihen suuntaan tällä viikolla onkin tapahtunut aika paljon. Selkeys ja hyväksyminen on johtaneet siihen, että olen ollut kiitollinen aika monesta mahdollisuudesta tällä viikolla, ja niitä kiitollisuuden paikkoja on nähnytkin jotenkin selkeämmin. On tullut ilahduttavia yhteensattumia, joista saa olla kiitollinen. Kun olen ottanut aikaa sille, että saa olon selkeäksi (esimerkiksi sen PMS-angstin tajuttuani), niin on paljon helpompi myös ryhtyä toimeen kun on sen aika.

Missä olen?

Keho

…on tykännyt ihan valtavasti tästä 30 päivän liikuntahaasteesta. Aloitin kunnioitettavalla neljän minuutin bodyweight-treenillä, ja tarkoitus on nimenomaan keskittyä rutiinin luomiseen, eikä mihinkään massiiviseen kehonmuokkaukseen tässä vaiheessa prosessia.

Löysin myös taas tällä viikolla pari kysymystä, joista olen tykännyt niin paljon että otan ne osaksi pysähtymistä tässäkin.

Mistä kehoni on huolissaan?

Ajankäytöstä. Siitä, että ehdinkö mä tänään tehdä mun liikuntajutun ja leikkiä rauhassa lasten kanssa, ennen kuin on aika lähteä esikoisen kanssa illaksi teatteriin. Keho haluaisi ulkoilemaan muksujen kanssa. Ehkä teemme asialle jotain.

Mistä kehoni on innoissaan?

Siitä, että eilinen vapaailta oli niin onnistunut. Kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa, tanssimista keikalla, laulamista melkein tyhjässä karaokebaarissa, niin ei tarvinnut kauaa odotella omia vuoroja. Yllättävä törmääminen kaveriin keikkapaikan vessassa. Lyhyiksi jääneistä yöunista huolimatta oli valtavan kivaa.

Mitä tunteille kuuluu?

Ensi viikko jännittää ja innostaa. Kiitollisuus on kuluneesta viikosta aika pinnassa. Sellainen tasainen epävarmuuden pohjavire alkaa vähän hellittää. Tämän päivän aikana on nähty myös turhautumista ja ärsyyntymistä, sekä ihmetystä siitä, että minkä ihmeen takia kuopuksella on niin levoton meininki. Ehkä sen takia keho haluaa meidät ulkoilemaan, että kuopus pääsee purkamaan energiaansa.

Ajatukset

…askartelevat konkretiassa. Tai ei, ei oikeastaan niinkään. Ajatukset askartelevat konkretiassa silloin kun mä keskityn huomaamaan, että mitähän mä ajattelen. Silloin kun en keskity, niin ne karkaavat ulos ikkunasta harmaansumuiselle taivaalle pohtimaan syntyjä syviä. Aikataulut ja käytännön kysymykset ovat niitä, joita mielen tarttee nyt ratkoa, joten mieli yrittää saada ne ratkottua, jotta saisi taas haaveilla – mutta vähillä yöunilla se keskittyminen ei ihan riitä koko ongelman ratkaisemiseen yhdellä ajatuksella.

Mitä kohti?

Ominaisuuksia, joita haluan ensi viikolle:

flow
luottamus
resist nothing
selkeys
hyväksyminen
ilo
rauha
ilahduttavat yllätykset
kiitollisuus

Ehkä selkeys on se, joka noista kaikkein eniten nyt kolahtaa. Että kun on selkeä olo itsellä, niin nuo muutkin on helpompia. Ja ensi viikolla mulla on paljon sellaisia tapaamisia tai puheluita, joissa mun tehtävänä on nimenomaan tuoda selkeyttä.

Mistä mä selkeyttä löydän?

Selkeyttä tuo se, että mä kirjoitan asioita itselleni.
Teen listan ja noudatan sitä (ja mitä selkeämpi se lista on, sitä helpompi mun on sitä noudattaa).
Meditoin, koska pysähtyminen tuo selkeyttä.
Päästän irti ja hyväksyn, koska sekin auttaa selkeyttämään asioita.
Pysähdyn kysymysten äärelle ennen kuin vastaan niihin, jotta se mun vastaus nousee selkeydestä eikä kaaoksesta.
Kun saan selkeän fiiliksen jostain, niin luotan siihen ja syvennyn asiaan tarkemmin.
Puhun selkeästi, pyydän lapsilta selkeästi jos toivon jotain, ilmaisen itseäni selkeästi.

Jos näillä vaikka tällä viikolla. Mitä sun pysähtymiseesi kuuluisi?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3