Perjantain pysähtyminen 64: Pääsiäishengessä, eli marttyyrejä ja suklaata

Pysähtyminen. On lauantai, ja on taas hyvä harjoitella ajatusta siitä, että entä jos aina on oikea aika?

Mistä tulen?

Viime viikolla luin muun muassa Eckhart Tollen The Power of Now -kirjan, taas. Se auttoi huomaamaan, miten kovasti sitä on itse kiinni siinä, että, jotenkin…

No vaikka nyt tämän Perjantain pysähtymisen kanssa. Että kun se pitäisi tehdä perjantaina (kun kerran sen nimikin on Perjantain Pysähtyminen, eikä Ihan Minkä Tahansa Päivän Pysähtyminen, kerta!!), niin tällaiset lauantaille lipsahtaneet pysähtymiset ovat jotenkin… jonkinlaisen epäonnistumisen merkki. Sen sijaan, että löytäisi sen ajatuksen, että olipa hyvä että esimerkiksi kuuntelin eilen itseäni ja menin puoli kymmeneltä nukkumaan.

Vaikka kuinka harjoittelen, niin jatkuvasti löydän itsestäni kohtia, joissa edelleen ajattelen, että on tärkeämpää Tehdä Jutut Kunnolla kuin kuunnella itseäni ja välillä joustaa tavoitteesta. Siellä on taustalla joku pelko, että jos aina vaan annan itseni tehdä kivoja ja hyvältä tuntuvia juttuja, jos vain jatkuvasti ”pidän itsestäni huolta” (tämä sillai sarkastisella äänellä sanottuna), niin mitään ei koskaan tapahdu, koska mä vaan vajoan sellaiseen haasteettomuuden apatiaan.

Tähän kun lisää sen, että mä olen yrittäjä, ja yrittäjien kuuluu raataa vereslihalla ja uhrautua sen oman liikeideansa eteen (näin pääsiäisen hengessä), niin mikä yrittäjä mä muka olen jos mä en jatkuvasti rääkkää itseäni ja sillä ansaitse niitä lepohetkiäni ja ilon pilkahduksia?

Näiden kysymysten parissa tämä viikko on pääasiassa mennyt. Siihen päälle ominaisuus, jota toivoin, oli luottamus. Välillä sitä löytyy – luottamusta siihen, että kun teen parhaani ja pidän itsestäni huolta, niin asiat etenevät ja mulla riittää sekä innostusta että jaksamista tehdä asioita vielä vuodenkin (ja vuosienkin) päästä.

Ja sen kautta löytyy luottamusta myös siihen, että se yrittäjämarttyyrimyytti ei ole ainoa mahdollinen tapa rakentaa kannattavaa yritystoimintaa, vaan toisellakin tavalla voi tehdä. Semminkin, kun mun uskontoni ei ole kapitalismi eikä mun sakramenttini ole osinkojenmaksu, vaan mun yrittäjyyteni tavoite on joku ihan muu.

Missä olen?

Fyysisesti olen pääsiäisenvietossa anoppilassa. Se tarkoittaa, että olen saanut nukuttua sekä reiluja yöunia että yhdet päikkärit. Kuinkakohan monta kertaa ihmisen pitää oppia, että hyvästä unesta huolehtiminen, ihan päivittäisellä tasolla, lisää myös hyvinvointia ja onnellisuutta niihin hereilläolotunteihin? Vielä en ole näköjään päässyt siihen pisteeseen.

Tunnetasolla… hmm. Huomaan kiitollisuutta siitä, että mun on mahdollista istua täällä keittiön pöydän ääressä kirjoittamassa ja kuuntelemassa tiibetiläisiä meditaatiohuiluja, kun lapset touhuavat anopin kanssa toisessa huoneessa. Uteliaisuutta siitä, että jos lähtisi laajentamaan tuota ”kapitalismi uskontona, yrittäjä marttyyrina” -metaforaa, niin mitä kaikkia kiinnostavia yhtymäkohtia sieltä löytyisi. Hyväksyntää ja oivallusta sille, että nyt mä kirjoitan tätä lauantaina, ja sellaista elämä välillä on.

Ajatustasolla mieli askartelee eilen ja tänä aamuna luettujen kirjakatkelmien parissa. Mulla on pitkään ollut työstön alla yksi läsnäoloon ja intuitioon liittyvä kirja, josta luen aina välillä muutaman pätkän ja teen harjoituksia. Se pienten pätkien lukeminen, varsinkin nonfiktion suhteen, näyttää sopivan mulle paremmin kuin se, että rouskuttelee vauhdilla kirjan tai pari ja sitten on aivoissa käsiteähky, joka pitää sulatella.

Mitä kohti?

Ominaisuuksia, joita toivon ensi viikolle:

Inspiraatio, rauha, ilo, flow, resist nothing, iloisia yllätyksiä, luottamus, kiitollisuus.

Se, mikä sieltä Power of Now -kirjasta nousi mulle ihan ensin ja kaikkein voimakkaimmin, oli ”resist nothing”. Viime viikolla ajattelin sen itsekseni useampaankin kertaan, ja se itse asiassa stemmaa aika hyvin luottamuksenkin kanssa. Jos mä luotan siihen, mitä vastaan tulee (joko sisäisesti, tunteita tai ajatuksia, tai sitten ulkoisesti, tilanteita ja mahdollisuuksia), niin mun ei tarvitse vastustaa mitään. Mä voin luottaa siihen, että jos jokin asia on mulle vahingollinen, niin mun keho ja ajatukset kyllä kertovat sen, kunhan mä en vastusta niitä. Tai jos joku asia voisi tuoda mulle iloa ja onnellisuutta, niin sekin käy kyllä ilmi siitä, miten mä siihen reagoin – kunhan mä kuuntelen sitä reaktiota, luotan siihen, enkä vastusta sitä.

”Resist nothing”

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mun tarvitsisi lampaana suostua kaikkeen. Mä voin olla tekemättä jotain asiaa (tai tehdä sen eri tavalla), jos siitä tulee mulle ikävät vibat. Toisin sanoen jos se asia ahdistaa mua, pelottaa, suututtaa tai jotenkin muuten aiheuttaa mussa epämiellyttävän reaktion, niin mun ei tarvitse vastustaa sitä reaktiota logiikalla tai rationalisoimalla, vaan mä voin hyväksyä sen. Okei, järjellä ajateltuna tämä olisi hyvä juttu, ja jokin minussa silti hiertää sen asian suhteen. On siis syytä pysähtyä ja havainnoida tätä reaktiota tarkemmin.

Tai päinvastoin. Jos mulla on joku tilanne, joka aiheuttaa mulle hyviä fiiliksiä, ja samaan aikaan mun järki kertoo, että nyt mennään harmaalla alueella yleisen hyvinvoinnin suhteen, niin mun ei tarvitse vastustaa kumpaakaan reaktiota. Mä voin pysähtyä havainnoimaan, että mitä sellaista mä tarvitsen, jota mä saan tästä ns. harmaan alueen toiminnasta, ja miten mä voisin saada sitä samaa jollain tervehenkisemmällä tavalla?

Esimerkkinä vaikka suklaan syöminen, joka pääsiäisen ja paaston jälkeen on mulle taas täysin rajoittamaton tontti. (Jos et itse syö suklaata, niin korvaa se mielessäsi jollain sellaisella, mistä sinulla on kahtalaisia fiiliksiä.) Mä saan siitä hyviä fiiliksiä, ja samaan aikaan mulla on huono omatunto siitä, että mä teen jotain sellaista, mikä ei ole mulle pitkällä tähtäimellä hyväksi, varsinkaan jos toimin aina sen hyvän fiiliksen tuomien impulssien perässä (i.e. aina kun tekee mieli suklaata, niin syön suklaata kunnes enää ei tee mieli suklaata).

Niin mä voin hyväksyä ne molemmat näkökulmat – kyllä, suklaassa olisi selvästi jotain sellaista, mitä mä tarvitsen ja kaipaan, ja samaan aikaan kyllä, jos mä vedän niin paljon suklaata kuin ikinä haluan niin mä en itse kohta enää voi hyvin. Kun mä en vastusta kumpaakaan, niin sieltä niiden leikkauskohdasta voi löytyä joku oivallus.

Mä kaipaan itseni hemmottelua, tai mä kaipaan aistinautintoja, tai mä kaipaan energiaa, tai mä kaipaan jotain muuta. Miten mä voisin saada niitä sillä tavalla, että se myös tukee mun pitkän tähtäimen hyvinvointia, eli niin etten mä tule samalla syöneeksi valtavaa määrää sokeria? No vaikka tummaa suklaata syömällä, tai meditoimalla, tai käyttämällä hyväntuoksuista käsivoidetta, tai tanssimalla, tai keskittymällä siihen, että mä saan ruoasta tarpeeksi energiaa. Noin esimerkiksi.

Jos mä vastustaisin jompaakumpaa näkökulmaa, niin mä en löytäisi vaihtoehtoisia strategioita. Enkä mä toisaalta myöskään pystyisi nauttimaan niistä tilanteista, joissa mun olisi ihan perusteltua ja hyväksyttävää syödä sitä suklaata kohtuullisessa määrin, eli nekin hetket menisivät tavallaan hukkaan.

Miltä sinun pysähtymisesi näyttäisi? Mistä tulet, missä olet, mitä kohti haluaisit kulkea?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3